Hyppää pääsisältöön

Krimin asia oli meidän

Nainen seisoo tykkirivistön päällä
Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle Nainen seisoo tykkirivistön päällä tykit

Suurvallat ajautuvat välienselvittelyyn Krimin niemimaalla, Venäjä julistautuu omiensa suojelijaksi naapurivaltionsa mailla. Tämä kaikki tapahtui jo, 1850-luvulla. Suomikin oli tapahtumissa osallisena, ja pian "Oolannin rannat ne raikuivat."

Kun tilanne Krimillä on nyt kehittynyt äärimmäisen kireäksi, näyttäytyy vuosina 1853-1856 käyty Krimin sotakin uudessa valossa. Kun tarkastelee sodan geopoliittisia asetelmia, retoriikkaa, tiedonvälitystä ja jopa sen syytä, causa bellia, yhtäläisyydet nykytilanteeseen ovat silmiinpistäviä, hälyttäviäkin. Eipä historian toistuvuudesta turhaan puhuta.

Krimin sota oli yksi monista Venäjän ja Turkin välisistä sodista. Maat olivat sotineet lukuisia kertoja aina 1500-luvulta lähtien. Kuten suurvaltojen välisissä suursodissa yleensä, oli Krimin sodassa kyse paljolti alueellisesta vaikutusvallasta. Krimin niemimaa on Mustanmeren strategisesti tärkeä alue, ja on sitä ollut lähes aina.

1850-luvulle tultaessa Turkki oli jo jossain määrin heikentynyt suurvalta. Venäjän keisarikunta puolestaan oli voimiensa tunnossa, olihan se kukistanut Napoleoninkin. Venäjä mieli Mustallemerelle, ja siitä eteenpäin Välimerelle. Tilanteen kehittymistä seurasivat tarkasti Englanti ja Ranska, jotka olivat huolestuneita Venäjän vaikutusvallan kasvusta. Varsinkin Englannilla oli Lähi-idän suunnalla omat intressinsä, joten Venäjän levittäytyminen alueelle oli maalle selkeä uhka.

Venäjä suojelee omiaan

Helsinkiläiset nukkuivat varmuuden vuoksi arvotavaroineen puistoissa

Venäjä oli julistautunut Turkin alueella elävien ortodoksikristittyjen suojelijaksi, ja vaatinut Turkkia tunnustamaan tämän interventio-oikeuden Turkin sisäisiin asioihin. Turkin valtakunnan alueella asui yli 14 miljoona ortodoksikristittyä.

Helmikuussa 1853 Venäjä lähetti Konstantinopoliin Suomen kenraalikuvernööri Aleksandr Sergejevitš Menšikovin, joka saneli uhmakkaana ehdot Turkille. Turkki oli kuitenkin jo saanut turvatakuun Englannilta ja Ranskalta. Menšikovin noottia ei hyväksytty.

Kesällä Venäjä miehitti läheiset Moldavian ja Valakian alueet ja sota oli valmis syttymään, Venäjän ja Turkin välillä virallisesti lokakuussa 1853, Ranska ja Englanti taas olivat virallisesti sodassa Venäjän kanssa seuraavan vuoden maaliskuussa.

Pääosa taisteluista keskittyi Krimin alueelle, jonne liittoutuneet päättivät voitontunnossa edetä. Krimin pääkaupungin Sevastopolin piiritys kesti vuoden. Tappiot olivat suuria molemmilla puolilla rintamaa. Sodanjohto toimi molemmin puolin huolimattomasti ja välinpitämättömästi.

Informaatio (ja disinformaatio) levisi maailmalle nopeasti uuden keksinnön, lennättimen ansiosta. Krimin sota nopeutti lähetinverkon syntymistä Suomessakin.

Kauhia Krimin sota

Osana Venäjän keisarikuntaa Suomikaan ei voinut välttyä Krimillä puhjenneelta sodalta. Vuosina 1854 ja 1855 käydyt taistelut Suomen rannikkoalueilla tunnetaan paremmin Oolannin sotana.

Itämeri oli Venäjän puolustuksen kannalta tärkeä, mutta kenraalikuvernööri Menšikov oli laiminlyönyt pahasti laivaston kehittämistä ollessaan esikunnan johdossa.

Itämerelle seilanneen ranskalais-englantilaisen laivaston onnistuikin tuhota Oolannin sodassa muun muassa tärkeä Bomarsundin linnoitus Ahvenanmaalla. Elokuussa 1855 helsinkiläiset nukkuivat varmuuden vuoksi arvotavaroineen kaupungin puistoissa ja seurasivat Ullanlinnamäeltä käsin, kuinka Suomenlinnaa pommitettiin kaksi päivää.

Suomalaiset panivat kuitenkin hanttiin, jopa siinä määrin, ettei heidän lojaaliutensa jäänyt Venäjän keisarilta huomaamatta. Vuoden 1863 historialliset valtiopäivät saivat periaatteessa alkunsa niistä myönnytyksistä, joita Venäjän keisari teki suomalaisille kiitokseksi heidän panoksestaan Krimin sodassa.

Venäjä kuitenkin hävisi lopulta Krimillä. Entinen mahtivaltio näyttäytyi sodanjälkeisessä Euroopassa selvästi heikompana. Hiljalleen suomalaisten päät kääntyivät länteen.

  • Hakoisten kartanon perintö – juurevasti moderni maatalousyrittäjyys

    Hakoisten kartanon perintö on vastuullinen.

    Hakoisten kartanon historia Janakkalassa juontuu jo 1200-luvulta. Linnavuorella sijaitsi ilmeisimmin Birger-jaarlin toisen ristiretken aikainen puulinna, jota novgorodilaiset piirittivät. Nykyinen kartanon päärakennus on 1700-luvun lopusta. Rosenbergien suku on omistanut Hakoisten kartanon vuodesta 1935. Nuori isäntä Max Rosenberg saattoi kartanon toiminnan eettiseen luomuun vuonna 2015. Hereford-lihakarjaa pidetään hyvin ja vastuullisesti. Kartano on aina ollut yritteliäs maatalouskartano, joka on myös vaikuttanut paikallisesti alueen kehitykseen. Suomen kartanot ovat toimineet paikallisina vaikuttajina, mutta myös kansainvälisten vaikutteiden tuojina maahamme. Tapaamme Hakoisissa sekä vanhemman isännän Björn Rosenbergin että nuoren isännän Max Rosenbergin ja edustavan otoksen Hereford-karjan rouvapuolisista edustajista.

  • Ranskan pieni Compiègne teki suurta historiaa

    Ranskan pieni Compiègne on suurhistorian näyttämö.

    Ranskalainen pikkukaupunki Compiègne sijaitsee noin 70 kilometriä Pariisista koilliseen, lähellä Belgian rajaa. Kaupunkia ympäröi valtava metsä, jota Ranskan kuninkaat jo vuosisatoja sitten alkoivat hyödyntää metsästysmaina ja hovin virkistyskäyttöön. Kaupunki on aina ollut puolustuksellisesti strateginen. Siellä taisteli ja vangittiin Jeanne d'Arc v.1430. Compiègnen mahtipontiset linnat, keskiaikainen Pierrefonds ja Napoleón III:n ja keisarinna Eugénien omaan empire-tyyliinsä ehostama Palais impérial, sekä 1500-luvun alun koristeellinen kaupungintalo tekevät kaupungista helmen. Compiègnen metsä on ollut maailmanhistorian näyttämönä kahdesti: salaisessa paikassa solmittiin v.1918 aselepo ympärysvaltojen ja hävinneen Saksan välillä ja täysin vastakkaisessa tilanteessa v.1940 natsi-Saksan ja nöyryytetyn Ranskan välillä. Metsäinen aselepoaukio, la Clairière de l'Armistice museoineen, on 1. aseleposopimuksen juhlavuoden myötä (2018) noussut huomattavaksi matkailukohteeksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua