Hyppää pääsisältöön

Raahe ajautui naispulasta aviokriisiin 1970-luvulla

Rautaruukin tehtaan aloitettua toiminta Raahessa 1960-luvun puolivälissä muuttui kaupungin väestötasapaino. Suuri terästehdas työllisti paljon nuoria miehiä, mutta naisille ei kaupungista löytynyt töitä. Pian asia kuitenkin muuttui sairaalan ja muutamien muiden suurien työllistäjien saapuessa kaupunkiin.

Muistatko vielä...? -ohjelma teki reportaasin Raahesta vuonna 1966. Ohjelmassa kerrottiin, että kaupunkiin tarvittaisiin noin tuhat naistyöpaikkaa, sillä alueen suurin työnantaja Rautaruukki työllisti 90-prosenttisesti miehiä.

Vuonna 1979 samainen ohjelma teki paluun Raaheen. Se haastatteli uudelleen aiemmin elämästään kertoneita nuoria tehdastyöläismiehiä. Pulasta ei enää ollut tietoakaan.

"Naisista ei ole ollut enää pulaa, päinvastoin. On ollut varaa jopa vaihtaa vaimoa! Raahe johtaa nyt Suomen avierotilastoissa. Yhteiskunta loi Raahessa naimapokat perustamalla naistyöpaikkoja. Mutta yhteiskunta ei ole pystynyt neuvomaan miten avio-onni saavutetaan", kertoo ohjelman kertoja.

"Yleisissä tanssipaikoissa naiset ovat liian nuoria", kritisoi pariutumistilannetta Raahessa Oulas Haapanen vuonna 1966. Jatko-ohjelmassa hän kertoo tavanneensa pian kuitenkin tulevan vaimonsa Ritvan vappujuhlissa Raahessa.

"Se oli järjestetty tapaaminen. Kaveri toi kaverin", sairaala-apulaisena työskentelevä Ritva kertoo.

Suurin osa vuonna 1966 haastatelluista miehistä oli löytänyt elämänkumppanin.

Ossi Ritamäki löysi elämänsä rakkauden huoltoasemalta.

"Olimme Oulaisissa tankkaamassa samassa paikassa. Kurvit ja nenänmalli oli mielestäni oikein niinku pitää olla, mutta voi minkälainen takki sillä oli päällä", Ossi kertoo ensitapaamisestaan ja saa vaimoltaan Helenalta vastaukseksi kuivan jahan.

Vuonna 1966 Ossi ennusti tulevan sairaalan helpottavan elämänkumppanin löytämistä. Siinä Ossi osuikin oikeaan, sillä Helena oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Seurakuntasisarena työskentelevän Helenan kanssa Ossi löysi myös jumalan.

Ohjelmassa kerrotaan myös Ritva ja Juhani Maanisen, Eeva ja Eero Pisilän sekä Pirkko ja Reijo Parkkilan rakkaustarinat. Myös poikamiehenä pysytellyt Pentti Kari on tyytyväinen elämäänsä Raahessa.

Teksti: Juhana Säilynoja