Windows XP -käyttöjärjestelmän valmistaja on ilmoittanut lopettavansa kyseisen käyttöjärjestelmäversion tuotetuen huhtikuussa. Tuote muuttuu siis turvattomaksi, kun siihen ei enää julkaista tietoturvapäivityksiä. Onko Windows XP -käyttöjärjestelmän päivitysten lopettaminen virhevastuun vastaista?
Tavallisissa kodinkoneissa virhevastuu ulottuu yleensä noin neljään vuoteen ostohetkestä, joissain tapauksissa pidempäänkin. Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Jukka Kaakkola toteaa, että tietokoneiden käyttöjärjestelmä on kuitenkin erikoislaatuinen hyödyke verrattuna tavallisiin kodinkoneisiin.
- Siinä kuluttaja voi odottaa hyvinkin pitkää kestoikää. Mutta toisaalta on hyväksyttävä se, että laitteet ja järjestelmät kehittyvät jatkuvasti eikä niiltä voi edellyttää ikuista kestoa. XP-käyttöjärjestelmä on ollut jo yli 10 vuotta käytössä, niin pääsääntö on, että virhevastuu on siitä jo kulunut loppuun.