Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Hetkiä Kalliossa pääkuva

Janna tunnelmoi kynttilänvalossa

Hetkiä Kalliossa -sessiossa tunnelmoidaan kynttilänvalossa, kun Anssi Kelan viereen kalliolaisen yksiön sohvalle istahtaa Janna.

Anssi Kelalle Jannan pyytäminen mukaan Hetkiä Kalliossa -sessioon oli helppoa. "Olemme vuosien varrella tehneet Jannan kanssa paljon keikkoja yhdessä. On aina ilo tehdä hänen kanssaan yhteistyötä", Anssi toteaa.

Janna halusi tarttua kappaleeseen, jossa on sanomaa. "Halusin esittää kappaleen, joka koskettaa minua ja jota en ole aiemmin esittänyt. Eppu Normaalin Kun olet poissa -kappaleessa puhuu katuvainen kertoja, joka pohtii omaa käytöstään. Jokainen saa itse lopulta muodostaa tulkintansa, mistä oikein on kyse", Janna sanoo.

Anssi ja Janna päättivät muuttaa biisiä sovituksellisesti herkempään suuntaan. "Saimme luotua tunnelman, joka tuo hyvin Jannan persoonan esiin. Kappale toimii hienosti hänen laulamanaan. Tämä on näistä vedoista kaikista herkin", Anssi pohtii.

"Otimme Anssin kanssa paljon vapauksia sovituksen suhteen, mutta halusimme silti kunnioittaa alkuperäistä versiota. Saimmekin mielestäni ainutlaatuisen fiiliksen aikaan. Vaatii hyvän rauhan, että tuollainen tunnelmointi on mahdollista. Aidossa ympäristössä oleminen auttoi siinä", Janna täydentää.

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.