Hyppää pääsisältöön

Ihminen ikuisuusperspektiivissä

Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo.
Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo. Kuva: Kansallisteatteri/ Timo Teräväinen laura ruohonen

Laura Ruohosen Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Luolasto - rauhanhäiritsijät maan ytimessä vie katsojan ikiaikaisiin luoliin. Siellä aika ei kulje samaa tahtia kuin maanpinnalla. Historia, nykyhetki ja tulevaisuus sekoittuvat jännittävällä tavalla. Tarina lähtee miljoonien vuosien takaa, ja jatkuu satojatuhansia vuosia eteenpäin. Luolasto risteyttää satua ja totta. Ruohosen kieli on tyyliteltyä, se lähenee runoa, lorua tai aforistiikkaa. Monia repliikkejä tekisi mieli mietiskellä pitempäänkin. 

Heikki Pitkänen, Sari Mällinen ja Markku Maalismaa. Kuva Stefan Bremer.

Luolastossa häärää monenlaista väkeä. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa etsivä hupaisa insinööri-trio (Markku Maalismaa, Sari Mällinen ja Heikki Pitkänen) seilaa ylös alas hisseillään ja hokee rytmissä mittareidensa lukemia. Välillä he puhkeavat lauluun. Arkeologi (Alma Pöysti) etsii luolamaalauksia, löytöretkeilee uhkarohkeasti köysiensä varassa. Huijariksi paljastuva šamaani (Petri Manninen) järjestää kiinnostuneille retkiä luolien uumeniin. Eniten itseäni koskettava hahmo on yksinäisessä yössä höperöityvä vartija. Martti Suosalo tekee vartijan roolin tarkasti ja herkästi, rakentaa pienten eleiden komiikkaa.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin. He kutsuvat itseään Entisiksi. Emilia Kokko, Helmi-Leena Nummela ja Katja Salminen esittävät näitä otuksia, jotka kuiskuttavat ja kiipeilevät seinillä, tarkkailevat huvittuneina luoliin tunkeutuvien kulkijoiden tuiki tärkeitä tohinoita. Pidin Entisistä kovasti. He muuttavat näyttämön aikaa. He asettavat ihmisten olemassaolon ikuisuusperspektiiviin. Samalla paljastuu yksi ihmiselämän iso ristiriita. Vartija rakastuu arkeologiin ja arkeologi vartijaan. Vartijalla on maanpinnalla vaimo. Mitä tehdä? Ikuisuuden näkökulmasta: yhdentekevää. Mutta näiden kahden epävarman ihmisen olemassaolon kannalta: ratkaisevaa, olennaista, tuhoisaa.

Väliajalla minä ja kollegani keskustelimme kokemastamme. Kumpikin jakoi saman fiiliksen, pidimme esityksestä. Kerronta tuntui kummastakin verkkaiselta, hetkittäin pitkästyttävältä, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Luolaston hämärässä viipyilevässä tunnelmassa oli viihtyisä olla, ihmetellä, ajatella, katsella. Katseltavaa totisesti riittää. Kati Lukan lavastus on upea. Kaivoshissit nousevat ja laskevat, seinille piirtyy kalliomaalauksia, insinöörien merkintöjä ja häilyviä varjoja. Syntyy hieno illuusio siitä, että koko ajan painutaan syvemmälle ja syvemmälle.

Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään?

Tekninen maailmankuva asetetaan näytelmässä humanistista maailmankuvaa vasten. Mitä varten luolamaalaukset on tehty? Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään? Muinaiset kalliomaalaukset rinnastuvat näytelmässä merkkiin, joka on on piirrettävä ydinjätehaudan suulle. Millainen se voisi olla, kysyy näytelmässä toimittaja Japanista, Fukusimasta. Viestin on oltava selvä vielä 100 000 vuoden kuluttua: hengenvaara. Tajusin esitystä katsoessani, että luotan tosimaailman ydinjäteluolaa suunnitteleviin instansseihin tasan yhtä paljon kuin näihin näytelmän laulaviin puuhapeteihin.

Alma Pöysti. Kuva Stefan Bremer.Toisella puoliajalla rauhanhäiritsijöiden tie vie liian pitkälle. Kati Lukka on rakentanut mystisen tippukiviluolan muovipulloista – miten nerokas, komea oivallus! Tuhannet pullot kimaltavat luolan katossa kuin tähdet, kuin timantit. Insinöörit ja arkeologit ovat hautautua luolan perukoille, kun tippukivet ropisevat alas katosta. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa ei löydy: tämä kehno kakkosluokan maapallo vuotaa, valittavat insinöörit. Rakkauskin hautautuu luolaston syvyyksiin. Komeaa teatteria, kerta kaikkiaan.

 

Kansallisteatteri: Luolasto – rauhanhäiritsijät maan ytimessä. Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen. Lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simonen, musiikki Riikka Talvitie, valot ville toikka, äänet heidi soidinsalo, videot timo teräväinen, koreografinen assistentti liisa risu, naamiointi Jari Kettunen. Rooleissa Heikki Pitkänen, Katja Salminen, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Emilia Kokko, Sari Mällinen, Helmi-Leena Nummela (TeaK), Alma Pöysti, Martti Suosalo. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 5.3.2014.


Laura Ruohonen kertoo näytelmän synnystä radio-ohjelmassa Taiteilijaelämää.

Luolasto-näytelmän tv-versio näytetään Yle Teemalla 18.6.2015.

Penkkitaiteilija

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kun tulevaisuus yllättää… Avaruusromua 30.7.2017

    Avaruusromua Toivon heinäkuussa: Onko meillä toivoa?

    Englantilainen filosofi Francis Bacon lietsoi 1600-luvulla edistysuskoa tulevaisuuteen. Hän oli sitä mieltä, että tieteellis-tekninen kehitys tulee viemään ihmiskunnan ennen näkemättömään aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin. Nyt meillä on tietokoneemme, älypuhelimemme ja koko digitaalinen maailmamme. Koneet pesevät vaatteemme ja astiamme, robotti-imurit siivoavat asuntomme ja robottileikkurit ajavat ruohikkomme. Pian junat ja autot liikkuvat ilman kuljettajaa. Onko ihminen onnellinen? Onko ihmisellä toivoa? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Maalle mars! Suomalaisen maaseudun epäromanttinen historia

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Kaupunkilaisille on luonteenomaista, että he haluaisivat olla maalaisia - ainakin silloin tällöin. Yleensä tämä halu tulee silloin kun ahdistaa, on kiire tai sää on huono. Näinä hetkinä kaupunkilaiset ajattelevat lapsuuden pitkiä kesiä mummolassa ja miettivät, että olisiko meistäkin maalaisiksi. Ajatus kuitenkin haihtuu nopeasti, kun kaupunkilaiset tajuavat, että sama ahdistus, kiire ja huono sää jatkuvat myös maalla. Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Onnea Riikka, Saara ja kaikki muut! Valitsimme viisi e-kirjaa naistenviikolle

    Kirjojen Suomen lukuvinkit naistenviikkoon

    Onnea Riikka, Saara, Marketta, Johanna, Leena, Oili, Kristiina, Tiina ja kaikki yli kuusisataatuhatta naista, jotka vietätte nimipäiviänne naistenviikolla. Kirjojen Suomi antaa teille nimipäivälahjaksi viisi naisten kirjoittamaa e-kirjaa. Nautinnollisia lukuhetkiä! Klikkaamalla lue kirja -linkkejä siirryt Kansalliskirjaston verkkokirjastoon.

  • Ikkunat auki pohjoiseen! Saamelainen kirjallisuus on modernimpaa kuin suomalainen

    Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast

    Suomessa on vieläkin vallalla sellainen ennakkoluulo, että saamelaisuus on jotenkin perinteistä ja alkuperäistä. Tosiasiassa koko saamelainen kulttuurielämä ja taide on modernia, sanoi kirjailija, muusikko ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapää haastattelussa jo vuonna 1999. Onko se mahdollista – ja miten? Kuuntele podcast tai lue essee täältä!

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäinen on hullunkurinen ja rakastettu kuusikymppinen

    Kirsi Kunnas Ylen Kirjojen Suomen haastattelussa

    Vaikea kuvitella, että Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-kirjat ovat jo kuusikymppisiä. Vaikka kirjat ovat eläneet vuosikymmenestä toiseen, ei kirjailija itse vieläkään ymmärrä kaikkia runojensa ja satujensa salaisuuksia. Kirjoittaessa kantava ajatus olikin, että lukija saisi itse löytää ja oivaltaa asioita.

  • Viekää vaikka munat, mutta kulutusta en lopeta! Kolmen dystopian totuus kapitalismista

    Poimi Pietari K. kävi täällä -essee ja podcast täältä

    Margaret Atwoodin romaaniin perustuva hittisarja The Handmaid’s Tale -sarja on dystopia naisten orjuuttamisesta, mutta se kertoo ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta. Ehkä dystopiakirjallisuuden suosio johtuu siitä, että muutokset tuntuvat mahdottomilta toteuttaa demokraattisesti. Selviämmekö planetaarisista haasteista ilman toisten orjuuttamista ja väkivaltaa? Lue essee tai kuuntele podcast täältä!

  • Rakkaus ja kyynisyys – miksi Martti Kirsitien kirje kuolleelle rakastetulleen teki niin suuren vaikutuksen

    Martti Kirsitien kirjeen herättämiä ajatuksia rakkaudesta

    KulttuuriCocktail julkaisi taannoin poikkeuksellisen artikkelin. Siinä kerrottiin Marita Lindahlin, Suomen ainoan Miss Maailman, kuolemasta. Kuolinuutinen ei tehnyt siitä poikkeuksellista, vaan mukana ollut Lindahlin puolison kirje kuolleelle rakastetulleen. Martti Kirsitien sanat ovat vaikuttaneet moneen lukijaan – artikkelia on tätä kirjoittaessani luettu yli 50000 kertaa ja Kirsitien lauseita on siteerattu taajaan. Miksi kirje on vaikuttanut lukijoihin niin paljon?

  • Puoli vuosisataa Kaustisen kansanmusiikkijuhlia

    Mestaripelimanneja sekä festivaalitunnelmaa vuodelta 1972

    Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on tarjonnut unohtumattomia elämyksiä jo viidenkymmenen vuoden ajan. Yle Teema onnittelee puolen vuosisadan ikäistä festivaalia ja esittää synttäreiden kunniaksi kahden mestaripelimannin henkilökuvat sekä ohjelman festivaalista vuodelta 1972.