Hyppää pääsisältöön

Frau Bergman - 10 vuotta kateissa ollut dokumentti Yle Teemalla

Frau Bergman on dokumentti rohkeasta ja tarmokkaasta naisesta.
Frau Bergman on dokumentti rohkeasta ja tarmokkaasta naisesta. Kuva: Yle frau bergman

Oopperalaulaja Rita Bergman halusi avioeronsa jälkeen vuonna 1990 radikaalin muutoksen elämäänsä. Hän irtisanoi virkansa Sibelius-Akatemiasta, myi kaiken omaisuutensa ja muutti kahden pienen lapsensa kanssa Etelä-Saksaan. Siellä hän aloitti kaiken tyhjältä pöydältä.

Perjantaina 7.3. Yle Teemalla ensi-iltansa saava dokumentti Rita Bergmanista esitetään vasta nyt, koska nauha oli kadonnut yli 10 vuoden ajaksi. Vuodenvaihteessa Ylen arkistoista löytynyt ohjelma kuvattiin aivan Ranskan rajalla, Etelä-Saksassa Badenissa jo syksyllä 2002.

Rita Bergmanin intohimot ovat musiikki, vanhat rakennukset ja terveellinen ravinto. Ne kaikki kolme kulkevat tiiviisti rinnan hänen elämässään. Dokumentti on kuvaus rohkeasta ja ennakkoluulottomasta suomalaisnaisesta, joka sulatti poikkeuksellisella elämänilollaan ja tarmollaan saksalaisten sydämet.

Frau Bergmanin tarina saa jatkoa, kun TV1:n Strada ottaa 7.3. lähetyksessä selvää, mitä Rita Bergmanille kuuluu nyt. Hän nimittäin muutti vuonna 2005 Saksasta takaisin Suomeen

Toimittaja Vesa Kytöoja

Kommentit
  • Mitä käyttämäsi kieli kertoo sinusta?

    Sosiolingvistit tallentavat tämän päivän puheet

    Sitä voisi luulla, että aikuistuessa myös kieli vakiintuu. Puhuttu kieli kuitenkin muuttuu koko elämän ajan. Se kertoo asiasisällön lisäksi myös mm. puhujan asuinpaikoista, sosiaalisesta verkostosta ja yhteiskunnallisesta asemasta.

  • Avaruusromua: Luovuus on kuin marmorilohkareen hahmottelua

    Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 ulkomaisia.

    "Mieleni on täynnä sykettä ja värähtelyä. Olen tuskin alkanut luonnostella, kun ajatus seuraa toista". Näin lainaa säveltäjä Pjotr Tsaikovskia amerikkalainen psykologian professori Eliot Dole Hutchinson, vuonna 1952 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Luova ajattelu. "Luovuus ei rajoitu vain historian suuriin hahmoihin, kuten Darwiniin tai Picassoon. Luovuutta on jokaisella ihmisellä". Näin siteeraa amerikkalaista psykologia Robert J. Sternbergia kasvatustieteen professori Kari Uusikylä, vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille. Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 ulkomaista satoa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Luovuudelle on turha etsiä yhtä selitystä

    Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 kotimaisia.

    "Oivalluksen hetki on jännittävää kuin nopea autonajo". Näin lainaa filosofi Bertrand Russellia amerikkalainen psykologian professori Eliot Dole Hutchinson, vuonna 1952 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Luova ajattelu. "Jos aikaa ei ole kiireettömään pohdintaan, asioiden sulatteluun ja luovaan hautomiseen. seurauksena on yksiselitteisesti pinnallisuuden ja typeryyden lisääntyminen". Näin siteeraa amerikkalaista psykologia Howard Gardneria kasvatustieteen professori Kari Uusikylä, vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille. Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 kotimaista satoa. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri