Hyppää pääsisältöön

Ruotsalaisbändin epäonnenmatka Suomeen – kolme pakettiautoa lunastukseen

Rockbändi Truckfighters koki kovia vieraillessaan Suomessa.

Truckfighters // Kuva: Sony Music

Truckfighters on monille suomalaisille tuttu, sillä bändi keikkailee Suomessa säännöllisesti. Yhtyeen laulaja-basisisti Oskar "Ozo" Cedermalm muistelee YleX:n Uuden musiikin iltavuoron haastattelussa erästä ikimuistoista keikkamatkaansa Suomeen.

- Onnistuimme tuhoamaan kolme eri pakettiautoa. Ensimmäisen auton vaihdelaatikko rikkoutui jo matkalla Tukholmaan, Ozo kertaa.

Bändi vuokrasi uuden pakettiauton ja jatkoi matkaansa. Ruotsalaiset tekivät Ozon mukaan taloudellista tappiota lyhyellä, mutta dramaattisella kiertueellaan naapurimaassa.

- Suomeen saavuttuamme kolaroimme pakulla. Meidän oli siis pakko vuokrata taas uusi auto, jonka pakitimme myöhemmin tolppaan, mies tarinoi naureskellen.

Minkä takia Queens of the Stone Agen Josh Hommen mielestä Truckfighters on maailmanhistorian paras rockbändi? Kuuntele Uuden musiikin iltavuoroa kello 17 alkaen.

Lähteet: Uuden musiikin iltavuoro