Hyppää pääsisältöön

Henriikka: ”Opin, että olen mummoista turvallisen näköinen”

Henriikka joutui monen erilaisen persoonan testiin. Kuva: Yle henriikka muistot

Kerro oma tarinasi, se tunne kun muutit ensimmäisen kerran ulkomaille opiskelemaan, töihin tai au pairiksi. Miten rohkeus tehdä iso ratkaisu unelman eteen muutti elämäsi? Kirjoita, lähetä kuvia tai video osoitteeseen aupairit@yle.fi - tai kommentoi Henriikan tarinan alle omat kokemuksesi.


HENRIIKKA:

Olin au pairina Itävallassa kesällä 1994. Isäntäperheeni asui pikkukaupungissa vajaat 30 kilometriä Wienistä etelään.

Lähdin au pairiksi toisena lukiokesänäni. Kielitaitoa oli tarkoitus parantaa ja muistelen, että varmaan halusin päästä vähän pois kotoakin.

Au pairina olossa ehdottomasti parasta oli itsenäistyminen ja roimasti voimistunut luottamus omaan pärjäämiseen. Vaikka pelkäsin, että kielen kanssa tulisi ihan todellisia ongelmia, kävikin niin, että isäntäperheeni äidin ajellessa meitä lentokentältä kohti kotia puhuimme täyttä päätä saksaa.

Turhanpäiväinen perfektionismi kieliasioissa on toki ollut riesana myöhemminkin, kuulunee luonteeseeni. Perheen kolme mukulaa, 7-, 5- ja 2,5-vuotiaat, pitivät myös tunnollisesti huolta siitä, että opin kaikenlaista tärkeää leluihin ja leikkimiseen liittyvää, sekä sanastoa että ihan käytännön majanrakennusta ja teenjuontia.

Mikä voitto! Olin kuin olinkin jotenkin onnistunut voittamaan lapsen luottamuksen.

Suuren sukseen sai temppu, jossa puhuin puhelimessa suomea. Erityisesti Marie-Claire, perheen pienin, hihkui riemusta, kun luettelin lukusanoja. Hän papatti perässä: Yksi, kaksi, KOLNE! Ja aina nimenomaan n-kirjaimella. Tärkeä oppi: Lapset ovat melko yksinkertaista porukkaa ja helppoja huvitettavia, jos vain hermo kestää toistaa itseään aina vain uudelleen.

Ikimuistoisin kokemus au pair -ajalta on se, kun minulle monen monta kertaa rähissyt ja lapsista eittämättä hankalin viisivuotias Christopher oli tuiskahtanut kumoon pyöräillessään pihakadulla. Olin juuri tulossa kotiin muistaakseni kielikurssilta ja minua paljon tutumman naapurin sedän sijaan pikku-ukko polvihousuissaan kipittikin lohduttomana suoraan minun syliini eikä tahtonut siitä ollenkaan pois.

Mikä voitto! Olin kuin olinkin jotenkin onnistunut voittamaan lapsen luottamuksen (vaikka olinkin siis edelleen tyhmä ja mälsä ja pelkästään häiriöksi ;).

Omassa varassa oleminen, omien voimieni löytäminen ja onnistumisen tunteet asioista, joiden tekijänä olin minä yksin, olivat hienoja. Kotiin palasi ehdottomasti fiksumpi ja rohkeampi minä.

Ikävä kokemus kävi perheen lomamatkan aikana. Olin yksin talon ja koiran vahtina, kun toinen isoäideistä - varsin erikoinen tulipunatukkainen taiteilijatar - pölähti talolle ja jätti minulle muutamia tehtäviä hoidettavaksi ennen perheen paluuta: pese sohva, sulata pakastin, aja nurmikko... En tohtinut inttää, että nämä eivät oikeastaan ole minun töitäni.

Sairastuin vielä erittäin ärhäkkään hengitystieinfektioon, josta syytän kosteata ja kylmää kellariasumustani.

Toinen isoäiti osoittautui supersankariksi. Hän saapui, kun yritin kovassa kuumeessa ajaa nurmea, mutta jouduin istahtamaan vähän väliä hengenahdistuksen takia, pakkasi minut ja Tiffani-koiran suit sait autoonsa ja ajoi suoraan perhelääkärinsä luo. Minut määrättiin välittömään vuodelepoon ja antibiooteille.

Peti löytyi isoäidin ja isoisän kotoa, missä nukuin kolme vuorokautta yhtä soittoa.

Peti löytyi isoäidin ja isoisän kotoa, missä nukuin kolme vuorokautta yhtä soittoa. Heräsin vain siihen, että isoäiti toi minulle lääkkeet ja syötävää. Ajallaan tokenin, mutta ne työt jäivät kyllä tekemättä. Ei niiden perään kyselty, tietääkseni isäntäperheeni ei ollut tietoinen koko listasta.

Maailmalla opin sietämään omien tarpeideni viimesijaisuutta, puhumaan reippaasti vajavaisenkin kielitaidon turvin ja pärjäämään yksinäisyyden tunteiden kanssa. Ruuanlaittoakin opin ja erilaisia leikkejä. Pääsin hevospelostani käyttäessäni lapsia läheisellä tallilla hevosia tervehtimässä.

Opin myös sellaisen tärkeän asian, että olen mummoista turvallisen näköinen ihminen. Harva se päivä joku vanhempi daami kysyi minulta kadulla reittiohjeita.

Haasteistaan huolimatta minusta au pair -aika oli hyvä kokemus. Omassa varassa oleminen, omien voimieni löytäminen ja onnistumisen tunteet asioista, joiden tekijänä olin minä yksin, olivat hienoja. Kotiin palasi ehdottomasti fiksumpi ja rohkeampi minä. Työtodistukseen kirjattiin hienosti hiukan vinolla englannilla: Henriikka is reliable and excellent kindergardener.

Henriikka, 37 v.

Lue myös:

Hannan, Pauliinan, Lilian, Minnan, Henriikan, Annan, Ennin, Riikan, Pepin, Emilian, Elinan, Ainon, Kaisan, Hennan, Riitan, Lauran, Ainon, Maijun, Petran, Ringan, Satun, Nooran, Marin, Johannan ja Riinan kertomukset heidän kokemuksistaan ulkomailla.

  • Onko sinun vuorosi lähteä maailmalle tämän hetken suosituimman sarjan matkassa? Hae tulevalle Au pairit -kaudelle!

    Au pairien 7. kauden haku on avattu.

    Artikkelia muokattu 23.8.: Haku Au pairien uudelle kaudelle on päättynyt. Mikäli olet 18–28-vuotias ja koet, että nyt on juuri oikea hetki ottaa etäisyyttä Suomeen ja seikkailla kaukana kotoa – mutta myös ottaa vastuuta vieraan perheen lapsista – hae mukaan Au paireihin! Yle Areenan tämän kevään katsotuin ohjelma saa jatkoa ja etsimme nyt nuoria aikuisia uusiksi au paireiksi. Hakijan tule

  • Nyt on SOS! Testaa, oletko Au pairit-guru!

    Onko sinulla Au pairit hallussa ihan 6/5? Testaa!

    Onko sinulla Au pairit hallussa ihan 6/5? Nyt on tosifanin testi. Miten hyvin muistat eri kausien tapahtumia? Saatko kaikki oikein? Testaa tietosi nopeassa testissä!

  • Uudet au pairit esittäytyvät! - Tällä kaudella suunnataan Havaijin lämpöön

    Au pairit Havaijilla julkaistaan Yle Areenassa 29.5. klo 21.

    Au pairit -sarjan kuudes kausi vie nuoret au pairit Havaijille eksoottiselle ja kuvankauniille Oahun saarelle, joka on kiehtova sekoitus paratiisimaista luontoa ja suurkaupungin vilskettä. Uudet au pairit Talvikki, Emma, Annika ja Amma pakkaavat laukkunsa ja lähtevät sydämet avoinna uusiin seikkailuihin. Au pairit Havaijilla julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa keskiviikkona 29.5.