Hyppää pääsisältöön

Kaikkein kivointa on olla yhdessä

Kuva: Pekka Kauranen / Yleisradio perhe

Perheeseen syntyy lapsi, joka on toivottu ja haluttu. Häntä pidetään pienenä ihmeenä.

Vauvaa kuljetetaan baby-biosta vauvauinnin kautta muskariin. Ostetaan kävelytuoli, konttauskypärä ja kehitystä edistäviä leluja. Beethovenia kuunnellaan, jotta lapsen matemaattinen äly kehittyy.

Lapselle haetaan paikkaa kunnan englanninkielisestä taidepäiväkodista. Järjestetään leikkitreffejä oikeanlaisten ystävien kanssa. Lapsi on luonnostaan kosketus-, digi- ja 3D-natiivi. Hän on lahjakas liikkuja ja käyttää sanoja taitavasti. Hänellä on silmää väreille. Lapsen värikäs mielikuvitus on merkki luovuudesta, mutta järkevä käyttäyminen kertoo loogisuudesta. Hänet puetaan tyylikkäästi duffeliin ja kaulaliinaan. Hän oppii, ettei likaisissa vaatteissa lähdetä mihinkään.

Kolmevuotiaana hän aloittaa soittotunnit, golfin ja telinevoimistelun. Koulussa lapsi pyrkii musiikkiluokalle, ja tokihan hän sinne pääsee – onhan taidepäiväkodissa rytmitetty niin maan vimmatusti.

On parkour, lautailu, taidegrafiikka ja kuoro - ja sinne on muuten nyt jo kiire!

Isä käy lapsen kanssa arkkitehtuurikurssilla. Äiti vie lasta konsertteihin ja teatteriin. Riennetään museoista messuille, luistellaan ja uidaan. Lapsi opettelee käyttäytymään hienossa illallisravintolassa. Suu pitää pyyhkiä servietillä. Opetellaan kirjaimet ja tavutusta, ettei lapsi jäisi jälkeen esikoulussa.

On parkour, lautailu, taidegrafiikka ja kuoro - ja sinne on muuten nyt jo kiire! On korttelin hienoin leikkimökki, pitsiverhot ja Ticket. Toki matkustetaan ainakin Roomaan. Pidempi visiitti tehdään Thaimaahan, jotta lapsi ei jäisi lomakokemuksissaan kenellekään kakkoseksi.

Pienestä ihmeestä muokataan ihminen. Lapsesta ostetaan tulevaisuuden täydellinen aikuinen. Hänellä on valmiuksia niin tieteellisesti kuin taiteellisesti. Hän osaa käyttäytyä, tietää mikä ero on Elloksella ja Stockmannilla. Ansiomerkkejä kerätään jo vauvakirjaan – CV täytyy olla kunnossa ensimmäistä kesätyöpaikkaa haettaessa.

Tässä yhteiskunnassa täytyy pärjätä ja suorittaa. Teemme kaikkemme, jotta lapsemme kukoistaisi, hän säästyisi kiusaukselta, ei jäisi vähemmälle ja menestyisi. Käärimme lapsemme elmu-kelmuun ja tarjoamme hänet valmiina maailmalle. Sparraamme, koska toisinaan tuntuu, ettei kukaan sparrannut meitä lapsena.

Lapsesta ostetaan tulevaisuuden täydellinen aikuinen.

Kaikkein kivointa on silti kastella yhdessä pihanurmikkoa vesiletkulla. Kaikkein kivointa on tiekkö kutitella ja nauraa ihan kamalasti sohvalla. Kaikkein kivointa on pelata yhdessä muistipeliä. Kun me juostaan kilpaa lähipuistoon, mua naurattaa. Kaikkein kivointa on mennä yllätyskaakaolle päiväkotipäivän jälkeen ja leipoessa kaapia taikinat kulhon pohjalta suoraan suuhun. Isi, tiedätkö kenestä pidän silleen super-eniten? Kaikkein kivointa on, äiti, kun me ollaan yhdessä.

Kommentit