Hyppää pääsisältöön

Eläintarha, jossa katsotaan ihmistä

Katariina Numminen: Zoo. Kuvassa Lotta Suomi.
Katariina Numminen: Zoo. Kuvassa Lotta Suomi. Kuva: Elina Brotherus lotta suomi

Ohjaaja Katariina Numminen nauhoitti ihmisten puheita Korkeasaaressa ja teki nauhoitusten pohjalta tanssia ja teatteria yhdistävän esityksen nimeltä Zoo.

Zoo  vie katsojat Korkeasaareen, eläimiksi eläinten paikalle. Valtaosan Zoon kestosta esiintyjät tuijottavat yleisöön, ja toistelevat Korkeasaaresta kähvellettyjä sanoja. Puhujat vaihtuvat, mutta sanat eivät. Idea on röyhkeä ja paljastava - näinkö pitkäveteisiä me ihmiset todella olemme?

Tuomas Tulikorpi, Lotta Suomi, Anna Maria Häkkinen Kuvaaja: Elina BrotherusEsityksen alkupuolen työryhmä istuu pöydän takana plarit edessään ja lukee vuorosanoja paperista: katso katso katso, missä missä tuolla. Punastuttaa kun tajuaa, että oman perheeni Korkeasaari-vierailu kuulostaisi tismalleen samalta. Kohtaus naurattaa, mutta myös uuvuttaa. Se on lähestulkoon sietämättömän pitkä toisteisuudessaan. Toisaalta niin on hyvä. Jatkuessaan ja jatkuessaan ja jatkuessaan kohtaus pakottaa miettimään, millaisina eläimet näkevät kaltereiden toisella puolella heitä toljottavat ihmiset. Onneksi eläimet eivät ymmärrä mitä me höpisemme! Eläinparoilla on häkeissään epäilemättä muutenkin piinallisen tylsää.

Zoo muistuttaa ikävästi eläimiin kohdistuvasta ylimielisyydestä. Eläimiä kommentoidaan ja parjataan vapaasti - ja silti niiden täytyisi syödä ja hyppiä ja uida, hauskuttaa meitä kaikin tavoin. Ikään kuin ne olisivat olemassa ihmisten viihtymistä varten.

Kun esiintyjät lopulta nousevat pöytänsä takaa seisomaan, alkavat liikkua eläinten lailla, juosta ja tanssia, tuntuu se uskomattoman ihanalta ja virkistävältä.

Sitten yksi näyttelijöistä kirmaa näyttämölle alasti. Ja toinen, ja kolmas, kunnes kaikki ovat heittäneet pois neonväriset hupparinsa ja housunsa. Joskus näyttämöllä olevaa alastonta ihmistä on hankala katsoa. Tällä kertaa se tuntuu maailman helpoimmalta asialta. Eläimet ovat alasti. Mikseivät sittenkin ihmisetkin. Yleisö räjähtää naurusta, kun näyttelijät heittäytyvät matkimaan eläimiä – silloin he yhtäkkiä ovatkin erittäin paljaasti ihmisiä. Alastomassa, sirossa hovitanssissa kulttuuri ja luonto ovat yhtä aika läsnä. Kuinka kaunis ja kaartuva ihmisvartalo onkaan ilman hankalia vetoketjuja ja nappeja, ilman kulmikkaita housuja ja pusakoita! Tunnen suoranaista pettymystä, kun näyttelijät pukevat kankeat vaatteet takaisin ylleen, loisteputkivalot räpsähtävät päälle ja puuduttavan arkinen puhe jatkuu: katso äiti katso katso.

Kuvassa Lotta Suomi. Kuvaaja: Elina BrotherusKatri Helenan ääni kajahtaa kaiuttimista: ”Lapsella vain voi silmät niin loistaa, lintuja kun hän katsella saa…” Tanssija kirmaa näyttämöllä pikkulapsen lailla. Mieleen pulpahtaa ajatus: ihmisen pitäisi miettiä tarkasti, miten ja millaiseen kulttuuriin lapsensa kasvattaa. Millaisen suhteen eläimiin siirtää jälkeläisilleen. Pitäisi yrittää edes jotenkin ansaita paikkansa "luomakunnan kruununa", elää ja käyttäytyä kehittyneiden aivojensa arvoisesti, tavoitella korkeinta. Mutta lavalla esiintyjät kotkottavat: katokatokatokatokato.

Yhtäkkiä tanssija astelee näyttämölle papukaija käsivarrellaan. Yleisö seuraa lumoutuneena, hievahtamatta, kuinka pieni lintu nokkii jyviä penkiltä. Kaiken nähdyn jälkeen linnun katseleminen nostaa kyyneleet silmiin. Lintu on niin täydellinen, niin hauras. Täytyy sanoa: Zoo on hieno esitys. Ylipitkä, mutta hieno.

 

Uuden tanssin keskus Zodiak ja Circus Maximus: Zoo. Konsepti, dramaturgia ja ohjaus Katariina Numminen, koreografia Anna Maria Häkkinen. Lavastus ja puvustus Paula Koivunen, valosuunnittelu Minna Tiikkainen, äänisuunnittelija Jouni Tauriainen. Esiintyjät: Anna Maria Häkkinen, Kati Korosuo, Lotta Suomi, Tuomas Tulikorpi, Tuire Tuomisto, Sami Vehmersuo.

Zoon esitykset Zodiakissa ovat päättyneet, mutta esitys on mukana Tampereen teatterikesän ohjelmistossa 6.-7.8.2014

Penkkitaiteilija

  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

  • Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?

    Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita.

    En ole koskaan kuullut hänestä, eikä minulla sitä paitsi ole aikaa kuunnella mitään BBC:tä! Näin vastasi Edgar Froese, kun eräs saksalainen musiikkijournalisti soitti hänelle keväällä 1973 ja kysyi tunsiko hän Lontoossa asuvaa John Peel -nimistä tiskijukkaa. Soittaja kertoi John Peelin soittaneen Tangerine Dreamin musiikkia ohjelmissaan BBC:llä jo useasti. Pian yhtye sai telexin brittiläiseltä Virgin -levy-yhtiöltä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tarvitaanko nyt onnellisia loppuja?

    Hikmet: "Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin."

    “Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin.” Olen hyräillyt viime päivinä turkkilaisen runoilijan Nâzim Hikmetin 1940-luvulla kirjoittamaa runoa. Runosta on nimittäin sävelletty laulu, jota itsekin sain laulaa keikoilla 1990-luvun puolivälissä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri