Hyppää pääsisältöön

Tuomas Kauhanen käy laulutunneilla: Lupaan vetää itse seuraavalla levyllä

Tuomas Kauhanen ei ollut aluksi löytää millään oikeita ääniä, mutta on laulutuntien myötä kehittynyt laulajana.

Tuomas Kauhanen lupaa laulaa itse seuraavalla albumillaan, jos räppärin kappale Pummilla Tallinnaan äänestetään YleX Himotuimmat -listan ykköseksi. Kauhanen on käynyt pidemmän aikaa laulutunneilla, mutta ei ole vielä uskaltautunut laulamaan julkisesti.

- Ensin en meinannut millään saada oikeaa ääntä ulos. Tiesin mistä nuotti menee, mutta sitä ei vaan löytynyt. Nyt kehitystä on alkanut tulemaan, mutta olen niin törkeän itsekriittinen, etten tahtoisi vielä lähteä laulamaan, räppäri selittää.

Kauhanen aloitti laulutunnit ennen musiikkiuransa varsinaista nousukiitoa. Päivätyö pankissa kulutti räppärin ääntä, joten muusikko haki ääniongelmiinsa apua laulutunneilta.

- Aluksi en saanut ulos Ukko Nooaa, mutta nyt vedetään jo Hectoria ja esimerkiksi Pekka Ruuskan Rafaelin enkeliä, Kauhanen kertoo.

Kauhanen aloitti räppäämisen jo 15-vuotiaana. Räppäri selittää, että riimittelyssä konsonantit ovat tärkeimpiä, mutta laulaessa yritetään saada vokaaleita soimaan. Siihen totuttelu vei muusikolta aikansa.

Kauhasen musiikissa lauletut kertosäkeet ovat isossa roolissa. Pummilla Tallinnaan kappaleella laulaa Kauhasen vakiotuplaaja Mikko. Räppärin ensimmäisellä levyllä Sano vaan Tuomas on useita vierailevia laulajia, kuten Väinöväinö ja Mariska.

**Äänestä YleX Himotuimmat -listalla ja kuuntele ohjelma lauantaisin 11–13. **

Lähteet: YleX Himotuimmat