Hyppää pääsisältöön

Mitä sinä haluat, Kaspar Hauser?

Kaspar Hauser Q-teatterissa. Rooleissa Jussi Nikkilä, Lotta Kaihua ja Eero Ritala.
Kaspar Hauser Q-teatterissa. Rooleissa Jussi Nikkilä, Lotta Kaihua ja Eero Ritala. Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius lotta kaihua

Päällimmäinen ajatukseni esityksen jälkeen: ”Haluan, että elämässäni on vähemmän asioita”. 

Q-teatterin Kaspar Hauser näyttää, miltä maailma näyttää ja tuntuu juuri nyt, kolmikymppisten tekijöidensä näkökulmasta. Akse Pettersonin ohjaama ja hänen yhdessä Johannes Ekholmin kanssa kirjoittama näytelmä zoomaa ihmisen haluun olemassaoloa pyörittävänä voimana. Omaksi peilikseen he ovat löytäneet Kaspar Hauserin, 1800-luvun alkupuolella Nürnbergissä Saksassa eläneen nuoren miehen.

Kaspar Hauser näkee toisen ihmisen ensimmäistä kertaa. Jussi Nikkilä, Lotta Kaihua ja Eero Ritala. Kuva Pate Pesonius.Aihe ammentaa historiasta mutta esityksen kieli, rakenne, visuaalinen ilme, huumori, ja niin edelleen, ovat tarkkanäköisesti tätä päivää. ”Wikipedian mukaan Kaspar Hauser oli..”, aloittaa näyttelijä Jussi Nikkilä nimihenkilön esittelyn. Niin, todellakin, wikipedian mukaan Kaspar Hauser ei osannut puhua kuin muutamia sanoja. Hän hoki lauseita "minä olen Kaspar Hauser" ja "haluan olla ratsastaja kuten isä". Kaspar Hauser eli pimeässä huoneessa 16-vuotiaaksi. Hän halusi vain vettä ja leipää.

Tarinaa kuljettaa kolme näyttelijää: Jussi Nikkilä, Lotta Kaihua ja Eero Ritala. He esittävät Kaspar Hausereita, tämän ottovanhempia, he esittävät itseään ja koko sukupolveaan. He vetäisevät hevosnaamarin kasvoilleen ja haluavat olla ratsastajia kuten isä. He ilmaisevat kaikkea sitä, mitä tämä esitys vaatii toteutuakseen. He ovat tämä esitys.

Mitä sinä haluat, huutaa kanssanäyttelijä Kasparille. Sillä eihän sellainen vetele, että joku haluaa vain ”vettä ja leipää”. Millaista leipää? Kenen leipomaa? Millaisista jauhoista? Miten viljellyistä? Mitä leivän väliin? Länsimaisen ylellisyyden keskellä elävälle ihmiselle jokainen valinta on osa identiteetinrakennusprojektia. Ihminen on sitä mitä hän syö. Ja varsinkin sitä, mitä hän kertoo somessa syömisestään. Kysymys ”mitä sinä haluat?” paljastuu avaimeksi paholaismaiseen Pandoran lippaaseen: lopulta kaikki näyttelijät paapattavat ääneen halujaan, eivätkä ne halut lopu koskaan.

Sillä Kaspar Hauser kertoo ihmistä, jotka haluavat kaiken. On matkustettava tuntemattomille seuduille, joilla ei muita travellereita notku. On kirjoitettava elämästään paremmin kuin Karl-Ove Knausgård. On kokattava ensiluokkaista avokadopastaa, harrastettava elämyksellistä seksiä. Täytyy joogata, bailata ja soittaa kitaraa. Täytyy pukeutua oikein, tuntea oikeat biitit ja tyylit. Täytyy koko ajan tiedostaa mitä tekee ja mitä viestii. Elämän vapaat sekunnit on käytettävä tarkasti, koska suurin osa ajasta menee - töissä. Nauru tyrskähtelee katsomossa, kun näyttelijät kertovat missä kaikkialla he ovat tehneet töitä.

Lotta Kaihua, Eero Ritala ja Jussi Nikkilä. Kuva Pate Pesonius.Vimmaisen elämyssuorituselämän vastakohtana näytetään täydellinen vetäytyminen kaikesta. Kaksi heppua lojuu sohvalla peliohjain käsissään, ja käy katkeamatonta keskustelua ironisilla hokemilla. Puhetta riittää, sanoja soljuu, mutta mikään ei tarkoita mitään.

Tapa, jolla esityksessä käytetään videoita, teki minuun erityisen vaikutuksen. Kiitos siis videosuunnittelusta vastanneille Ville Seppäselle ja Martti Tervolle! Videot tuovat poikkeuksellisen onnistuneesti uusia huumorin ja todellisuuden tasoja esitykseen. Esimerkiksi näin: lempi-tv-sarjaansa uudestaan ja uudestaan toljottava heppu päätyy itse screenille, samalla kun tv-sarjan hahmot ilmestyvätkin näyttämölle. Riipaisevan hauska on myös kohtaus, jossa koko näyttämön korkuiselle seinälle heijastetaan perheenisän väpättävää kokaiinisekoilua.

Kaspar Hauser kertoo sukupolvensa kokemusmaailmasta – ja onnistuu tekemään sen niin, että kaikki esityksessä on tuon kokemuksen lävistämää. Muoto on yhtä kuin sisältö.

Kuten aluksi sanoin, esitys täyttää minut halulla vähentää asioita. Vähemmän kommunikaatiota! Vähemmän harrastuksia, tavaroita, tiedonpalasia, klikkauksia! Hetken tunnen oloni kapinalliseksi. Sitten tajuan, että olen juuri niin kuin muutkin – kaikkihan täällä kaipaavat retriittiin, maalle yrttejä viljelemään, yksinäiselle hiekkarannalle.   

 

Q-teatteri: Kaspar Hauser. Ohjaus Akse Pettersson, käsikirjoitus Akse Pettersson ja Johannes Ekholm. Äänisuunnittelu ja musiikki Kasperi Laine, lavastus ja valosuunnittelu: Ville Seppänen. Videosuunnittelu Ville Seppänen ja Martti Tervo. Pukusuunnittelu Emmi Leeve. Rooleissa Lotta Kaihua, Jussi Nikkilä ja Eero Ritala. 

 

 

 

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.