Hyppää pääsisältöön

Järjestyshäiriö aiotusta nimenvaihdoksesta: Levy-yhtiö käski lopettaa pelleilyn

Edellisestä Järjestyshäiriön pitkäsoitosta tulee toukokuussa kuluneeksi viisi vuotta. YleX aamussa puhuttiin siitä, kuvaako yhtyeen nimi enää yhtyeen musiikkia ja onko yhtye miettinyt sen vaihtamista.

Järjestyshäiriö-yhtyeen laulaja Juho toi YleX Aamun Alman ja Tonin soittoon uuden Rantakatu-sinkun. Solistin mukaan Järjestyshäiriön osalta rokit on nyt rokattu ja musiikki vie nyt popinpaan suuntaan.

- Syväluotaava itsetutkistelu on johtanut tähän linjaan. Se on tullut pakottamatta ja on luontainen tapa ilmaista itseään.

Juhon mukaan Järjestyshäiriö-nimi kuvastaa nykyisin lähinnä bändin henkistä tilaa. Nimenvaihdosta on mietitty useaan otteeseen.

- Olemme epäonnistuneet siinä dramaattisesti. Kaikenmaailman Ainolaa ja ties mitä pohdittiin. Yritimme mukamas vakavoitua, mutta ei siitä mitään tullut. Levy-yhtiökin totesi, että nyt lopetatte tuon pelleilyn ja pidätte nimenne.

Bändin edellisestä pitkäsoitosta on vierähtänyt jo pidempi aika ja yhtyeen neljäs albumi julkaistaan kesän kynnyksellä.

- Käsittämätöntä. En tajua mihin aika menee. Olemme tehneet tänä aikana uutta levyä. Kuulostaa vähän absurdilta, vaikka onhan tässä välissä tehty vähän muutakin. Kyllä sitä aika paljon hierottiin ja mentiin moneen suuntaan, Juho kertoi.

Edelliset keikkarupeamatkin olivat vuonna 2010, joten Juhon mukaan vettä on virrannut jo useammassa joessa. Juho on tehnyt myös näyttelijän töitä, mutta nyt kaikki keskittyminen on jälleen bänditouhuissa.

- Kaikki munat on niin sanotusti tässä korissa, Juho naureskeli.

YleX Suomalaisyhtye avasi ovet treenikämpälle – katso kuvagalleria , kun levyn luomisprosessi oli käynnissä. Tuolloin bändi kertoi tekevänsä Suomalaisyhtye työstää ”pikkukaupungin levyä” .

Lähteet: YleX Aamu