Hyppää pääsisältöön

Ministeri Virolaisen matkassa 1950- ja 1960-luvuilla

Johannes Virolainen (1914–2000) oli sodanjälkeisen ajan merkittävimpiä suomalaisia politiikkoja, jonka vaiherikkaaseen uraan mahtui rutkasti arvovaltaista ulkopolitiikkaa ja maanläheistä sisäpolitiikkaa.

Vuonna 1945 eduskuntaan valittu Johannes Virolainen nousi sisäasiainministeriksi vuonna 1950 Urho Kekkosen johtamaan hallitukseen. Virolaisesta kasvoi Kekkosen ja Maalaisliiton vakioministereitä.

Ensimmäisessä filmissä vuodelta 1953 nähdään opetusministeri Virolainen tuomaroimassa traktorikynnön mestaruuskisoja Malminkartanon pelloilla.

Filmissä vuodelta 1954 nähdään ulkoasiainministeri Johannes Virolainen ja presidentti Juho Kusti Paasikivi Kiinan kansantasavallan uuden suurlähettilään Tsen Sing-yen seurassa presidentinlinnassa.

"Tietämättömän ulkoministerin" liikanimen, Virolainen sai Kekkosen ja presidentti J. K. Paasikiven Moskovan matkan seurauksena (linkki vie uuteen artikkeliin) loppuvuonna 1955, jonka tuloksena Neuvostoliitto palautti Suomelle Porkkalan vuokra-alueen.

Seuraavassa Fagerholmin johtamassa hallituksessa Virolainen toimi jälleen opetusministerinä. Filmissä vuodelta 1957 Virolainen nähdään juhlimassa Kiinan filmipäivien avajaisia teatteri Rexissä vaimonsa Kaarina Virolaisen seurassa.

Ulkoministerin salkkua Virolainen kantoi Fagerholmin kolmannessa hallituksessa. Ministeriyys päättyi hallituksen eroon loppuvuodesta 1958 ns. "yöpakkaskriisin seurauksena" (linkki vie uuteen artikkeliin). Virolainen toimi tehtävässään vain muutaman kuukauden.

Martti Miettusen johtamassa vähemmistöhallituksessa Virolainen toimi maatalousministerinä. Filmissä vuodelta 1964 Virolainen puhuu metsätalouden kehittämisestä suunnitteluneuvoston jäsenten seurassa.

Kesällä 1964 Virolainen valittiin Maalaisliiton puheenjohtajaksi Kouvolan puoluekokouksessa. Virolainen oli lykännyt päätöstään ilmottautua ehdokkaaksi kevään ajan, mutta suostui lopulta ja voitti vastaehdokkaan V.J. Sukselaisen niukasti 22 äänellä.

Uuden puheenjohtajan tarkoitus oli kehittää Maalaisliitosta vahva yleispuolue. Vuonna 1965 pidettiin ylimääräinen puoluekokous Kuopiossa, missä nimi muutettiin Keskustapuolueeksi.

Puolueen johdossa Virolainen keikkui vuoteen 1980 saakka, kunnes Paavo Väyrynen kampesi itsensä Keskustapuolueen johtoon (linkki vie uuteen artikkeliin).

Virolainen nousi Reino R. Lehdon johtaman virkamieshallituksen jälkeen Suomen pääministeriksi syksyllä 1964. Suomessa vallitsi korkeakoulupula, johon Virolainen otti voimakkaasti kantaa pääministerinä.

Mauno Koiviston hallituksessa Virolainen otti vastaan opetusministerin pestin. Virolainen ajoi läpi uusien yliopistojen ja korkeakoulujen perustamista eri puolille Suomea.

Opetusministeri aikanaan Virolainen oli myös tukemassa yksi mies ja yksi ääni- periaatteen tuomista korkeakoulujen piiriin, josta hän sai osakseen kovaakin kritiikkiä.

Tietolaatikko

pääministeri (Virolainen) 12.09.1964 - 26.05.1966
pääministerin sijainen (Fagerholm II) 11.01.1957 - 26.05.1957,
pääministerin sijainen (Sukselainen) 31.10.1957 - 28.11.1957,
pääministerin sijainen (Fagerholm III) 29.08.1958 - 03.12.1958,
pääministerin sijainen (Karjalainen) 13.04.1962 - 17.12.1963,
pääministerin sijainen (Koivisto) 22.03.1968 - 03.05.1970,
pääministerin sijainen (Sorsa II) 15.05.1977 - 25.05.1979

Ministeri sisäasiainministeriössä (Kekkonen) 30.09.1950 - 16.01.1951,
ministeri valtioneuvoston kansliassa (Kekkonen II) 17.01.1951 - 19.09.1951,
opetusministeri (Kekkonen IV) 09.07.1953 - 16.11.1953, opetusministeri (Törngren) 05.05.1954 - 19.10.1954, ulkoasiainministeri (Kekkonen V) 20.10.1954 - 02.03.1956, opetusministeri (Fagerholm II) 03.03.1956 - 26.05.1957, ministeri valtioneuvoston kansliassa (Fagerholm II) 03.03.1956 - 26.05.1957, ulkoasiainministeri (Sukselainen) 27.05.1957 - 28.11.1957, ulkoasiainministeri (Fagerholm III) 29.08.1958 - 03.12.1958, maatalousministeri (Miettunen) 14.07.1961 - 12.04.1962, maatalousministeri (Karjalainen) 13.04.1962 - 17.12.1963, opetusministeri (Koivisto) 22.03.1968 - 13.05.1970

Teksti: Antti Majala

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto