Hyppää pääsisältöön

Yksi kohtalokas lauantai

Kansallisteatteri: Lauantai. Kuvassa Seppo Pääkkönen.
Kansallisteatteri: Lauantai. Kuvassa Seppo Pääkkönen. Kuva: Kansallisteatteri/ Tuomo Manninen lauantai

Luin Ian McEwanin Lauantai-romaanin tuoreeltaan vuonna 2005. Muistan kirjasta lähinnä sen vahvan, painostavan tunnelman. Parhaiten mieleeni on painunut kuvaus hetkestä, jolloin neurokirurgi Henry Perowne herää yhtäkkiä aamuyöllä, astelee ikkunan luo, ja näkee taivaalla lentokoneen syttyvän tuleen. Odotukseni olivat siten hyvin epämääräiset, kun istahdin Kansallisteatterin pienen näyttämön katsomoon nähdäkseni Lauantaista tehdyn näyttämösovituksen.

Lauantai on kuvaus siitä, mitä tapahtuu Henry Perownen elämässä 15. helmikuuta vuonna 2003. Täsmällinen ajankohta on merkitsevä, sillä tuona päivänä miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kokoontuivat vastustamaan aikeita hyökätä Irakiin. Lontoon Hyde Parkin mielenosoitusta on kuvattu Iso-Britannin historian massiivisimmaksi . Romaani on fiktiota, mutta se on myös taitava kuvaus maailmasta, joka on säpsähtänyt pelkäämään terroristeja. 9/11 kummittelee taka-alalla.

Petri Liski ja Seppo Pääkkönen. Kuva Tuomo Manninen.Kansallisteatterin tulkinta pyrkii siirtämään näyttämölle romaanin ihmismieltä paloittelevaa rakennetta. Mitä kaikkea ihmisen päässä voi liikkua yhdessä pienessä hetkessä? Irene Ahon ohjaus onnistuu tässä kohtalaisen ketterästi. Ensimmäinen puoliaika on rakenteeltaan squash-matsi, jonka keskeyttävät tuon tuosta näyttämöllä ruumiillistuvat päähenkilön ajatukset. Perowne (Seppo Pääkkönen) hakkaa palloa ja väittelee kollegansa (Petri Liski) kanssa. Pelin sekaan ilmaantuvat vaimo (Maria Kuusiluoma), poika (Johannes Holopainen), lentokoneessa istuva tytär (Ulla Raitio), vanhainkodissa hapertuva äiti (Kristiina Halkola) ja itsetietoinen runoilija-appiukko (Antti Litja). Markus Tsokkinen on suunnitellut eleettömän tyylikkään lavastuksen, joka mahdollistaa simultaanisen kerronnan, monien tilojen ja tilanteiden kepeän lomittamisen.

Hyvä kohtaus syntyy, kun isä ja tytär kiistelevät Irakin sodan oikeutuksesta ja mielenosoituksen mielekkyydestä. Mitä asioita mielenosoittajat itse asiassa puolustavat? Isä vastustaa sotaa, mutta ajattelee kuitenkin, että Saddam olisi tärkeä kukistaa. Tytär on pasifisti, eikä halua nähdä hyökkäyksessä mitään positiivista. Oletko siis Saddamin puolella, kysyy isä. Kiista osoittaa hienosti, miten vaikeaa on olla oikeassa maailman monimutkaisuuden äärellä. Väittelyä oli kiinnostava kuunnella nyt, jälkiviisauden turvin, 11 vuotta sodan syttymisen jälkeen. 

Täysin ongelmitta ei romaani kuitenkaan taivu teatteriksi. Vaikka näyttelijät tekevät hyvää ja sujuvaa työtä, on replikoinnissa ajoittain paperinen sivumaku. Alkuperäisessä romaanissa tapahtumien yllä leijuu maaginen kohtalonomaisuus. Teatterikatsomossa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että tarina on liian täydellinen rakenteeltaan, että yllättävästi toisiinsa liittyvät tapahtumat eivät ole uskottavia. Se, miten esitys on toteutettu, syrjäyttää osin sen, mistä esitys koettaa kertoa. Lisäksi ensimmäisellä puoliajalla lyhyistä väläyksistä koostuva dramatisointi typistää näyttelijöiden väliset kohtaamiset niin niukoiksi, ettei hahmoista oikein saanut otetta. 

Kristiina Halkola, Joonas Saartamo ja Seppo Pääkkönen. Kuva Tuomo Manninen.Hieman unelias tunnelma sähköistyy, kun Perowne ajaa kolarin, ja näyttämölle paukahtaa kaksi pikkurikollista. Joonas Saartamo ja Markus Järvenpää ovat oikeasti pelottavia rooleissaan. He ovat vaarallisia ja arvaamattomia. He elävät toisessa todellisuudessa kuin varakas neurokirurgi juristivaimoineen. Heillä ei ole mitään menetettävää.

Parasta ja voimakkainta Kansallisteatterin tulkinnassa onkin lopulta tämä roistojen ja vauraiden päähenkilöiden välinen jännite. Toisella puoliajalla konnat tunkeutuvat Perownen – jälleen erittäin tyylikkäästi lavastettuun – kotiin, ja välivallan uhka on niin raju, että pulssi nousee, ja omatkin käteni puristuivat katsomossa nyrkkiin. Henry Perowne on rakentanut itselleen täydellisen elämän, mutta rakennelma paljastuu äärimmäisen hauraaksi. Mutta viisastuvatko näytelmän ihmiset koettelemuksistaan? Näytelmän lopussa tuleva käänne näyttää, kuinka vaikeaa ihmisen on muuttua, tai oppia kokemastaan yhtään mitään.

 

Kansallisteatteri: Lauantai. Alkuteos Ian McEwan, dramatisointi Eva Buchwald. Ohjaus Irene Aho, lavastus Markus Tsokkinen, pukusuunnittelu Sari Suominen, valosuunnittelu Max Wikström, äänisuunnittelu Jussi Matikainen, videot Kare Markkola. Rooleissa Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Seppo Pääkkönen, Kristiina Halkola, Johannes Holopainen, Markus Järvenpää, Antti Litja, Ulla Raitio, Joonas Saartamo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.