Hyppää pääsisältöön

Mestaripelimanni Urho Myllymäen osa oli kerjurin osa

Mestaripelimannin henkilökuvassa vuodelta 1972 seurataan Myllymäkeä eri esiintymistilanteissa aina naapuritorpan kahvipöydästä Helsingin Finlandia-talon estradille. Toisin kuin korkeakulttuurin edustajilla, oli kansanmuusikoiden arki karua. Apurahoista ei edes uneksittu ja päivätyönään sähköasentajana työskentelevän Myllymäen arki kului tuulessa ja viimassa.

Urho Myllymäki oli kansansoiton toisen polven Suomen mestari. Urhon isä Iisakki "Hiskin Iikkoo" Myllymäki oli aikanaan soittanut mestaruuden kaksirivisellä haitarilla ja oli 1900-luvun alkupuolen tunnetuimpia pelimanneja Etelä-Pohjanmaalla.

Isänsä opettama Urho voitti oman Suomen mestaruutensa vuonna 1961 niin ikään kaksirivisellä harmonikalla, mutta samana vuonna myös viululla. Mestaripelimanniksi hänet nimettiin vuonna 1971 Kaustisen kansanmusiikkijuhlissa.

Kansansuosiota nauttinut Myllymäki oli tehnyt myös poliittista työtä ollen kahden vuoden ajan Kauhajoen kunnanvaltuutettuna. Omien sanojensa mukaan hän pyrki tuolloin ajamaan erityisesti alueen köyhien asiaa. Haastattelussa hän kuitenkin myöntää, ettei tosipelimanni kuitenkaan voi koskaan todella olla poliitikko, vaikka musiikkia toki voidaan käyttää politiikan välikappaleena.

Mestaripelimannien arki oli taloudellisesti kovin karua. Musiikilliset tienestit tulivat lähinnä esiintymispalkkioina. Apurahoista ei sopinut edes uneksia, kun taas pääkaupungin viulutaiteilijoista väitettiin, etteivät nämä edes kantaneet omia ostoskassejaan koska pelkäsivät herkkien sormiensa kangistuvan.

"Kerjurin osa se on ainakin mun elämäni osa ollut tähän saakka", Myllymäki sanoo.

Lähteet: Niina Kiprianoff Pro gradu 2008: Mestaripelimanni Urho Myllymäki - Henkilökuva ja polkansoittotapa

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto