Hyppää pääsisältöön

Ps:n Tyyliviikko starttaa 18.3.

Kuva: Jukka Lintinen / YLE Kuvapalvelu ella kanninen

Puoli seitsemän loikkaa tyylin maailmaan ja viettää Tyyliviikkoa 18.3 - 21.3. Viikon aikana kolme nuorta vaatesuunnittelun opiskelijaa loihtii Ella Kanniselle kolme upeaa asua. Ps:n studioon Tyyliviikko tuo neljä omintakeisesta tyylistään tunnettua persoonaa.

Ps:n Tyyliviikolla kolme nuorta vaatesuunnittelun opiskelijaa Lahden Muotoilu-instituutista tarttuu haasteeseen ja suunnittelee Ps:n juontaja Ella Kanniselle kolme uniikkia asua. Haaste on kova, sillä aikaa asun luomiseen on vain viikko, ja kokonaisuus on saatava kasaan 100 euron budjetilla. Kisa huipentuu Tyyliviikon perjantaina 21.3., jolloin katsojat saavat äänestää, mikä viikon aikana suorissa lähetyksissä nähdyistä asuista on Ellan päällä kaikkein tyylikkäin. Suunnittelukisan voittaja palkitaan matkalla muodin mekkaan Milanoon.

Ohjelman vieraaksi saapuu tiistaina 18.3. muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta, keskiviikkona 19.3. Radio Helsingin päätoimittaja Maria Veitola ja torstaina 20.3. vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak. Perjantaina 21.3. Tyyliviikon kruunaa kansainvälisen uran luonut vaatesuunnittelija Teemu Muurimäki.

Ps:n Tyyliviikon vieraiksi saapuvat Olavi Uusivirta, Maria Veitola, Sara Chafak ja Teemu Muurimäki.

Tyyliviikko tuo ruutuun myös juttusarjan ’Minun tyylini’, jossa tutustutaan muun muassa gyaru-nuoren ja fashionistan arkeen: mistä he ammentavat ideansa ja millaisia ajatuksia kätkeytyy tyylin taakse? Ruutuun korkeiden korkojensa kera marssii myös Ps:n Tyylihaukka, joka etsii viikon jokaisena päivänä tyyliä sieltä, mistä sitä ei yleensä etsitä. Tyylihaukan armottoman analyysin kohteiksi joutuvat niin maatalouskoneet kuin pikkulasten potatkin.

Puoli seitsemän ottaa Tyyliviikon aikana katsojat aktiivisesti mukaan ohjelman tekoon. Samalla kun luontotoimittaja Minttu Heimovirta etsii eläinmaailman tyylikuningasta halki Suomen, toimituksen kuvaraati valitsee katsojien lähettämien kuvien perusteella Suomen tyylikkäimmän lemmikin. Viikon aikana Ps haluaa myös tietää, mitä katsojilla on yllään kello 18.30, kun he istuutuvat Ps:n ääreen – parhaat katseluasut pääsevät mukaan suoraan lähetykseen.

Suunnittelukisan osallistujat esittäytyvät

Puoli seitsemän Yle TV1 tiistaista perjantaihin kello 18.30.
Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #puoli7

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Aamusydämellä: Tatuoidut

    Tatuoinneista on tullut valtakulttuuria.

    Tatuoinnit olivat aiemmin merimiesten ja vankien alakulttuuria, mutta nykyisin niistä on tullut osa valtakulttuuria. Yksittäinen tatuointi ei enää edes herätä huomiota, mutta jos tatuoinnit peittävät lähes koko kehon, on kyseessä vakavampi harrastus. Anu Lehtiölle ja Antti Räisäselle oma keho on taideprojekti.

  • Aamusydämellä: Koukussa kauneuteen - 30.03.2014

    Erilaisista kauneusleikkauksista ja muista esteettisistä hoidoista on tullut sosiaalisesti hyväksytympiä ja sitä kautta myös yleisempiä. Kynnys leikkauksiin on laskenut ja usein yksi leikkaus johtaa toiseen. Kokemuksistaan kauneuskirurgiasta ja niiden suhteesta itsetuntoon kertovat Minna Klintrup (vas.) ja Jannika Peltonen.

  • Kuka sinun vaatteesi on tehnyt?

    Vaateteollisuus etsii uusia, kestävämpiä materiaaleja ja kuluttaja etsii eettisiä vaatteita. Vaatekaupassa on käynnissä sama murros kuin ruokakaupassa: yhä useampi haluaa entistä parempaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Tyyli

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Hame vanhoista pöytäliinoista ja kanavatyötauluista

    Persoonallisen ja ekologisen hameen ohjeet.

    Vanhoja kanavatyötauluja saa kirpputorilta muutamalla eurolla, ja niitä voi uusiokäyttää vaatteiden somisteina. Näin syntyvät vaatteet ovat sekä persoonallisia että ekologisia! Vanhoista pöytäliinoista ja kirjontatöistä voi ommella vaikkapa hameen.

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä on suora teemalähetys kierrättämisestä

    Ruokaa, muotia ja asiantuntevia ihmisiä - kierrätysteemalla.

    Mikä luokitellaan jätteeksi ja miten suhtaudumme jätteeseen? Heitätkö sinä täysin ehjiä vaatteita roskiin - tai pois 20 kiloa ruokaa vuodessa? Miten tunnollisesti me suomalaiset kierrätämme jätteitämme? 6. syyskuuta, suorassa lähetyksessä valotetaan aihetta eri näkökulmista. Teemaa mukaillen iltaan mahtuu niin ruokaa, muotia kuin asiantuntevia vieraita.

  • Harmaan charmin voittokulku

    "Kun ei pukeudu kuin muut, ei tarvitse ajatella kuin muut."

    Kun täytin 30 vuotta, syntymäpäiväkutsussani oli Iris Apfelin kuva ja teksti: "ikääntyminen on etuoikeus". Ja etuoikeus se toden totta tuntuu olevan, kun seuraa, miten ikäihmisistä on tullut muotimaailman lemmikkejä.

  • #lapsistailaa-hassuttelu innosti pääsiäisenä

    #lapsistailaa - näistä asuista ei väriä ja stailia puutu!

    Puoli seitsemän #lapsistailaa-kuvahaaste innosti vanhempia ja lapsia hassuttelemaan yhdessä pääsiäisenä. Haaste levisi Instagramissa, kun Suomen suosituimmat perhebloggaajat innostuivat joukolla mukaan.

  • KoVe on uusi musta

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii!

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii! Tyyliviikolla vierailleen stylisti ja malli Maryam Razavin mielestä asun tyylikkyys syntyy siitä, että kantajalla on siinä mukava olla. Millainen on sinun #KoVe-tyylisi?

  • Kuuletko pieruverkkareiden kutsuhuudon?

    Miten ihanaa vaihtaa farkut mukaviin kotipöksyihin!

    Ah, miten ihanaa onkaan vaihtaa työpäivän jälkeen kiristävät farkut mukaviin kotipöksyihin! Ne tuntuvat niin hyviltä, mutta näyttävät varsin pahoilta. Pitäisikö parisuhteen vuoksi pukeutua paremmin myös kotona? Millainen on sinun kotiasusi - lähetä meille kuva!