Hyppää pääsisältöön

Suomalaisehdokkaat Oscar-gaalasta: Nyt on maailma auki

Hollywoodissa jaetaan elokuvamaailman Oscar-palkinnot maanantaina aamuyöllä.

Kuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhäristä.

Oscar-gaalassa on poikkeuksellisesti suomalaista jännitettävää, kun kotimainen lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? kisaa Oscar-palkinnosta. Neljän muun ehdokkaan rinnalla Selma Vilhusen ohjaama ja Kirsikka Saaren käsikirjoittama elokuva kisaa näyteltyjen lyhytelokuvien sarjassa. Suomalaisehdokkaan tekijät ovat päässeet kurkistamaan Oscar-viikon aikana kulisseihin, jonne harvalla on pääsyä.

– Nyt on niin sanotusti maailma auki. Ei se voisi tämän enempää auki olla kontaktien näkökulmasta, summaa viikon tunnelmia elokuvan tuottaja Elli Toivoniemi Yle Uutisille.

Toivoniemi, Vilhunen ja Saari tuottavat elokuviaan yhteisessä Tuffi Films -yhtiössään Helsingin Kalasatamassa. Tiimi on kauniisti sanonut, että heille jo ehdokkuus on tärkein voitto. Se on avannut Hollywoodissa ovia sellaisten ihmisten puheille, joiden tapaamisesta on voinut vain uneksia aiemmin.

– Toisten elokuvantekijöiden tapaaminen täällä luo uskoa siihen, että kannattaa tätä työtä tehdä ja sitten tulee näitä tämmöisiäkin viikkoja, sanoo käsikirjoittaja Kirsikka Saari.

Kisan aidoin komedia

Suomalaiselokuvalla on yksi mahdollisuus viidestä korjata Oscar-pysti Suomeen. Hollywoodissa vahvimpina on gaalan alla pidetty ranskalaista ja tanskalaista kilpakumppania lyhytelokuvasarjassa. Kaksi muuta elokuvaa tulevat Britanniasta ja Espanjasta.

– Olemme hyvässä seurassa ja meidän elokuvamme on jotenkin hyvä tässä joukossa, arvioi Kirsikka Saari.

Pitääkö mun kaikki hoitaa? -elokuvan vahvuus ja heikkous on siinä, että se on aidosti komedia. Sellaisena se erottuu omassa kategoriassaan, mutta elokuva-akatemia usein palkitsee sanomaa huokuvia, niin sanottuja vakavia elokuvia. Ennakkonäytöksissä huumori on kuitenkin Yhdysvalloissa purrut.

– On ollut huikeaa tulla tähän kaupunkiin elokuvan kanssa kohtaamaan yleisöä, sillä se vastaanotto on ollut jotenkin niin räjähtävä, kuvaa ennakkonäytösten tunnelmia ohjaaja Selma Vilhunen.

Ehdokkuus kantaa hedelmää

Oscar-julkisuuden hyöty jatkossa on tekijöillekin arvoitus. Ehdokkuus on käyntikortti, mutta jalat suomalaistiimi pitää tukevasti maassa.

– Tämä on sellainen asia, joka näyttää hemmetin hyvältä ansioluettelossa. Kukaan ei kuitenkaan nyt tai tämän viikon jälkeen meitä sieltä Kalasatamasta tule hakemaan mihinkään. Työ täytyy tehdä itse siinä, missä ennenkin, sanoo Selma Vilhunen.

Suomalaiselokuva leviää jo ehdokkuuden ansiosta poikkeuksellisen laajasti. Sitä esitetään muiden ehdokkaiden kanssa yhdysvaltalaisissa elokuvateattereissa. Sama paketti tulee ostettavaksi erilaisiin latauspalveluihin tällä viikolla ja tv-sopimuksia on syntynyt ympäri maailmaa.

– Oscar-leima herättää kiinnostusta. On hienoa, että ihmiset voivat löytää tätä kautta sellaisia juttuja, joita eivät muuten löytäisi, sanoo tuottaja Elli Toivoniemi.

Punaiselle matolle suomalaismuotia

Päätapahtumaa varten Tuffi Filmsin tiimin rinnalle on saapunut myös elokuvan naispääosanesittäjä Joanna Haartti. Maanantain aamuyöllä Suomen aikaa punaisella matolla nähdään siis neljä suomalaisnaista Hollywoodin ykköskaartin seassa.

– Kun ehdokkuuden on saanut, niin elokuva-akatemia todella ottaa joukkoonsa, sanoo Kirsikka Saari.

Tilaisuuteen ei kävellä kuitenkaan noin vain. Stylisti Teri Niitti vastaa itse paikalla ulkonäön viimeistelystä, yllä tulee olemaan suomalaista muotia. Viikon aikana suomalaiset ovat taistelleet pitääkseen Oscar-ehdokkuuden huipentuman, ja varsinkin voiton mahdollisuudella unelmoinnin, poissa mielestä.

– Minä olen yrittänyt olla eläytymättä siihen liikaa, sillä onhan se ihan järjettömän jännittävää, kertoo Saari.

– Se olisi tilanne, jossa varmaan oppisi itsestäänkin jotain uutta. Minä en pysty edes näkemään sitä hetkeä etukäteen, nauraa puolestaan Selma Vilhunen.

Oscar-gaala alkaa kello 3.30 Suomen aikaa maanantaiaamuna.

Yle Teema lähettää Oscar-gaalan suorana alkaen kello 3.25. Areenaan lähetys tulee myöhemmin maanantaina ja on katsottavissa netissä viikon ajan.

Lähteet: Yle Uutiset