Yksisiipinen enkeli – dokumenttielokuva poikkitaiteilijasta

Riisutut roolit. Elän hetkessä. Vaarallinen nainen. Nämä laulut ovat Sirkka-Liisa Krapinoja-Sassin kynästä ja kertovat paljon naisesta, jonka elämästä Yksisiipinen enkeli -dokumenttielokuva kertoo. Moni muistaa nuo laulut kymmenen vuoden takaa Anneli Saariston esittämänä ja jotkut muistavat Sirkka-Liisan kehotaiteilijana Kiasmassa järjestetyn Noidankehä -näyttelyn perusteella.

Sirkka-Liisa Krapinoja-Sass istuu valokuvia täynnä olevan laatikon ääressä ja muistelee elämäänsä ja rakkaitaan. Tarinat kulkevat Mynämäeltä Hampuriin, Rio de Janeiroon ja Roomaan - kauas Helsingin Vallilassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta. Nauru ja itku sekoittuvat värikkäissä ja uskomattomissa tarinoissa. Kuunnellessani Sirkka-Liisaa vaikuttaa hänen elämänsä yhtä mielenkiintoiselta kuin hyvä romaani. Sirkka-Liisa onkin kirjoittanut osittain omaelämäkerrallisen kirjan Noidankehä. Hän on myös runoilija. Yksi runoista on nimeltään Saa koskea. Vaikuttaa siltä, että hän haluaisi olla esillä, mutta ei oikein haluaisi tarinaansa tallennettavan.

Tapasin Sirkka-Liisan ensi kerran keväällä 2013 ja muistan, kuinka hän kuvasi itseään poikkitaitelijaksi, joka on enemmän poikki kuin taiteilija. Hänestä oli ensin vaikeata päätellä, mitä tuo lausahdus tarkoittaa, mutta avauksena tuleville keskusteluille se oli mielenkiintoinen. Tuo lause osoittautui myöhemmin oivalliseksi kuvaamaan 75-vuotiaan naisen elämänkokemuksia.

Poikki
Sirkka-Liisalla todettiin lapsena vaikea skolioosi, joka on seurannut häntä kipuineen koko hänen vaiherikkaan elämänsä ajan. Selkää on leikattu ja korjailtu, mutta kivut eivät koskaan lakkaa. Vähän aikaa sitten todettu rintasyöpä ja leikkauksesta toipuminen on vienyt taiteilijan voimia entisestään.

Taiteilija
Sirkka-Liisa purkaa tuntemuksiaan taiteensa kautta. Vuosia sitten luodut oivaltavat sanoitukset ja sävellykset Anneli Saariston esittäminä täyttävät saleja yhä. Musiikin kautta hän on löytänyt paikkansa monen naisen tunteiden ja kokemusten tulkkina. Skolioosi, taitelijana olo, äitiys ja perhettä kohdanneet tragediat määrittelevät Sirkka-Liisan elämää.

Yksisiipinen
Neljän sisaren katraassa kasvanut, Turussa opiskellut Sirkka-Liisa oli vakuuttunut, että hän ei tulisi saamaan haluamaansa miestä skolioosin vääristämän selkänsä takia. Koholle vääntynyt lapaluu törrötti selästä kuin siipi. Kodin ja Sirkka-Liisan erilaiset odotukset tulevasta ammatista kävivät liian raskaaksi. Taiteilijan ja mallin urasta haaveileva nuori nainen muutti Saksaan ja aloitti uuden elämän Hampurissa.

Enkeli

Sirkka-Liisa sanoo aina kaivanneensa esiintymislavoille. Ristiriita oman kehon epätäydellisyyden, sekä itseilmaisun ja esillä olemisen tarpeen välillä on ollut ilmeinen. Sirkka-Liisa törmää Hampurissa kadulla saksalaiseen Peteriin 60-luvun lopulla ja hänen elämänsä saa uuden suunnan. Peter ei kiinnitä Sirkka-Liisan hämmästykseksi huomiota hänen vinoon selkäänsä. Poikaystävä ottaa rakastetustaan valokuvia ja tapetoi kuvilla huoneensa seinät. Peter on löytänyt enkelinsä ja Sirkka-Liisa elämänsä miehen.

Kohde
Sirkka-Liisa kertoo, että hänellä on paljon valokuvia elämän varrelta ja kun hän näyttää otokset, osoittautuu, että Peter oli enemmän kuin amatöörivalokuvaaja. Selaan satoja kuvia ja huomaan, että Sassin perheen kaikki käänteet on tallennettuna upein valokuvin. Lisäksi käy ilmi, että Peter on kuvannut vuosien aikana viisitoista tuntia kaitafilmiä perheen elämästä. Peter on tallentanut elokuvakamerallaan elämää pikkutarkasti ja huolella. Jotkut otoksista ovat upeita, kuin kopioita mykkäelokuvan klassikoista. Muutamat filmirullat kehitetään vasta nyt ja Sirkka-Liisakin näkee ne nyt ensimmäistä kertaa.

Saa koskea

Sirkka-Liisa kertoo tarinaansa elävästi ja avoimesti. Nauhoitussessiomme venähtävät helposti viisituntisiksi. Sirkka-Liisa pyytää pari kertaa tavattuamme, että minä suojelisin häntä – häneltä itseltään. Hän kertoo elämästään asioita, jotka menevät sellaisille alueille, joita minäkään en haluaisi tuoda julkisuuteen. Elokuvan päähenkilö suostuu kuvattavaksi tietenkin omalla vastuullaan, mutta myös minulla on vastuuta elokuvan tekijänä. Se, mitä voi näyttää ja mitä ei, on pohdinnan arvoista. Tämä korostuu myös Yksisiipistä enkeliä tehdessäni ja mietin tarkkaan, mitä tuon esille ja mitä jätän pois.

En valitse tekemieni elokuvien sisältöjä sen perusteella, kuinka myyviä ne ovat. Muistan, kun puolalainen edesmennyt huippuohjaaja Krzysztof Kieslowski kertoi Helsingissä vieraillessaan, että hän lopetti dokumenttielokuvien tekemisen ja siirtyi fiktioelokuvaan koska koki, ettei hänellä ole oikeutta näyttää ihmisten hätää ja kyyneleitä. Hänen mielestään henkilökohtaista kärsimystä ja surua oli suojeltava ulkopuoliselta katseelta. Kieslowski koki rehellisemmäksi näytelmäelokuvien tekemisen.
Olen miettinyt usein Kieslowskin sanoja ja vastuutani tehdessäni tätä dokumenttielokuvaa. Yksisiipinen enkeli on tietenkin minun tulkintani Sirkka-Liisan elämästä. Tunnen että olen ollut luottamuksen arvoinen kun Sirkka-Liisa allekirjoittaa näkemykseni nähtyään elokuvan ensimmäistä kertaa. Muistelen kuvausten alkuvaiheita ja ajattelen, että dokumentaristin vastuu alkaa siitä, kun luottamus päähenkilön ja ohjaajan välillä syntyy.

Erkki Määttänen

erkki.maattanen@yle.fi

katso traileri: