Hyppää pääsisältöön

Ihminen ikuisuusperspektiivissä

Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo.
Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo. Kuva: Kansallisteatteri/ Timo Teräväinen laura ruohonen

Laura Ruohosen Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Luolasto - rauhanhäiritsijät maan ytimessä vie katsojan ikiaikaisiin luoliin. Siellä aika ei kulje samaa tahtia kuin maanpinnalla. Historia, nykyhetki ja tulevaisuus sekoittuvat jännittävällä tavalla. Tarina lähtee miljoonien vuosien takaa, ja jatkuu satojatuhansia vuosia eteenpäin. Luolasto risteyttää satua ja totta. Ruohosen kieli on tyyliteltyä, se lähenee runoa, lorua tai aforistiikkaa. Monia repliikkejä tekisi mieli mietiskellä pitempäänkin. 

Heikki Pitkänen, Sari Mällinen ja Markku Maalismaa. Kuva Stefan Bremer.

Luolastossa häärää monenlaista väkeä. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa etsivä hupaisa insinööri-trio (Markku Maalismaa, Sari Mällinen ja Heikki Pitkänen) seilaa ylös alas hisseillään ja hokee rytmissä mittareidensa lukemia. Välillä he puhkeavat lauluun. Arkeologi (Alma Pöysti) etsii luolamaalauksia, löytöretkeilee uhkarohkeasti köysiensä varassa. Huijariksi paljastuva šamaani (Petri Manninen) järjestää kiinnostuneille retkiä luolien uumeniin. Eniten itseäni koskettava hahmo on yksinäisessä yössä höperöityvä vartija. Martti Suosalo tekee vartijan roolin tarkasti ja herkästi, rakentaa pienten eleiden komiikkaa.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin. He kutsuvat itseään Entisiksi. Emilia Kokko, Helmi-Leena Nummela ja Katja Salminen esittävät näitä otuksia, jotka kuiskuttavat ja kiipeilevät seinillä, tarkkailevat huvittuneina luoliin tunkeutuvien kulkijoiden tuiki tärkeitä tohinoita. Pidin Entisistä kovasti. He muuttavat näyttämön aikaa. He asettavat ihmisten olemassaolon ikuisuusperspektiiviin. Samalla paljastuu yksi ihmiselämän iso ristiriita. Vartija rakastuu arkeologiin ja arkeologi vartijaan. Vartijalla on maanpinnalla vaimo. Mitä tehdä? Ikuisuuden näkökulmasta: yhdentekevää. Mutta näiden kahden epävarman ihmisen olemassaolon kannalta: ratkaisevaa, olennaista, tuhoisaa.

Väliajalla minä ja kollegani keskustelimme kokemastamme. Kumpikin jakoi saman fiiliksen, pidimme esityksestä. Kerronta tuntui kummastakin verkkaiselta, hetkittäin pitkästyttävältä, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Luolaston hämärässä viipyilevässä tunnelmassa oli viihtyisä olla, ihmetellä, ajatella, katsella. Katseltavaa totisesti riittää. Kati Lukan lavastus on upea. Kaivoshissit nousevat ja laskevat, seinille piirtyy kalliomaalauksia, insinöörien merkintöjä ja häilyviä varjoja. Syntyy hieno illuusio siitä, että koko ajan painutaan syvemmälle ja syvemmälle.

Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään?

Tekninen maailmankuva asetetaan näytelmässä humanistista maailmankuvaa vasten. Mitä varten luolamaalaukset on tehty? Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään? Muinaiset kalliomaalaukset rinnastuvat näytelmässä merkkiin, joka on on piirrettävä ydinjätehaudan suulle. Millainen se voisi olla, kysyy näytelmässä toimittaja Japanista, Fukusimasta. Viestin on oltava selvä vielä 100 000 vuoden kuluttua: hengenvaara. Tajusin esitystä katsoessani, että luotan tosimaailman ydinjäteluolaa suunnitteleviin instansseihin tasan yhtä paljon kuin näihin näytelmän laulaviin puuhapeteihin.

Alma Pöysti. Kuva Stefan Bremer.Toisella puoliajalla rauhanhäiritsijöiden tie vie liian pitkälle. Kati Lukka on rakentanut mystisen tippukiviluolan muovipulloista – miten nerokas, komea oivallus! Tuhannet pullot kimaltavat luolan katossa kuin tähdet, kuin timantit. Insinöörit ja arkeologit ovat hautautua luolan perukoille, kun tippukivet ropisevat alas katosta. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa ei löydy: tämä kehno kakkosluokan maapallo vuotaa, valittavat insinöörit. Rakkauskin hautautuu luolaston syvyyksiin. Komeaa teatteria, kerta kaikkiaan.

 

Kansallisteatteri: Luolasto – rauhanhäiritsijät maan ytimessä. Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen. Lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simonen, musiikki Riikka Talvitie, valot ville toikka, äänet heidi soidinsalo, videot timo teräväinen, koreografinen assistentti liisa risu, naamiointi Jari Kettunen. Rooleissa Heikki Pitkänen, Katja Salminen, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Emilia Kokko, Sari Mällinen, Helmi-Leena Nummela (TeaK), Alma Pöysti, Martti Suosalo. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 5.3.2014.


Laura Ruohonen kertoo näytelmän synnystä radio-ohjelmassa Taiteilijaelämää.

Luolasto-näytelmän tv-versio näytetään Yle Teemalla 18.6.2015.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.