Hyppää pääsisältöön

Saimaan saarelaiset olivat kahdesti vuodessa vankeudessa

Puumalan Lintusalo oli kelirikkojen aikaan lähes eristettynä muusta maailmasta. Saarelaiset odottivat pengertien valmistumista "kuin lehmät kesää". Mukana dokumentissa on mm. seppä Nestori Reponen, joka myöhemmin ikuistettiin Juha Vainion lauluun viiksekkäistä vanhoistapojista.

Tietolaatikko

Seppä Nestori Reponen oli esikuvana Juha Vainion Vanhojapoikia viiksekkäitä -laulun päähenkilölle. Reijo Ikävalkon Vainio-elämäkerran (Täyttä elämää – Junnu, Gummerus 1998) mukaan laulun idean lauluntekijälle esitti oheisen ohjelman toimittaja Veikko Kilkki. Dokumenttia tehtäessä Reponen oli kertonut hänelle mm. norppien musiikinrakkaudesta ja verrannut niitä Saimaan muihin "viiksekkäisiin vanhoihinpoikiin". Vainio risti päähenkilön kuitenkin "Nestori Miikkulaiseksi" kotkalaisen jalkapalloilijaystävänsä mukaan. Reponen kuoli tapaturmaisesti vuonna 1982.

Vuonna 1971 Puumalassa laskettiin olevan tuhatkunta vähintään omakotitontin kokoista saarta. Kuntalaisista 70 prosenttia asui saarissa tai niihin verrattavissa niemekkeissä.

Syksyisin ja keväisin saarelaiset saattoivat kelirikon tähden joutua pitkiksi ajoiksi mottiin. Kelirikot kestivät pahimmillaan yhteensä jopa kolme kuukautta. Täydellisesti oltiin joka vuosi saarroksissa ainakin kuukauden verran.

Keväisin pyryt tukkivat tiet ja samalla jäälle nousi vettä. Kelirikkoaikana voi jäällä yrittää kulkea korkeintaan aamuisin, sillä iltapäivisin ei vetinen kohvakerros enää kestänyt traktoria, autoa tai hevospelejä. Pakko oli kuitenkin yrittää, sillä tavaraa oli saatava saareen ja sieltä pois.

Lintusalon saaren pienen koulun oppilaista monet olivat vaarassa pudota koulumatkallaan jäihin. Pahimpana aikana muista saarista tulevat majoittuivat Lintusaloon sukulaisten luo. Hukkumisonnettomuuksia tapahtui melkein vuosittain, ja 20 vuoden aikana oli muutamia koululaisiakin menehtynyt.

Postimies Veikko Reponen teki silti henkensä uhallakin taivalta päivittäin – milloin suksilla, jalkaisin, moottorikelkalla, mopolla, autolla tai veneellä. Hän oli saarelaisten säännöllinen yhdysside mantereelle. Tärkeä oli myös puhelinkeskus, jota emäntä Aino Korhonen hoiti muiden töidensä ohessa tai päinvastoin. Puhelimen ja sähkön tulo Lintusaloon oli "kuin siirtyisi kivikaudesta rautakauteen".

Käsitöitä ja kaunokirjallisuutta

Monenlaisia käden taitoja hallitseva Nestori Reponen kertoo oman kelirikkoaikansa kuluvan työn ilossa, vaikka elämä kaukana naapureista ei ollutkaan helppoa. Jos naista kaipasi, piti olla rohkeutta mennä mantereelle: "Mitä kauempaa naisen hakee, sen herttaisempi se saattaa olla."

Saaren naiset harrastivat saarrosaikaan käsitöitä marttojen ja lähetysseuran ompelupiireissä. Saarella oli myös pieni kirjasto, jonka 30 kirjaa mahtuivat isoon puulaukkuun. Laukun sisältö uusittiin pari kertaa vuodessa.

Lintusalolaiset eivät mielestään olleet tuoneet tietoiveitaan kyllin voimakkaasti julkisuuteen, mutta nyt oli saareen jo suunnitteilla pengertie. Se valmistui neljä vuotta oheisen dokumentin jälkeen.

Tietä odotellessa motitettujen ahdistuneisuutta lievensi kelirikkolaiva, joka kulki pari kertaa viikossa kelien annettua myöten. Keväisin aluksen tulo laituriin oli "kuin vankeusajan päättyminen", kuvasi ohjelman tekijä Veikko Kilkki eräänkin emännän tuntoja.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto