Hyppää pääsisältöön

Neuromodulaatiosta apua ulosteenpidätysongelmiin

Tutkimusten mukaan virtsan- ja ulosteenpidätysongelmat ovat paljon luultua yleisempiä. Virtsanpidätysongelmiin ihmiset ovat jo rohkaistuneet hakemaan apua, mutta kynnys kertoa ulosteenkarkailusta on korkeampi. Moni häpeilee vaivaa, johon kuitenkin on apua saatavilla. Jos niin sanotut konservatiiviset hoidot eivät tehoa, voidaan pidätysongelmiin kokeilla neuromodulaatiohoitoa. Neuromodulaatiotekniikka tarkoittaa hermoston toimintojen ohjailua elimistöön asennettujen elektrodien avulla.

Piiloteltuja vaivoja

Ulosteenpidätyskyvyttömyys ei sinällään ole sairaus, vaan eri syiden aiheuttama oire. Naisia vaiva kohtaa miehiä useammin. Iän myötä vaivat lisääntyvät, yli 70-vuotiaista jopa viidennes joutuu ongelman kanssa tekemisiin. Ulosteenpidätysongelman kanssa kamppailevat ovat usein vuosikaudet yrittäneet selvitä omin avuin, rajoittaen jopa työskentelyään ja liikkumistaan.

– Näemme usein tilanteita, missä potilas ei ole hakeutunut hoitoon, vaan on häveliäissyistä sinnitellyt vaivan kanssa, kertoo dosentti, osastonylilääkäri Pekka Luukkonen Kirurgisesta sairaalasta.

Ulosteinkontinenssi, eli ulosteenkarkailu, pyritään ensin saamaan kuriin esimerkiksi suolen toimintaan vaikuttavilla lääkkeillä. Tukena on usein myös fysiatrinen kuntoutus, vaippoihinkin joudutaan turvautumaan monessa tilanteessa.

Jos apua ei perinteisistä hoitomenetelmistä löydy, ryhdytään selvittämään potilaan soveltuvuutta neuromodulaatiohoitoon.

Neuromodulaatio – sähköinen apu

Neuromodulaatiotekniikka tarkoittaa hermoston toimintojen ohjaamista elimistöön asennettujen elektrodien avulla. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että sähkö on tullut sairauksien hoidon avuksi. Alue kehittyy ja laajenee jatkuvasti. Sähköistä stimulointia käytetään muun muassa kivun hoidossa.

Pidätysongelmiin hoitomuotoa kehiteltiin Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Laajemmin neuromodulaatiota ryhdyttiin ensin käyttämään virtsarakon toiminnan ongelmissa, myöhemmin sen on todettu soveltuvan myös suolen toiminnan korjaamiseen.

– Tämä on sen verran monimutkainen hoitotapa, että joudumme valikoimaan potilaat tarkasti. Vaivan pitää olla potilaan elämää melkoisen vakavasti haittaava, jotta tähän lähdetään, osastonylilääkäri Pekka Luukkonen tähdentää.

Yle Akuutti

Moni hoitoon soveltuva potilas kavahtaa jo ajatusta leikkauspöydälle joutumisesta ja sähköisten laitteiden laittamisesta ihon alle.

– Potilaat tarvitsevat paljon yksityiskohtaista tietoa operaatiosta, jotta turhat pelot karisevat. Asiaan perehtynyt proktologinen erikoissairaanhoitaja käy toimenpiteen ja laitteet potilaan kanssa etukäteen läpi, mikä helpottaa jännitystä, ylilääkäri Pekka Luukkonen kertoo.

Tärkeä tieto potilaille on, että paikallispuudutuksessa tehtäviä toimenpiteitä on itse asiassa kaksi. Ensimmäisen vaiheen operaatiossa testineulojen avulla, samalla potilaan tuntemuksia kyselemällä selvitetään sähköärsytyksen osuminen haluttuun, suolen toimintaan vaikuttavaan hermokohtaan. Testistimulaatiossa potilaalle jää ulkoinen, vyökiinnitteinen testauslaite. Kotona potilas pitää muutaman viikon ajan päiväkirjaa suolen toiminnasta. Näin selvitetään, onko testausvaiheessa saatu mittaustulos vaikutuksineen oikea ja potilasta auttava. Mikäli testiterapian vaikutus ei ole riittävän hyvä, elektrodi poistetaan.

Testistä pysyvään laitteistoon

Jos testijakso antaa hyvän tuloksen, ulkoinen laitteisto vaihdetaan ihonalaiseen neuromodulaattoriin.

Yle Akuutti

– Laite on sydämentahdistinta kooltaankin muistuttava implantti. Se asennetaan pakaran yläosaan ja liitetään testausvaiheen aikana ristiluun hermojuuriaukkoon laitettuun elektrodiin. Akku kestää keskimäärin nelisen vuotta, jonka jälkeen se taas paikallispuudutuksessa vaihdetaan, osastonylilääkäri Pekka Luukkonen selvittää.

Laitteiston toimiessa oikein, potilas tuntee ajoissa milloin suoli tarvitsee tyhjennyksen. Toisaalta suolen toiminta myös rauhoittuu aivoihin kulkeutuvan viestimanipuloinnin ansiosta. Potilas saa käyttöönsä kaukosäätimen, jolla neuromodulaattorin voi sammuttaa. Poiskytkentä on tarpeen esimerkiksi osassa lääketieteellisiä toimenpiteitä tai vaikkapa lentokentän metallinpaljastimen läpi kuljettaessa.

– Kaukosäätimeen voidaan asentaa muutama vaihdettava ohjelmakin, mutta pääasiassa se on tarkoitettu modulaattorin sammuttamiseen tarvittaessa. Poliklinikalla määräaikaistarkastuksissa sitten puolestaan hoitajat ja lääkärit käyttävät erillistä säädintä, jolla nähdään miten laitteisto on toiminut, ja tutkitaan potilaan mahdollisesti havaitsemat ongelmat, osastonylilääkäri Pekka Luukkonen kertoo.

Hyviä tuloksia

– Neuromodulaatiosta ei ole yleensä vakavia komplikaatioita. Tulehdusriskikin on pieni, kiitos hyvän hygienian ja leikkaustekniikan, ylilääkäri Pekka Luukkonen arvioi.

Yle Akuutti

Joskus hoidon vaikutuksissa tapahtuu muutoksia, jotka joudutaan selvittämään. Tiettyyn asentoon asennettu johdin saattaa vuosien ja elämän myötä liikkua paikoiltaan tai vahingoittua. Tällöin sähkönkulkuongelmat selittävät toiminnan heikentymisen. Ongelma pystytään useimmissa tapauksissa korjaamaan, aivan kuten akkukin joudutaan määrävuosien jälkeen vaihtamaan.

Useimmat potilaat toteavat laiteongelmien ja niiden korjausten olevan pikku juttuja verrattuna entisiin ulosteenkarkailuvaivoihin. Elämänmeno normalisoituu, kun jatkuva ”vääräaikaisen hädän” pelko poistuu.

Suomessa julkisen puolen neuromodulaatiohoitoa annetaan suurimmissa yliopistosairaaloissa.

Asiantuntija: PEKKA LUUKKONEN, dosentti, osastonylilääkäri, HUS Kirurginen sairaala