Hyppää pääsisältöön

Raivokohtauksia, timanttihampaita ja Hitler-kortti – Lue Kanye Westin kootut tempaukset

Kanye West on yllättänyt usein uskomattomilla tempuillaan.

Kanye Westin ja Jay-Z:n modaama Maybach.

Kanye West tuomittin vastikään vihanhallintaterapiaan ja ehdolliseen vankeuteen Kanye West tuomittiin vihanhallintaterapiaan – taas. Räppäri tunnetaan muutenkin tulisesta luonteestaan, yllättävistä möläytyksistään ja kiinostavista asusteistaan. YleX kokosi yhteen Westin tempauksia.

Kanye ryntää lavalle

Kanye on kahdesti ryysinyt lavalle kesken toisten kiitospuheita palkintogaaloissa. Vuonna 2006 Kanyen hävisi MTV:n European Music Awards -gaalassa parhaan musiikkivideon palkinnon Justicen ja Simiamin kappaleelle We Are Your Friends. Räppäri suivaantui ja nousi lavalle kesken ranskalaisten kiitospuheen valistamalla yleisöä oman Touch the Sky -kappaleensa musiikkivideonsa hienoudesta.

West toisti tempauksen vuonna 2009, kun Taylor Swift voitti parhaan naislaulajan palkinnon MTV Video Music Awards -gaalassa. Räppäri nousi lavalle kertomaan, että palkinto olisi kuulunut Beyoncélle. Beyoncé oli tapauksesta hämillään ja pyysi Swiftin myöhemmin takaisin lavalle saattamaan kiitospuheensa loppuun.

Kanye West – planeetan suurin rocktähti

Kanye on vienyt vertauskuvillaan ja kommenteillaan itsevarmuuden käsitteen aivan uudelle tasolle. Räppäri poseerasi Jeesuksena Rolling Stones -lehden kannessa ja totesi BBC Radio 1:n Zane Lowen henkilöhaastattelussa olevansa Kanye West julistaa: Olen maailman suurin rokkitähti.

Kanye kokee kuitenkin, ettei suuri yleisö ymmärrä räppärin ammatin aiheuttamia vaaratilanteita. Muusikon mukaan keikoilla käytettävät massiiviset lavarakenteet ovat hengenvaarallisia.

- Mitä käy perheelleni, jos vaikka liukastun? Työni on yhtä vaarallista kuin poliisilla tai sotilaalla, Kanye täräytti SaturdayNightOnlinen radiohaastattelussa.

Toisinaan Kanye purkaa pahaa oloaan yllättävissä tilanteissa. Kesken keikan brittiläisillä The Big Chill -festivaaleilla Räppärillä pinna kireänä keikalla: ”Ihmiset kohtelevat minua kuin Hitleriä”

- Ihmiset kadulla katsovat minua kuin olisin Hitler, Kanye tilitti.

Timantit on ikuisia

Monilahjakas räptähti toimii myös muotisuunnittelijana. Kanye on suunnitellut DW Kanye West -nimisen naistenvaatemalliston sekä luksuskenkiä Louis Vuittonille ja Nikelle. Räppärin käyttämät grilli-aurinkolasit nousivat tunnistettavaksi tavaramerkiksi, mutta Kaney on esiintynyt myös nahkahameessa ja koko naaman peittävässä pelinaamarissa.

Vuonna 2010 räppäri korvasi alahampaansa timanttikoruilla ja esitteli niitä ylpeänä Ellen DeGeneres -ohjelmassa.

- Tällaisia juttuja rokkitähtien kuuluu tehdä, Kanye perusteli purukalustoaan.

Lähteet: The Telegraph, kanyewest.com

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.

  • YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa

    Mökkifestarit on kolmen päivän spessulähetys YleX Aamussa.

    YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa YleX Aamun Mökkifestarit kuuluu radiossa ja näkyy Yle Areenan streamissa 26.–28.6. Kaksi miestä, yksi mökki ja koko Suomen kokoinen mökkifestariviikonloppu! YleX Aamun Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio laittavat itsensä likoon 26.–28.