Hyppää pääsisältöön

Tekijänä Meeri Koutaniemi

Meeri Koutaniemi
Meeri Koutaniemi Kuva: Anne Hämäläinen tekijänä

Meeri Koutaniemi on kuvajournalistin arkkityyppi. Hän heittäytyy pelottomasti tilanteisiin eri mantereilla, ja haluaa myös sanoa kuvillaan jotain. Koutaniemi on myös naisten asialla, erityisesti naisten oikeuksien asialla.

Hän on kuvannut muun muassa burmalaisia pakolaisia thaimaalaisella kaatopaikalla, malilaisia pakolaistyttöjä Nigerissä ja hiv-positiivisia transsukupuolisia intiaaneja Meksikossa, mistä syntyi hänen ensimmäinen valokuvakirjansa Oasis. Koutaniemen metodina on heittäytyä täysillä kuvattaviensa elämään.

Viime vuonna Meeri Koutaniemi teki historiaa voittamalla Vuoden lehtikuvat -kilpailussa palkinnon viidessä eri kategoriassa ja hän oli myös yleisön valinta Vuoden lehtikuvaajaksi. Vuonna 2014 hänet valittiin toistamiseen Vuoden lehtikuvaajaksi ja hänen reportaasinsa kahden tytön ympärileikkausrituaalista Keniassa palkittiin Vuoden ulkomaan reportaasi -sarjassa.

Nyttemmin Koutaniemi elää Brasialiassa ja kuvaa Rio de Janeirossa favela-hökkelikylien hajottamista ja köyhien ihmisten pakkohäätöjä kodeistaan. Tämä tapahtuu jalkapallon maailmanmestaruuskisojen takapihoilla, siellä minne kisahuuma ei ulotu.

Voit keskustella ohjelmasta myös Twitterissä hashtagilla #tekijana.

Yle Teema: Tekijänä
Facebook: Tekijänä

Meeri Koutaniemen kotisivut
Yksitoista-valokuvaajakollektiivi
Kuvajournalismi Tampereen yliopistossa

Uutisjuttu: Meeri Koutaniemi putsasi pöydän Vuoden Lehtikuva -kilpailussa
Aamu-tv: Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kuvasi elintarviketehtaiden oloja Thaimaassa
Aamu-Tv: Vuoden lehtikuvaaja etsii epäkohtia
Radio 1: Tekijä-sarjassa Meeri Koutaniemi

  • Miten Minna Canth ehti?

    Mikä mahdollisti Minna Canthin valtavan elämäntyön?

    Palvelijoiden ja kauppa-apulaisten saatavilla olevan ja edullisen työpanoksen ansiosta Minna Canthilla oli mahdollisuus kirjoittaa tasa-arvoa edistäviä artikkeleita ja näytelmiä.

  • Avaruusromua: Palmut, hiekkaranta ja tähtikirkas yö

    Mitä on eksotiikka musiikissa?

    Mitä on eksotiikka? Mitä on eksotiikka musiikissa? 1950-luvulla se oli viihdyttäviä viuluja, intensiivistä tunnelmaa, villejä rytmejä ja salaperäisiä ääniä. Tuolloin levyillä soivat tunnelmat eksoottisilta kaukomailta: Aasiasta, Havaijilta, Amazonilta, Andeilta ja Afrikasta. Mutta musiikki ei ollut mitään kansanmusiikkia tai etnoa, vaan aitoa eskapistista viihdettä. Se oli eksoottista fantasiaa. Se oli epäaitoa muka-musiikkia. Se oli musiikillista kolonialismia. Mutta hyvin viihdyttävää, ja nykyään kuunneltuna mitä viehättävintä kitschiä ja campia. Ja eksotiikka viehättää yhä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Ne oli suunniteltu muuttuvaan maailmaan

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi.

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi. Niiden ei ollut tarkoitus olla ikuisia, vaan niiden rooli oli väistyä, kun tilalle tulisi jotakin uudempaa ja ehkä parempaa. Ne ovat värikkäitä ja sulavasti muotoiltuja tuoleja 1960-luvun alusta. Punainen, keltainen ja sininen. Edessä matala pöytä. Värikkäiden huonekalujen yläpuolella kuvassa lukee suurilla valkoisilla kirjaimilla: Optimistic Modernism. Optimistista modernismia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Asterix opettaa latinaa

    Asterix-kirjoja lukemalla voi suorastaan sivistyä.

    Asterix seikkailee -sarjakuvat perustuvat löyhästi Julius Caesarin jo ennen ajanlaskua kirjoittamiin Gallian sota -teoksien tapahtumiin.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri