Hyppää pääsisältöön

Aamusydämellä: Koukussa kauneuteen - 30.03.2014

Erilaisista kauneusleikkauksista ja muista esteettisistä hoidoista on tullut sosiaalisesti hyväksytympiä ja sitä kautta myös yleisempiä. Kynnys leikkauksiin on laskenut ja usein yksi leikkaus johtaa toiseen. Kokemuksistaan kauneuskirurgiasta ja niiden suhteesta itsetuntoon kertovat Minna Klintrup (vas.) ja Jannika Peltonen.

Viihdelehdistön välittämässä kuvassa kauneusleikkaus merkitsee useimmiten rintojen suurennusta, käytännössä silikoni-implantteja. Minna Klintrupin, 47, ensimmäinen leikkaus oli kuitenkin rintojen pienennys. Suuret rinnat aiheuttivat selkä- ja hartiakipuja, eikä tuntunut mukavalta kun miehet katsoivat rintoja enemmän kuin silmiä. Leikkaus paransi Minnan mielestä elämänlaatua välittömästi.

Useita silikonioperaatioita

Jannika Peltonen, 34, oli pitkään hävennyt kehoaan ja otti ensimmäiset silikoni-implantit vuonna 2007, lisätilavuus oli 3,5 desilitraa kumpaankin rintaan. Pykälää isommat silikonit, 7 dl, vaihdettiin heti seuraavana vuonna. Viime vuonna Jannika sai kolmannet implantit, nyt silikonia on 9 dl kummassakin rinnassa.

Laihdutusleikkauksesta laatua elämään

Elämänlaatunsa kannalta tärkeimpänä leikkauksena Jannika pitää kuitenkin laihdutusleikkausta. Rasvaisen, suolaisen ja makean ahmiminen synnytti kierteen, jossa ylipaino tuotti masennusta ja masennukseen oli helppo syödä lisää. Kun mikään dieetti ei onnistunut, päätti Jannika hakeutua laihdutusleikkaukseen. Nyt Jannika on palannut samaan 55 kg painoon kuin ennen ensimmäistä lastaan, mutta tavoitepainoksi hän on asettanut 50 kg.

Täyteainehoidot koukuttavat

Minna on leikkauttanut ylä- ja alaluomensa ja seuraavaksi suunnitelmissa on uusi rintaleikkaus. Minna ja Jannika ovat kummatkin ottaneet kasvoihin ja huuliin täyteaineeksi hyaluronihapporuiskeita. Jannika on kokenut omat otsaryppynsä ongelmaksi ja on saanut hoidoksi Botox-pistoksia vastineeksi siitä, että yritys on voinut käyttää Jannikaa markkinoinnissaan. Kummatkin naiset ovat sitä mieltä, että hoidoilla on koukuttava vaikutus.

Rahanmenoa

Hoidot eivät ole halpoja, vaikka sekä Minna että Jannika ovat teettäneet leikkauksensa Virossa. Jannika on käyttänyt leikkauksiin yli 20.000 euroa, josta suurin osa on velkarahaa. Molemmat pitävät leikkauksia onnistuneina, vaikka Jannikalla on ollutkin komplikaatioita. Naisten mielestä itsetuntoa voi parantaa niin kirurgin veitsellä kuin ruiskeillakin. Toisaalta merkitystä on myös sillä, mitä tapahtuu korvien välissä.

Aamusydämellä sunnuntaisin klo 9.05, uusinta tiistaisin klo 5.45.

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Aamusydämellä: Tatuoidut

    Tatuoinneista on tullut valtakulttuuria.

    Tatuoinnit olivat aiemmin merimiesten ja vankien alakulttuuria, mutta nykyisin niistä on tullut osa valtakulttuuria. Yksittäinen tatuointi ei enää edes herätä huomiota, mutta jos tatuoinnit peittävät lähes koko kehon, on kyseessä vakavampi harrastus. Anu Lehtiölle ja Antti Räisäselle oma keho on taideprojekti.

  • Aamusydämellä: Koukussa kauneuteen - 30.03.2014

    Erilaisista kauneusleikkauksista ja muista esteettisistä hoidoista on tullut sosiaalisesti hyväksytympiä ja sitä kautta myös yleisempiä. Kynnys leikkauksiin on laskenut ja usein yksi leikkaus johtaa toiseen. Kokemuksistaan kauneuskirurgiasta ja niiden suhteesta itsetuntoon kertovat Minna Klintrup (vas.) ja Jannika Peltonen.

  • Kuka sinun vaatteesi on tehnyt?

    Vaateteollisuus etsii uusia, kestävämpiä materiaaleja ja kuluttaja etsii eettisiä vaatteita. Vaatekaupassa on käynnissä sama murros kuin ruokakaupassa: yhä useampi haluaa entistä parempaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Tyyli

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Hame vanhoista pöytäliinoista ja kanavatyötauluista

    Persoonallisen ja ekologisen hameen ohjeet.

    Vanhoja kanavatyötauluja saa kirpputorilta muutamalla eurolla, ja niitä voi uusiokäyttää vaatteiden somisteina. Näin syntyvät vaatteet ovat sekä persoonallisia että ekologisia! Vanhoista pöytäliinoista ja kirjontatöistä voi ommella vaikkapa hameen.

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä on suora teemalähetys kierrättämisestä

    Ruokaa, muotia ja asiantuntevia ihmisiä - kierrätysteemalla.

    Mikä luokitellaan jätteeksi ja miten suhtaudumme jätteeseen? Heitätkö sinä täysin ehjiä vaatteita roskiin - tai pois 20 kiloa ruokaa vuodessa? Miten tunnollisesti me suomalaiset kierrätämme jätteitämme? 6. syyskuuta, suorassa lähetyksessä valotetaan aihetta eri näkökulmista. Teemaa mukaillen iltaan mahtuu niin ruokaa, muotia kuin asiantuntevia vieraita.

  • Harmaan charmin voittokulku

    "Kun ei pukeudu kuin muut, ei tarvitse ajatella kuin muut."

    Kun täytin 30 vuotta, syntymäpäiväkutsussani oli Iris Apfelin kuva ja teksti: "ikääntyminen on etuoikeus". Ja etuoikeus se toden totta tuntuu olevan, kun seuraa, miten ikäihmisistä on tullut muotimaailman lemmikkejä.

  • #lapsistailaa-hassuttelu innosti pääsiäisenä

    #lapsistailaa - näistä asuista ei väriä ja stailia puutu!

    Puoli seitsemän #lapsistailaa-kuvahaaste innosti vanhempia ja lapsia hassuttelemaan yhdessä pääsiäisenä. Haaste levisi Instagramissa, kun Suomen suosituimmat perhebloggaajat innostuivat joukolla mukaan.

  • KoVe on uusi musta

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii!

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii! Tyyliviikolla vierailleen stylisti ja malli Maryam Razavin mielestä asun tyylikkyys syntyy siitä, että kantajalla on siinä mukava olla. Millainen on sinun #KoVe-tyylisi?

  • Kuuletko pieruverkkareiden kutsuhuudon?

    Miten ihanaa vaihtaa farkut mukaviin kotipöksyihin!

    Ah, miten ihanaa onkaan vaihtaa työpäivän jälkeen kiristävät farkut mukaviin kotipöksyihin! Ne tuntuvat niin hyviltä, mutta näyttävät varsin pahoilta. Pitäisikö parisuhteen vuoksi pukeutua paremmin myös kotona? Millainen on sinun kotiasusi - lähetä meille kuva!