Hyppää pääsisältöön

Emilia: "Tulisimme KAIKKI yksitoista asumaan samassa huoneistossa, joka vaikutti ennemminkin kellarilta"

Emilia (toinen oikealta) kaverinsa Hannan (vasemmalla) ja työkavereidensa kanssa. Kuva: Yle/Emilia muistot_emiliakorfu

EMILIA:

Olen 22-vuotias Emilia, vasta valmistunut matkailualan restonomi. Opintojen alusta alkaen meitä kaikkia kannustettiin osana opintoja lähtemään ulkomaille joko opiskeluvaihtoon tai suorittamaan työharjoittelua, joka tehtäisiin kolmen kuukauden pätkässä.

Ensimmäisenä vuonna olin jo lähellä lähteä Kiinaan Shanghaihin kolmeksi kuukaudeksi lyhyelle vaihtoreissulle, mutta vielä silloin uskallas ja erinäiset taloudelliset järjestelyt (asunto yms.) eivät Shanghain reissua mahdollistaneet.

Toisena opiskeluvuonna tuli jälleen uusi mahdollisuus lähteä ulkomaille, tällä kertaa harjoitteluvaihdon merkeissä, ja silloin olin enemmän kuin valmis hyppäämään lentokoneeseen ja lähtemään seikkailulle.

Harjoittelupaikan saamisessakin oli aluksi omat vaikeutensa, sillä vuonna 2012 harjoittelumaat, jonne olisimme luokkatoverini kanssa halunneet harjoitteluun, taistelivat juuri taloudellisenkriisin alla.

Espanjan paikat menivät meiltä hausta huolimatta sivusuun, mutta innokkaina etsijöinä löysimme kolmen kuukauden harjoittelupaikan pienestä ja idyllisestä perhehotellista Korfun saarelta Kreikasta.

Kuva: Yle muistot_emiliakorfu

Harjoittelupaikan varmistuessa meillä oli enää pari kuukautta aikaa hoitaa Suomen asuntojärjestelyt, hakea Erasmus-tukea ja opintolainaa palkatonta harjoittelua tukemaan, mutta tämä kaikki hoitui suhteellisen nopeasti ja kun kesä 2012 koitti, olimme täysin valmiita sanomaan heipat kotimaallemme muutamaksi kuukaudeksi.

Korfulla meitä odotti uskomattoman kaunis saari, ennennäkemättömät maisemat ja ilahduttavan avoin ja lämmin vastaanotto hotellin työntekijöiden puolesta.

Korfusta tuli toinen koti.

Harjoittelijoita oli BellaVista-hotelliin sinä kesänä tulossa yksitoista henkilöä yhdeksästä eri maasta ja me olimme Hannan kanssa ensimmäisiä saarelle saapuneita.

Vasta paikan päällä meille selvisi, että tulisimme KAIKKI yksitoista asumaan samassa "huoneistossa", joka meidän silmiimme vaikutti ennemminkin kellarilta, jossa oli pieni keittiö ja kolme makuuhuonetta.

Korfun pieni kylä Benitses oli toukokuun lopussa vielä hyvin hiljainen ja meidän silmiimme aution oloinen, joten alussa jännitti, että mitähän koko kesästä tulee.

Saaren kauneus, lämpimät ja sydämelliset korfulaiset ja kesäkuun alussa pikkuhiljaa saapuvat muut harjoittelijat tekivät olomme kuitenkin päivä päivältä kodikkaammaksi ja onnellisemmaksi, eikä "alkeellinen" yhteinen huoneisto tai kylän pieni koko enää haitanneet meitä ollenkaan alkushokin jälkeen.

Tietysti myös hyvän ystävän, Hannan läsnäolo, teki sopeutumisesta helpompaa.

Kesä 2012 oli täynnä unohtumattomia kokemuksia, ihania ihmisiä ja ennen kaikkea avartava ja hyvin opettavainen jakso elämästäni.

Uskallan väittää, että ulkomailla asuessani (jo kolmenkin kuukauden aikana) opin itsestäni ja elämästä sekä eri kulttuureista ja ihmisistä enemmän kuin olin 20 ikävuoteen vielä kerennyt oppimaan.

Uskallan väittää, että ulkomailla asuessani (jo kolmenkin kuukauden aikana) opin itsestäni ja elämästä sekä eri kulttuureista ja ihmisistä enemmän kuin olin 20 ikävuoteen vielä kerennyt oppimaan.

Sain myös hyviä ystäviä eri puolilta Eurooppaa ja jopa Kiinasta saakka.

En katunut hetkeäkään, että olin jättänyt ystävät ja perheen Suomeen kolmeksi kuukaudeksi, koska siellä ne kuitenkin minua odottivat kotiin palatessani.

Korfu ja erityisesti Benitses jäivät mieleeni ja sydämeeni koko loppuelämäni ajaksi ja tiedän, että kun menen sinne joku päivä lomailemaan, voin sanoa olevani kotona!

Korfu in my heart,

Emilia, 22 v.

Lue myös:

Hannan, Pauliinan, Lilian, Minnan, Henriikan, Annan, Ennin, Riikan, Pepin, Emilian, Elinan, Ainon, Kaisan, Hennan, Riitan, Lauran, Ainon, Maijun, Petran, Ringan, Satun, Nooran, Marin, Johannan ja Riinan kertomukset heidän kokemuksistaan ulkomailla.

  • Onko sinun vuorosi lähteä maailmalle tämän hetken suosituimman sarjan matkassa? Hae tulevalle Au pairit -kaudelle!

    Au pairien 7. kauden haku on avattu.

    Artikkelia muokattu 23.8.: Haku Au pairien uudelle kaudelle on päättynyt. Mikäli olet 18–28-vuotias ja koet, että nyt on juuri oikea hetki ottaa etäisyyttä Suomeen ja seikkailla kaukana kotoa – mutta myös ottaa vastuuta vieraan perheen lapsista – hae mukaan Au paireihin! Yle Areenan tämän kevään katsotuin ohjelma saa jatkoa ja etsimme nyt nuoria aikuisia uusiksi au paireiksi. Hakijan tule

  • Nyt on SOS! Testaa, oletko Au pairit-guru!

    Onko sinulla Au pairit hallussa ihan 6/5? Testaa!

    Onko sinulla Au pairit hallussa ihan 6/5? Nyt on tosifanin testi. Miten hyvin muistat eri kausien tapahtumia? Saatko kaikki oikein? Testaa tietosi nopeassa testissä!

  • Uudet au pairit esittäytyvät! - Tällä kaudella suunnataan Havaijin lämpöön

    Au pairit Havaijilla julkaistaan Yle Areenassa 29.5. klo 21.

    Au pairit -sarjan kuudes kausi vie nuoret au pairit Havaijille eksoottiselle ja kuvankauniille Oahun saarelle, joka on kiehtova sekoitus paratiisimaista luontoa ja suurkaupungin vilskettä. Uudet au pairit Talvikki, Emma, Annika ja Amma pakkaavat laukkunsa ja lähtevät sydämet avoinna uusiin seikkailuihin. Au pairit Havaijilla julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa keskiviikkona 29.5.