Hyppää pääsisältöön

TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia.

Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Täysin omillaan duo ei ole pärjännyt uran myöhemmissäkään vaiheissa, vaan 1930-luvun levytysten aarrearkusta on ryöstetty esimerkiksi Mikä boogie -hitti.

Kaksikko ei kiellä ilmeistä tosiasiaa, vaan myöntää kopioinnin avoimesti. ”Biisien sanat oikeastaan käytettiin sellaisinaan”, Elastinen toteaa ilmeettömästi. ”Sieltä oli helppo ammentaa oikeastaan kaikki, mitä olemme tähän mennessä tehneet”, Iso H summaa häpeilemättä.

Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa yle.fi/emmagaala.

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua