Säästöpankit perustettiin Suomessa alun perin vähävaraisia varten. Tarkoitus oli opettaa kansa säästäväisyyteen. Suomen Filmiteollisuuden mainoselokuvassa jumalhahmo seuraa pilven reunalta ihmisten valintoja rahan hallitsemassa maailmassa.
Vuonna 1953 valmistunut lyhytelokuva näyttää varoittavia esimerkkejä siitä mitä voi tapahtua, mikäli ei säästäväiseksi ryhdy. Seurataan useampaa tarinaa, joissa kaikissa pohditaan ihmisten suhdetta rahaan ja rahan vaikutusta ihmisiin. Rahaa kun on oltava.
Töissään itsensä telonut isäntä esimerkiksi joutuu hakemaan talousneuvontaa säästämiseen vihkiytyneeltä naapuriltaan. Toisaalla vaimonsa turkistoiveen tyrmäävä herra toteaa lopulta, että mikäli uusi turkki hankitaan, on ehtona huushollin jatkuva säästäminen.
Kaupungissa huikenteleva nuori mies taas vaikuttaa haukanneen liian ison palan kukkarolleen. Hän joutuu ravintola-aterian jäljiltä nöyrtymään ja lainaamaan rahaa seuralaiseltaan. Rikkaana esiintyminen kostautuu myöhemmin, kun nuoret tapaavat toisensa kadulla.
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Eino Ritari ja musiikin on suunnitellut Väinö Hannikainen.
Lähteet: Säästöpankkien historia ulottuu suomalaisuuden syntyyn
Teksti: Ville Matilainen
Katso myös
- Markkaset ja Tarkkaset
- Panttilainaamo ei ole köyhän pankki
- Säästöpankki (fi.wikipedia.org)