Hyppää pääsisältöön

Silmänpohjan ikärappeuma

Silmänpohjan ikärappeuma on ikääntyneillä yleisin näköä vakavasti heikentävä sairaus länsimaissa. Ikärappeumaa on kahta lajia. Kuivasta silmänpohjan ikärappeumasta kärsii yli 80 prosenttia potilaista. Sitä ei voida nykykeinoin hoitaa. Sen sijaan kostean ikärappeuman hoidossa ja tutkimuksessa on saavutettu noin kymmenen vuoden aikana merkittäviä edistysaskeleita, jotka edesauttavat oikean lääkityksen ja hoidon löytymistä myös kuivalle ikärappeumalle.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on saavutettu erinomaisia tuloksia ikärappeuman hoidossa silmään annettavilla injektioilla. Kuopiossa on muutenkin tehty ansiokasta tutkimustyötä ikärappeuman syntymekanismien selvittämisessä.

Ennen vanhaan silmänpohjan ikärappeuma merkitsi matkaa kohti sokeutumista. Nyt taudin eteneminen kyetään pysäyttämään ja siitä kärsivä voi elää miltei normaalia elämää. Avainlääkityksenä ovat nykypäivänä sairaaseen silmään noin kerran kuussa annettavat injektiot. Hoito jatkuu usein vuosien ajan ja osalla läpi loppuelämän.

Injektiohoidosta apua

Yle Akuutti

– Vastikään valmistui seitsemän vuoden seurantatutkimus, joka on maailmanlaajuisesti tehty aineisto. Se osoitti, että noin puolet hoidettavista ylläpitää näkönsä seitsemän vuoden injektiohoitojakson jälkeen sillä tasolla, mikä se lähtötilanteessa oli. Tämä on huikea edistysaskel, jos mietitään meidän potilasryhmäämme. Mehän hoidamme keskimäärin 80-vuotiaita potilaita injektiolla. Tämä on se keino, millä saadaan pidettyä potilaat kotona, toteaa professori Kai Kaarniranta Itä-Suomen yliopistosta.

Ikärappeumassa tyypillisesti näkökentän keskelle tulee tumma täplä ja suorat linjat vääristyvät. Liikkuminen voi vielä onnistua, mutta päivittäiset askareet ja mm. lukeminen vaikeutuvat pikku hiljaa. Näin juuri kävi kuopiolaiselle Sinikka Niemiselle:

Yle Akuutti

– Siihen tuli semmoinen musta läntti eteen. Sen takia läksin sitten lääkäriin.

Niemisen mukaan silmään ruiskutettavan lääkkeen vaikutus tuntuu heti seuraavina päivinä. Itse injektion antaminen ei hänen mukaansa satu.

Injektiohoidon alkuvaiheissa hoidettaville tuli runsaasti infektioita. Nyt niistä on päästy lähes kokonaan eroon.

– Operaatio on hyvin yksinkertainen toteuttaa. Keskimäärin tilastojen valossa tulee yksi infektio 2000 - 2500 potilasta kohden, sanoo erikoistuva lääkäri Jussi Paterno Itä-Suomen yliopistosta.

Yle Akuutti

Haitalliset proteiinit

Ikärappeuman syntyyn vaikuttavat eniten geneettiset syyt ja ikääntyminen, mutta myös tupakointi ja epäterveellinen ruokavalio edesauttavat sen syntyä. Nyt kun kostean ikärappeuman syntymekanismit ja hoito on saatu hyville raiteille, on Itä-Suomen yliopistossa käyty entistä enemmän tähän mennessä miltei mahdottomana hoidettavana pidetyn kuivan ikärappeuman kimppuun. Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti silmään molemmissa ikärappeumalajeissa kertyvät haitalliset proteiinit.

– On mielenkiintoista, että ne kertymät, jotka tulevat silmänpohjaan, tarkan näkemisen alueelle, ovat lähes identtiset Alzheimerin taudin plakkien kanssa. Eli Alzheimerin taudissa plakit ovat osasyyllisinä muistin menetykseen ja samantyyliset kertymät nyt silmänpohjassa vievät potilailta näön, kertoo professori Kaarniranta viimeisimmistä tutkimustuloksista.

Silmänpohjan ikärappeumaa tutkitaan nyt eri yliopistoissa Suomessa ja maailmalla. Vanheneva ihminen voi kuitenkin estää rappeuman syntymistä itsekin syömällä terveellistä ruokaa, kalatuotteita, marjoja ja kuituja. Myös antioksidanttien ja omega-rasvahappojen ennaltaehkäisevästä kyvystä on näyttöä.

Asiantuntijat:

KAI KAARNIRANTA, professori, Itä Suomen yliopisto

JUSSI PATERNO, erikoistuva lääkäri, Itä-Suomen yliopisto


Toimittaja: LASSE TUORILA