Hyppää pääsisältöön

Kulta-Hannun pyramidipeli: käsikirjoitus

MOT-tunnus

Wincapita oli Hannu Kailajärven luoma valtava pyramidihuijaus. Arviolta 12 000 ihmistä houkuteltiin mukaan lupaamalla ällistyttäviä tuottoja valuuttakaupasta. Pyramidiin kerättiin 100 miljoonaa euroa ja siitä maksettiin takaisin jäsenille noin 90 miljoonaa euroa. Salaisella sijoituskerholla ei ollut muita tulonlähteitä kuin jäsenten pyramidiin antamat rahat. Poliisin mukaan se on Suomen historian suurin talousrikos.

Kulta-Hannun pyramidipeli

Hannu Kailajärvi:
"Mulla on todistettavasti olemassa kirjallinen dokumentti siitä, että Mensan testien mukaisesti ÄO on 158. Se ei ole kovinkaan heikko. Ja sitten olen käynyt amiksen ohjelmoijakurssin."

Harva Wincapitan 12 000:sta jäsenestä koskaan tapasi Hannu Kailajärveä. Kailajärvestä rakennettiin myyttinen hahmo, nero, joka kammiossaan tahkoaa keksinnöillään vaurautta tuulipukukansalle. Jäsenet puhuivat hyväsydämisestä Kulta-Hannusta.

Timo Martiskainen:
".. kaverit oli kaikki antanu muutaman satalappusen sille Hannulle ja sanonu, että koita nyt heillekin tehä vähän tuottoo. Ja samat kaverit oli tullu käymään parin viikon päästä sitten uudestaan... ja Hannu kävi hakemassa pöytälaatikosta sitten kunnon niput seteleitä herroille käteen...No siitähän lähti sitten puskaradiona tarina liikkeelle. Siinä kävi oikeesti sillä tavalla, et Hannun ovelle tuli jono. Ihmiset oli tyrkyttämässä rahojaan, et tee heillekin vähän tuottoo."

MOT:
"Miten kuvailisitte Wincapitaa jälkeenpäin? Minkälainen yhtiö se oli?"

Jouni Laiho, hallitusneuvos, sisäministeriö:
"Niin yhtiöhän se ei ollut ollenkaan, mutta siis se toimintakonsepti, en tiedä haluttiinko sitä vai ei, mutta siitähän alkoi sitten muodostua tämmöinen mukaan lähteneitten tietynkaltainen kultti. ... Ja loppuvaiheessa, ehkä vielä tänä päivänäkin, siihen näyttää liittyvän tämmöisiä uskonnollisen kaltaisia piirteitä."

Grafiikka:
Syyskuu 2003: Kailajärvi perustaa hevoskilpailuihin keskittyvän GiiClubin.

Hannu Kailajärvi:
"Tein lähes alusta alkaen tappiollisia vetoja, jotka eivät olleet kehittämäni järjestelmän mukaisia, vaan impulsiivisia. Jäsenistä kukaan ei pystynyt tarkistamaan vetoja, koska heillä ei ollut käyttäjätunnusta ja salasanoja käytössä Betfairin pelitileille. Pelikassa kasvoi, koska sinne tuli koko ajan enemmän sijoituksia kuin sieltä maksettiin voittoja. Lisäksi jäsenille maksettiin palkkiojärjestelmän mukaisesti laskettuja palkkioita."

Grafiikka:
Helmikuu 2004: Kaksi nokialaista kerää rahaa valuutta- ja osakekauppaa varten ja hankkii Panamalle rekisteröidyn KMP-Global Groupin. Tampereen Aktia-pankki ilmoittaa rahanpesusta ja pyramidi kaatuu. Kailajärvi tuntee KMP:n, mutta ei ole siinä mukana.

Huijarikaksikon onnistuu kerätä nopeasti 230 000 euroa. Sijoittajia houkutellaan mukaan katteettomilla tuotto-odotuksilla, muun muassa kurssien liikkeitä ennustavan valuuttakompassin avulla. Tampereen Aktia-pankissa ihmetellään yksityistilille tulevaa rahavirtaa. Pankki tekee rahanpesuilmoituksen ja huijaus kaatuu alkuunsa. Kailajärvi tuntee KMP:n, mutta ei ole itse siinä mukana.

Grafiikka:
Kevät 2005: Kailajärven GiiClubista tulee WinClub, ja se laajentaa valuuttakauppaan.

Kailajärvi vaihtaa hevoskilpailut valuuttakauppaan. Kailajärven Klubi välttää KMP:n virheet ja kerää jäsenten sijoitukset englantilaiseen nettipankkiin Moneybookersiin.

Hannu Kailajärvi:
"Saxobankissa kävin kauppaa WinClubin varoilla ja yhteen laskettu panostus oli muistaakseni noin 130 000 euroa, jonka koko summan lopulta hävisin."

Moni KMP:ssä olleista sijoittajista siirtyy Kailajärven Klubiin ja tienaa siitä satoja tuhansia euroja.

KMP:ssä tappiolle jääneestä Risto Hentusesta kasvoi Wincapitassa Kailajärven oikea käsi. Hentunen tienasi huijauksessa reilun miljoona euroa. Klubin huippuvuosina Hentunen järjesti Thaimaassa Wincapita-miljonäärien kuukausittaisia juhlia. Tapaamiset kulkivat koodinimellä 1LMP eli First Level Millionaires in Pattaya. Risto Hentunen vangittiin näyttävästi Thaimaassa ja tuotiin Suomeen marraskuussa 2009.

Yksi aktiivisimmista jäsenvärväreistä oli Timo Martiskainen. Hentusen mukaan Martiskainen seurasi häntä kuin hai laivaa, aina Pattayalle asti.

Poliisin esitutkintamateriaalin sähköinen liite 4.3.1. Timo Martiskaisen esittelyvideo:
Mies yleisöstä: Minkä takia tuota jäsenille ei tuu mitää mustaa valkosella, mitään dokumenttia, että rahat on menny?"

Timo Martiskainen:
"Turhaa, ei kukaan jaksa semmosta... WinClubin sivustolta on kaikki nähtävissä ne siirrot, mitä tapahtuu, mitä mennee sisälle ja tulee ulos ja kaikkihan on printattavissa. Elikkä toisin sanoen säästämme luontoa. Muita hyviä kysymyksiä?"

Mies:
"Mitkä on semmoset niin kuin tuohon sijoitustoimintaan niin ku liittyen niin kun semmoset merkittävimmät riskit?"

Timo Martiskainen:
"Historia on hyvin vahva ja se mitä minä niinkun valuuttapuolesta ymmärrän ja minun matematiikkapohjalta, minä oon vaan kuus vuotta lukenu sitä yliopistossa, niin ei tästä niin kun sijoittamalla se kassa ei tyhjene."

Martiskainen ehti netota lähes miljoona 400 000 euroa ennen kuin pyramidi kaatui. Timo Martiskainen pidätettiin Bangkokin lennolta Helsinki-Vantaalla joulukuussa 2008.

MOT:
"Martiskainen otaksun?"

Timo Martiskainen:
"Ootteks te kuvaajia?"

MOT:
"En oo kuvaaja, olen toimittaja. Mites, mä oon kuullu, että sulla on joku uusikin tämmönen suosittelumarkkinointihomma?"

Timo Martiskainen:
"Vain ja ainoastaan yks kommentti: viranomaisrikolliset tullaan löytämään."

MOT:
"Haastattelu?"

Timo Martiskainen:
"No se oli siinä. Tietysti jonkinlainen haastattelupalkkio, puhutaan 50 000:sta ottaen huomioon minun aiemmat tuntipalkat ja sekin on vielä pieni. Mä luulen, että se on ihan fiksu idea lähteä siitä muualle päin."

MOT:
"Muualle päin?"

Timo Martiskainen:
"Mä luulen, että se voi olla ihan fiksu idea."

MOT:
"Mitä sä tarkoitat?"

Timo Martiskainen:
"Täysjärkinen ihminen kyllä tajuaa ihan ite."

Hämäläinen pariskunta hakee korvauksia Timo Martiskaiselta. He luulivat sijoittaneensa 100 000 euroa Thaimaan hotellibisnekseen, mutta Martiskainen laittoikin rahat Wincapitaan.

MOT:
"Mitä sitten tapahtui kun ilmoititte tämän, että haluatte rahat takaisin?"

Raimo Hämäläinen:
"Sehän lähti uhkailujen ja muiden teiden kautta sitten että me ei vaadittaisi niitä rahoja takasin . . . ja sitten meille tuli töihin tämmöisiä bandiitteja joilla oli rystyset norsunnahkaa ja toiselta puuttui toinen korva. Aika pelottavannäköisiä äijiä. Heillä oli hänen äitinsä [vaimon äidin] passikopiot, osoitteet ja kaikki ja sanoivat et äidille käy huonosti jos me ei lopeteta sitä painostusta."

MOT:
"Kuka oli uhkausten takana?"

Raimo Hämäläinen:
"No totta kai Martiskainen oli lähettänyt ne äijät meille perään sitten."

MOT:
"Uskottetko että näette vielä sijottamaanne sataatuhatta euroa?"

Raimo Hämäläinen:
"Mä en tiedä tän oven kautta tuleeko siihen apua, mutta kyl mä uskon että jotain me ainakin saadaan takas, hänellä on kapitaalii käsittääkseni aika paljon siellä Thaimaassa, Martiskaisella, mikä on näitten ulottumattomissa."

Grafiikka:
Syyskesä 2007: Media löytää WinClubin. MTV3 ja Yle tekevät ensimmäiset kriittiset jutut sijoituskerhosta.

MTV ja Poliisi-tv ovat liikkeellä yhtä aikaa keräämässä tietoa salaisesta sijoitusklubista. WinClubia epäillään heti alkujaan pyramidihuijaukseksi. WinClubista ei löydy vastuuhenkilöitä puolustamaan julkisuudessa toiminnan laillisuutta.

Tietotekniikan insinööri Juha Ritala lähti WinClubiin mukaan naapurin suosittelemana Vetelissä, Keski-Pohjanmaalla vuonna 2005. Ritala sijoitti minimipanoksen 500 euroa. Hän ehti kotiuttaa Klubista pari-kolme tuhatta euroa.

MOT:
"Miksi Winclub ei tullut julkisuuteen, miksei tullut nimiä ja naamoja jos ei ollut mitään hävettävää?"

Juha Ritala:
"Hyvä kysymys, se oli yks siitä mikä mulla askarrutti itsellä, että jos se oikeasti olisi rehellistä niin miksei me voida saada johtoporukan nimiä. ... mutta se kun näytti toimivan hyvin loppuun saakka, että siinä ei ollut siinä toiminnassa semmoista ongelmakohtaa, että eihän tää toimikaan, kotiutukset tuli niin kun luvattiin, säännöt oli tosi monimutkaiset, mutta ne oli kuitenkin silti loogiset tavallaan ja se pelas omalla tavallaan."

Grafiikka:
Syksy 2007: Arpajaishallinnon päällikkö Jouni Laiho varoittaa kansalaisia sijoittamasta WinClubiin. KRP aloittaa esiselvityksen.

Ennen kuin media saa vihiä salaisesta sijoitusklubista, arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho Poliisihallituksesta on koettanut selvittää Klubin luonnetta kesän 2007 aikana. Osa jäsenistä pitää yhä Laihoa Wincapitan kaatajana.

MOT:
"Haluatteko ottaa siitä kunnian? "

Jouni Laiho:
"En missään tapauksessa. Tuota jos se olisi sitten siihen, mainostelevision 45 minuuttia – ohjelmaan pysähtynyt, niin silloin ehkä voisi niin ajatella, mutta niin kun todettu, sehän siitä vain lähti vielä reippaampaan lentoon."

Grafiikka:
Loppuvuosi 2007: WinClub muuttaa nimensä Wincapitaksi. Kansalaiset sijoittavat Klubiin parin viimeisen kuukauden aikana 60 miljoonaa euroa.
Maaliskuu 2008: MoneyBookers jäädyttää Wincapitan tilin. Kailajärvi lähtee pakomatkalle ja poistaa Wincapitan tiedot palvelimelta.

Maaliskuussa 2008 maa alkaa polttaa Hannu Kailajärven alla. Paineet kasautuvat, kun kymmentuhantiseksi paisunut jäsenkunta anoo kotiutuksia ennätysmäärän. Pyramidi on ollut lähellä kaatumista jo aiemmin. Tilitapahtumien mukaan viimeisen kerran jäsenille siirretään varoja Klubin Moneybookers-tililtä sunnuntaina 2. maaliskuuta. Samana päivänä ja päivää ennen Klubin päätililtä oli siirretty yhteensä 45 000 euroa Kailajärven kumppanin, Tiina Wartin hallinnoimille tileille.

Seuraavana päivänä eli maanantaina jäsenien siirtopyyntöihin tulee vastaus "error" eli virhe. Sen sijaan Hannu Kailajärven Wincapitan päätililtä helmikuun lopulla nostamat 80 000 euroa näkyvät hänen espanjalaisella tilillä maaliskuun kolmantena. Saman päivän aamulla lähtee laiva Turusta Tukholmaan. Tiina Wartti ja väärällä nimellä matkustava Kailajärvi jatkavat Tukholmasta autolla Keski-Eurooppaan. Matkan aikana englantilaispankki ilmoittaa, että ”Olemme saaneet valituksia asiakkailtanne ja meidän täytyi lukita Moneybookers-tilinne." Kailajärvi lähettää matkalta veljelleen sähköpostilla dramaattisen jäähyväiskirjeen.

Kailajärven kirje:
"...Olen pettänyt kaikki. Wincapita oli suuri kupla, joka paisui ja paisui...ja enää ei ollut mitään tehtävissä. Tarkoitus ei ollut alunperin ketään pettää, vaan tehdä hyvää...en vain osannut tai kyennyt lopettaa, kun alkoi menemään huonosti ja niin pidin systeemiä pystyssä. Tätä on jatkunut jo neljä ja puoli vuotta. Aina keksin lisää uusia asioita ja jäsenet laittoivat lisää rahaa...ja näin sain "tuotot tai palkkiot" maksettua. Harkitsin monen monta kertaa itsemurhaa, mutta aina keksin jonkin ulospääsyn."

Hannu Kailajärvi kertoi itse tuhonneensa Klubin tietokannan pakomatkansa aikana saksalaisessa motellissa. Viimeisen kerran Kailajärvi oli sähköpostitse yhteydessä Klubin palvelimen ylläpitäjään 7.3. ja pyysi "Please reboot our server".
Jäsenet onnistuivat tunkemaan Wincapitaan lisää rahaa juuri ennen kuin pyramidi kaatui.

Rahan kerääminen ketjukirjeillä on ollut maassamme kiellettyä jo vuodesta 1939. Niihin rinnastettava pyramidipelin käsite otettiin ensi kertaa Suomen lakiin 2006. Puhtaimmillaan pyramidipeli toteutuu silloin, kun siihen ei sisälly lainkaan tuotteiden, tavaroiden tai palvelujen vaihtoa, vaan ainoastaan mahdollisuus värvätä uusia osanottajia mukaan toimintaan.

Grafiikka:
Joulukuu 2008: Poliisi löytää Kailajärven pienestä mökistä Keski-Ruotsissa.

Kailajärvi piileskelee syksyn 2008 väärällä nimellä Ruotsissa pienessä punaisessa mökissä. Hän saa melkein valmiiksi uuden, automatisoidun kaupankäyntijärjestelmän, eräänlaisen valuuttarobotin. Sitten Ruotsin poliisi ottaa hänet kiinni joulukuussa. Edellisen kerran robotti oli vähällä valmistua maaliskuussa juuri ennen pyramidin kaatumista.

Poliisin esitutkintamateriaalin sähköinen liite 4.2.1.52. Kailajärven käymä puhelinkeskustelu 15.11.2008:
Hannu Kailajärvi:
"Kun mä vain saisin tän tehtyä, silloin tulevaisuus näyttää siltä, että se kuittaa kaiken pois sieltä. Kaikki on saamapuolella, hamaan tulevaisuuteen, kun se robotti siellä vain paukuttaa meneen."

Avustaja:
"Nyt täytyy lopettaa, tulee jo sellaisia sanoja siellä."

Hannu Kailajärvi:
"Joo selvä."

Avustaja:
"Zemppiä moi."

Tutkintavankeudessa Kailajärvi esitteli KRP:n tiloissa tutkijoille kehitelmiään:

Poliisin esitutkintamateriaalin sähköinen liite 4.3.3. Kailajärven pitämä signaalijärjestelmän esittely KRP.n tiloissa.
Kailajärvi ”..ja lähtötilannehan meillä on sellainen, että meillä on tuhat USAn dollaria kassan koko…järjestelmä lähtee tekemään kauppaa…nyt meillä on jo kymppitonni rikki…
No tässä meillä on sitten 2002 vuosi ja tulos on tämännäköinen: siellä on sitten itse asiassa 13 miljardia. Kuulostaa käsittämättömiltä luvuilta, mutta ne on kuitenkin todennettavissa ja järjestelmä tekee niitä historiatietojen pohjalta.

Wincapitahuijauksessa jäi voitolle noin 2000 jäsentä. Aktiivisin osa kutsuu itseään puolustusrintamaksi. Heitä on joitakin satoja. Puolustusrintamaa yhdistää kaksi asiaa: he eivät halua luopua voitoistaan ja heidän äänitorvensa on varatuomari Ilkka Pitkänen. Ymmärtämystä puolustusrintama on saanut kahdesta suunnasta. Rovaniemen hovioikeus arvioi viime keväänä, että voitoista täytyy maksaa vain osa takaisin. Itä-Suomen hovioikeus päätyi hylkäämään rikoshyötyvaatimukset kokonaan, koska syyttäjät eivät pystyneet osoittamaan, mikä osuus Wincapita-voitoista oli laitonta ja mikä laillista.

MOT:
"Onko se lohduttava tieto Wincapita-miljonääreille?"

Mika Appelsin, pääsyyttäjä, case Wincapita:
"No sekin on, se oli äänestyspäätös 2–1 ja se on edelleen, siitä korkein oikeus on antanut valitusluvan, ja korkein oikeus sitten ratkaisee, että onko, onko tää se oikea linja näissä rikoshyödyn menettämisissä...meillä taitaa olla jo puolentoista sataa tuomiota käräjäoikeustasolta, joissa asia on tutkittu tai päätetty toisin."

MOT:
"Voiko Wincapitan kaltaisessa pyramidihuijauksessa erotella laillista ja laitonta rahaa?"

Mika Appelsin:
"No oikeastaan, syyttäjän käsityksen mukaan näin puhtaassa pyradamidipelissä ainakaan se ei pitäisi olla mahdollista."

Puolustusrintama kysyy yhä, kuka otti töpselin irti seinästä? Moneybookersin oman ilmoituksen mukaan pankin turvallisuusosasto oli turvatoimenpiteenä pysäyttänyt maksuliikenteen Wincapitan tilillä. Puolustusrintama ei ole halunnut ilmoitusta uskoa. He epäilevät, että Suomen viranomaiset olisivat käskyttäneet pankkia.

Maria Vuorivirta-Heikkinen, rikostarkastaja, KRP:
"No, tämä väite ei pidä paikkaansa. Keskusrikospoliisi on aloittanut toimet näiden lukitulla tilillä olevien varojen säilymisen turvaamiseksi sen jälkeen, kun ylipäätään saatiin tietää, että tällaset varat on siellä lukitulla tilillä olemassa."

Enimmillään Wincapitaa tutki 60:n poliisin ryhmä. Esitutkinnassa on kuultu vajaata 4000:ää henkilöä. Syyttäjille on siirretty noin 80 rikosjuttua ja 640 rikoshyötyjuttua. Wincapita-tutkinnan kokonaiskustannuksiksi pelkästään poliisissa arvioidaan noin 7.000.000 euroa. Yhtenä tutkinnanjohtajana on ollut Maria Vuorivirta-Heikkinen.

Maria Vuorivirta-Heikkinen:
"Tässä vuosien varrella niin esitutkintaan liittyviä kanteluita tai tutkintopyyntöjä on tullut joitakin. Mutta sellaisia, jotka liittyis sitten tähän varsinaiseen Wincapita –tutkintaan, niin niistä ei kyllä ole tullut ratkaisuja, joissa toimintaa, poliisin toimintaa olisi moitittu."

MOT:
"Ehkä kovin väite on ollut se, että on puhuttu jopa paristakymmenestä itsemurhan tehneestä jäsenestä?"

Maria Vuorivirta-Heikkinen:
"Kyllä nämä huhut ovat tulleet myös Wincapita-tutkintaa tekevien ihmisten tietoon ja tämän tutkinnan aikana niin jäsenistön tiedon tarve on ollu ihan valtava. . . . Ja ihmisethän on ollu tosi niin ku pettyneitä. Ne henkilöt, jotka ovat voitolla ovat pettyneitä siitä, että nyt näyttää siltä, että voitot voi joutua menettämään. Ja ne, jotka ovat sitten tuota tappiolla, niin haluaisivat pian korvauksia asiassa."

Keskusrikospoliisi aloitti virallisen esitutkinnan vasta 11 päivää Klubin sulkeutumisen jälkeen.

Grafiikka:
2008–2014: WinCapitan raunioille perustetaan useita valuuttakauppayhtiöitä, näkyvimpinä WISH WinCapita Oy ja Graalia Finland Oy.

Kansainvälisissä pyramidihuijauksissa on tyypillistä, että sumutetulta jäsenistöltä pyritään kuppaamaan rahaa jälkihuijauksilla. Suomessakin ilmaantui Wincapitan jälkeen useita yritelmiä, jotka lupasivat takoa voittoa valuuttakaupalla. Wincapita-aktiivit suoristivat rivinsä muun muassa Espoon Areenalla neljä vuotta sitten. Valuuttakaupan ilosanomaa vaelsi kuulemaan 2000 sijoittajaa eri puolilta Suomea. Pelkästään pääsylippujen myynti tuotti järjestäjille 200 000 euroa.

1998 asianajajaliitosta varattomana erotettu varatuomari ja ekonomi Ilkka Pitkänen kuuluu Wincapitan jälkilaskuttajien eliittiin: 90 päämiehen edustaminen ympäri Suomen käräjäsaleja tuottaa puolustusrintaman asiamiehelle muhkean miljoonatilin. Puolustusrintama oli lähetellyt jäsenistölle kerjuukirjeitä Pitkäsen puolesta useita eri kertoja. Poliisikin kiinnostui, johtaako Pitkänen itse laitonta rahankeräystä. Selvitysten mukaan Pitkäsen hallinnoimalle tilille virtasi rahasuorituksia yli 600 henkilöltä yhteensä 65 000 euroa. Poliisin mukaan ei ole kuitenkaan syytä epäillä, että Pitkänen olisi itse vedonnut rahan antamiseksi, vaan puolustusrintama halusi näin tukea asiamiestään, jotta tämä suoriutuisi mittavasta käräjärumbasta. Länsi-Uudenmaan poliisi lopetti asian tutkimisen kaksi vuotta sitten.

MOT:
"Puolustusrintamalla tuntuu olevan yksi ääni ja se on varatuomari Ilkka Pitkäsen ääni. Mitä olet siitä mieltä?"

Juha Ritala:
"No siin on sitä ihan samaa linjaa että yritetään kiinnittää huomiota epäolennaisiin asioihin, esim. niin että väitetään että tuotot oli Wincapitan normaalia liiketoimintaa ja tuottoa tuli signaalijärjestelmän myynnistä, se on ihan pötypuhetta… se tehtiin ihan selväksi kaikille jäsenille että valuuttakaupasta tulee tulot ja tämä signaalijärjestelmätulo on pelkkää sumutusta."

Mika Appelsin, pääsyyttäjä, case Wincapita:
"Wincapitassa oli kyse pyramidipelistä puhtaimmillaan, niin kuin korkein oikeuskin nyt totesi. ... Tietysti oli kysymys myöskin väärän tiedon antamisesta, eli sitä kautta sitten törkeästä petoksesta. Syyttäjän kannalta nää on ne olennaiset seikat tässä."

MOT:
"Paljonko Hannu Kailajärvi nettosi Wincapista tän pyramidin neljän, viiden vuoden aikana, kun se pysyi kasassa?"

Mika Appelsin:
"Rikoshyötynä tuomittiin vähän yli kuusi miljoonaa, josta valtaosa muodostui sitten niistä rahoista, jotka jäivät sinne klubin tilille tai olivat siellä silloin kun klubin toiminta loppui. Eli siellä oli vajaa viisi miljoonaa eli henkilökohtaista muuta hyötyä hänelle tuli vähän yli miljoona euroa tässä."

MOT:
"Miksi niin vähän? Hänellähän olisi ollut tilaisuus ja aikaa tehdä ja piilottaa rahaa vaikka kuinka paljon."

Mika Appelsin:
"Sitä on käsitelty myöskin oikeudenkäynneissä, vastausta siihen ei sinällään tule, mutta tietysti kysymys on pelaamisesta mitä suuremmassa määrin. Milloin sitten rahat ottaa pois esimerkiksi, jos haluaisi ottaa mahdollisimman paljon, niin on aina hyvä kysymys. Kailajärvihän ei koskaan tiedä, milloin klubin toiminta loppuu, sitä päivämäärää."

Hannu Kailajärvi lupasi osallistua MOT-ohjelmaan, mikäli Korkein oikeus olisi vapauttanut hänet helmikuussa. Näin ei käynyt.
Syyttäjä hakee Timo Martiskaiselle vajaata kolmea vuotta ehdotonta vankeutta törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta.
Martiskaisen avustajan mukaan kaikki varallisuus on mennyt ja Wincapitayhteys on peruuttanut työpaikkoja. Risto Hentuselle syyttäjä ajaa yli kolmea vuotta ehdotonta vankeutta törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Hentunen on varaton ja tuloton eläkeläinen.
Molemmat kiistävät syytteet ja vaatimukset rikoshyödyn palauttamisesta. Pohjois-Savon käräjäoikeus antanee tuomionsa loppuvuodesta 2014.

Helmikuu 2014: Korkein oikeus vahvistaa Hannu Kailajärven saaman viiden vuoden vankeusrangaistuksen törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Rikoshyötyjä peritään sadoilta voittoja kotiuttaneilta jäseniltä.

Kailajärvi vapautuu vankeudesta heinäkuussa. Hänellä on ulosotossa puolitoista miljoonaa euroa. Hänkin on varaton kuten moni wincapitamiljonääreistä.