Hyppää pääsisältöön

Rasmus: Rakkauslaulu

Vuoden 1997 Helsingin juhlaviikkojen Suomi rakastaa -konsertissa esiintyi nousukiidosta nauttiva Rasmus-yhtye, mutta poikkeuksellisesti ilman soittimia.

Rakkauslaulu julkaistiin aikanaan Rasmuksen ensimmäisellä EP:llä 1st vuonna 1995. Myöhemmin kappale on julkaistu myös kokoelmalevyllä Hell of a Collection vuodelta 2001.

Poikkeuksellisen Huvilateltan konserttisovituksesta teki se, että yhtyettä säesti house bandina toiminut Olympia-orkesteri. Tämän johdosta laulutaitojaan pääsivätkin esittelemään solisti Lauri Ylösen lisäksi myös bändin muut jäsenet. Ajoittain hieman kompastelevan vuorolaulannan lisäksi Rasmus loi lavalle erikoislaatuisen performanssin, jossa viuhka leyhyi ja viinirypäleitä syötettiin.

Mukana oli tuolloin vielä rumpali Janne Heiskanen, joka lähti yhtyeestä vuonna 1999.

Teksti: Ville Matilainen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto