Hyppää pääsisältöön

Minä ja lasteni vaatteet pääsimme sopuun

Kuva: Ned Horton / stock.xchng prinsessa

Olen riidellyt lasteni kanssa vaatteista. Haluaisin, että lapset pukisivat päälleen jotakin, joka edes näennäisesti sopisi yhteen toisen valitun vaatekappaleen kanssa. Mukavaa olisi, jos vaatteet olisivat ehjiä, eikä niitä olisi valittu likapyykkikorista.

Ja mitä lapset haluavat pukea ylleen? No mieluiten samat vaatteet kuin eilen. Tai ainakin leopardiraidalliset kotihousut, kukkapaidan ja eripariset sukat. Juhliin mentäessä ei minun valitsemani tyylikäs villakangasmekko ole yhtään mieluinen – ei, sillä lapsi haluaakin pukeutua Lumikiksi tai pelkkään hiihtokerrastoon. Tai ei pelkkään, sillä kerrastoa koristaa neljä erilaista kaulakorua ja tyllihame - onneksi.

Olen jo jonkin aikaa sitten jättänyt tarha- ja kouluvaatteiden valinnan lapselle itselleen, toki lasta valinnassa tukien. Kerron, minkä tyyppistä vaatetta ylleen laittaa: puhdasta ja lämmintä, kuulitteko? Farkut kouluun ja ulkohousuja pidetään välitunnillakin, onko selvä? Lastenhuoneesta ilmestyy yleensä ihan siististi pukeutunut lapsi. Riitely on jäänyt, kun "minä itse" saa valita antamistani vaihtoehdoista. Vanhempi lapseni tarvitsee tuekseen usein vain vastauksen kysymykseen "Onko siellä pakkasta?".

On ollut hauskaa huomata, että jo melko pienellä lapsella on oma tyyli. En puhu nyt vauvoista, joiden vaatteet peilaavat vanhempiensa näkemystä tyylikkyydestä, vaan taaperoista, jotka yhtäkkiä selkeästi ilmoittavat vanhemmalle, etteivät tykkää jostakin paidasta tai haluavat aina laittaa tietyt housut jalkaansa. Heillä on jo omat lempparinsa ja inhokkinsa.

Äiti, etkö sä ymmärrä? Ne ei ole mun tyyliä!

Toinen lapsistani ei suostu käyttämään mekkoja tai hameita ollenkaan. Äiti, etkö sä ymmärrä? Ne ei ole mun tyyliä! Toinen taas ei lähde minnekään ilman puolihametta; päiväkotiinkin pitää saada varahame, jos päällä oleva kastuu, likaantuu tai tuntuu muuten väärältä.

Annoin periksi eläinkuosille ja napapaidalle

Tuskailin viime keväänä kirjoittamassani artikkelissa Loppuuko tyttöjen lapsuus 128 senttiin? lastenvaatetarjonnan yksipuolisuutta koosta 128 cm ylöspäin. Hermoilin sitä, ettei kouluikäisille tytöille ole halvemmassa hintaluokassa tarjolla kuin pimatsuvaatteita.

Vuosi tuon artikkelin kirjoittamisen jälkeen täytyy kyllä sanoa, että nettiliikkeitä koluamalla, kirpputoreja kiertämällä ja ystäviltä perimällä tokaluokkalaiselleni on löytänyt meitä molempia miellyttäviä vaatteita. Toki teen edelleen hutiostoksia - hankin juuri niitä minun omaa tyylisilmääni hiveleviä vaatteita. Niitä esikoiseni säilyttää kunnioittavasti vaatekaapin hyllyllä, muttei laita koskaan päälle. Siksipä en enää osta lapsilleni vaatteita kuulostelematta heidän fiiliksiään ensin. Mitä vanhempi lapsi, sitä pidempään fiilikset myös pysyvät samana, mikä on kukkaron kannalta mukava juttu.

Se olin siis minä, eikä lapseni, joka viime keväänä halusi pukea lapsensa kirkkaan ja iloisen värisiin tunikoihin ja legginsseihin. Lapsi olisi valinnut seepraraitaiset haaremihousut ja napapaidan.

Luonnollisesti olen siis sortunut myös ostamaan tuon kaamean napapaidan ja sitä eläinkuosia, jota niin kovasti artikkelissani vastustin. Vuosi koululaisen vanhempana on opettanut minua olemaan asettumatta poikkiteloin lapseni tahtoa vastaan näissä melko vähäpätöisissä asioissa, koska joudumme vastahankaan huomattavasti suurempien ja minulle vanhempana tärkeimpien asioiden kanssa. Joihinkin aivan ihaniin ja tyylikkäisiin vaatteisiin ei aina ole ollut varaakaan, vaikka olisimme olleet niistä yhtä mieltä. Jos sitten toiseksi paras vaihtoehto lapseni mielestä on minusta tyyliltään hieman epäilyttävä, olen antanut periksi. Olen ymmärtänyt ja oppinut luottamaan lapseni tyylitajuun koskien omia vaatteitaan. Toisaalta lapset eivät edes näe napapaitoja samanlaisten silmälasien läpi kuin me aikuiset.

Mitenköhän itse reagoisin, jos joku vaatisi ehdottomasti minua pukeutumaan niin kuin nyt pukeudun? Varmasti tappelisin vastaan.

Juuri tästä syystä halusin tehdä artikkelin Lapset kertovat tyylistään. Artikkelissa lapset saivat valita itse vaatteensa ja kertoa valinnastaan. Me vanhemmat kun monesti suostuttelemme tai jopa jyräämme lapsen oman tyylin. Puhuimme haastattelemieni lasten kanssa myös muodista ja tyylistä. Kaikki olivat mielestään tyylikkäitä ja omasivat jo oman tyylin. Jokaikinen lapsi painotti, ettei lasten tarvitse olla muodikkaita - paitsi jos itse niin haluavat! Kun lapset saavat itse päättää pukeutumisestaan, tulos voi olla yllättävä monella tapaa.

Ehkä vaatetappelut lasten ja aikuisten välille syntyvätkin siksi, että me vaadimme heitä pukeutumaan jollakin tietyllä tavalla. Ilman vaatimusta tulos voisi olla toivotunlainen luonnostaan – ilman riitaa. Mitenköhän itse reagoisin, jos joku vaatisi ehdottomasti minua pukeutumaan niin kuin nyt jo pukeudun? Varmasti tappelisin vastaan.

PS. Äänestän silti edelleen jaloillani, jos jokin lastenvaateliike yrittää tarjonnallaan tehdä lapsestani pissistä. Lapsen ei tarvitse näyttää halvalta aikuiselta.