Hyppää pääsisältöön

Aki Tykki teki kappaleen vauvakuumeesta

YleX:n Viikon albumina soi Happoradion Elefantti. Levyltä löytyy Kuusi jalkaa kevätjäälle -niminen kappale, joka kertoo vauvakuumeesta.

Happoradio // Kuva: facebook.com/HapporadioOfficial

Happoradio jäi vuonna 2010 julkaistun viidennen albuminsa Puolimielen, ja sen kiertueen jälkeen tauolle noin kolmeksi vuodeksi. Vaikka fanien silmin tauko kesti pitkään, ei se todellisuudessa bändille niin massiivinen ollut.

- Rundi loppui elokuussa 2012 ja joulukuussa kokoonnuimme ensimmäisen kerran Haapasalon kanssa tekemään materiaalia. Tosin siinä tuli välillä kuukauden breikkejä, kun mulla oli häitä sun muuta sählinkiä, Aki Tykki naurahtaa Viikon albumi -haastattelussa.

Viime vuonna avioitunut Tykki mietti lyriikoita tehdessään, mikä hänen elämässään on tällä hetkellä ajankohtaista ja totesi, että seuraavaksi pitäisi miettiä lasten hankkimista. Siitä fiiliksestä kertoo Elefantti-levyn kappale Kuusi jalkaa kevätjäälle.

- Siellä on pelkoa läsnä, mutta se on sellaista toiveikasta pelkoa. Aloin miettiä, mikä pyörii tällä hetkellä mielessä ja tajusin, että olen sellaisessa elämänvaiheessa, että lapsen hankkiminen pitäisi olla ajankohtaista. Siitä lähdin kehittelemään tekstiä ja onnistuin mielestäni hyvin, Tykki kertoo.

Kuuntele Happoradion Aki Tykin kertomuksia Elefantti -levystä kuluvalla viikolla YleX:stä joka arkipäivä Uuden musiikin aamu- sekä iltavuorossa.

Kuuntele Kuusi jalkaa kevätjäälle alta.

Lue myös: Tauko teki Happoradiolle hyvää

Lähteet: YleX Viikon albumi -haastattelu