Hyppää pääsisältöön

Ihminen ikuisuusperspektiivissä

Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo.
Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo. Kuva: Kansallisteatteri/ Timo Teräväinen laura ruohonen

Laura Ruohosen Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Luolasto - rauhanhäiritsijät maan ytimessä vie katsojan ikiaikaisiin luoliin. Siellä aika ei kulje samaa tahtia kuin maanpinnalla. Historia, nykyhetki ja tulevaisuus sekoittuvat jännittävällä tavalla. Tarina lähtee miljoonien vuosien takaa, ja jatkuu satojatuhansia vuosia eteenpäin. Luolasto risteyttää satua ja totta. Ruohosen kieli on tyyliteltyä, se lähenee runoa, lorua tai aforistiikkaa. Monia repliikkejä tekisi mieli mietiskellä pitempäänkin. 

Heikki Pitkänen, Sari Mällinen ja Markku Maalismaa. Kuva Stefan Bremer.

Luolastossa häärää monenlaista väkeä. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa etsivä hupaisa insinööri-trio (Markku Maalismaa, Sari Mällinen ja Heikki Pitkänen) seilaa ylös alas hisseillään ja hokee rytmissä mittareidensa lukemia. Välillä he puhkeavat lauluun. Arkeologi (Alma Pöysti) etsii luolamaalauksia, löytöretkeilee uhkarohkeasti köysiensä varassa. Huijariksi paljastuva šamaani (Petri Manninen) järjestää kiinnostuneille retkiä luolien uumeniin. Eniten itseäni koskettava hahmo on yksinäisessä yössä höperöityvä vartija. Martti Suosalo tekee vartijan roolin tarkasti ja herkästi, rakentaa pienten eleiden komiikkaa.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin. He kutsuvat itseään Entisiksi. Emilia Kokko, Helmi-Leena Nummela ja Katja Salminen esittävät näitä otuksia, jotka kuiskuttavat ja kiipeilevät seinillä, tarkkailevat huvittuneina luoliin tunkeutuvien kulkijoiden tuiki tärkeitä tohinoita. Pidin Entisistä kovasti. He muuttavat näyttämön aikaa. He asettavat ihmisten olemassaolon ikuisuusperspektiiviin. Samalla paljastuu yksi ihmiselämän iso ristiriita. Vartija rakastuu arkeologiin ja arkeologi vartijaan. Vartijalla on maanpinnalla vaimo. Mitä tehdä? Ikuisuuden näkökulmasta: yhdentekevää. Mutta näiden kahden epävarman ihmisen olemassaolon kannalta: ratkaisevaa, olennaista, tuhoisaa.

Väliajalla minä ja kollegani keskustelimme kokemastamme. Kumpikin jakoi saman fiiliksen, pidimme esityksestä. Kerronta tuntui kummastakin verkkaiselta, hetkittäin pitkästyttävältä, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Luolaston hämärässä viipyilevässä tunnelmassa oli viihtyisä olla, ihmetellä, ajatella, katsella. Katseltavaa totisesti riittää. Kati Lukan lavastus on upea. Kaivoshissit nousevat ja laskevat, seinille piirtyy kalliomaalauksia, insinöörien merkintöjä ja häilyviä varjoja. Syntyy hieno illuusio siitä, että koko ajan painutaan syvemmälle ja syvemmälle.

Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään?

Tekninen maailmankuva asetetaan näytelmässä humanistista maailmankuvaa vasten. Mitä varten luolamaalaukset on tehty? Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään? Muinaiset kalliomaalaukset rinnastuvat näytelmässä merkkiin, joka on on piirrettävä ydinjätehaudan suulle. Millainen se voisi olla, kysyy näytelmässä toimittaja Japanista, Fukusimasta. Viestin on oltava selvä vielä 100 000 vuoden kuluttua: hengenvaara. Tajusin esitystä katsoessani, että luotan tosimaailman ydinjäteluolaa suunnitteleviin instansseihin tasan yhtä paljon kuin näihin näytelmän laulaviin puuhapeteihin.

Alma Pöysti. Kuva Stefan Bremer.Toisella puoliajalla rauhanhäiritsijöiden tie vie liian pitkälle. Kati Lukka on rakentanut mystisen tippukiviluolan muovipulloista – miten nerokas, komea oivallus! Tuhannet pullot kimaltavat luolan katossa kuin tähdet, kuin timantit. Insinöörit ja arkeologit ovat hautautua luolan perukoille, kun tippukivet ropisevat alas katosta. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa ei löydy: tämä kehno kakkosluokan maapallo vuotaa, valittavat insinöörit. Rakkauskin hautautuu luolaston syvyyksiin. Komeaa teatteria, kerta kaikkiaan.

 

Kansallisteatteri: Luolasto – rauhanhäiritsijät maan ytimessä. Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen. Lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simonen, musiikki Riikka Talvitie, valot ville toikka, äänet heidi soidinsalo, videot timo teräväinen, koreografinen assistentti liisa risu, naamiointi Jari Kettunen. Rooleissa Heikki Pitkänen, Katja Salminen, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Emilia Kokko, Sari Mällinen, Helmi-Leena Nummela (TeaK), Alma Pöysti, Martti Suosalo. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 5.3.2014.


Laura Ruohonen kertoo näytelmän synnystä radio-ohjelmassa Taiteilijaelämää.

Luolasto-näytelmän tv-versio näytetään Yle Teemalla 18.6.2015.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Avaruusromua: Mistä ideat tulevat?

    Miten ideoita synnytetään?

    Uusia ideoita syntyy, kun jo olemassa olevat asiat kohtaavat toisensa uudenlaisina yhdistelminä. Se, millaisia nuo uudet yhdistelmät ovat, riippuu meidän kyvystämme hahmottaa asioiden suhteita toisiinsa. Ideoita voi yrittää luoda tietoisesti, mutta parhaita tuloksia syntyy, kun antaa alitajunnan työskennellä. Tällaisia ajatuksia esitti amerikkalainen James Webb Young jo 1940-luvulla. Hänen käsityksensä luovuudesta ja ideoista ovat edelleen kiinnostavia. Onko mikään muuttunut? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Olisiko nyt oikea aika?

    Analogisen syntesoijan voi ostaa parilla sadalla eurolla.

    4000 dollaria. Plus rahtikulut Yhdysvalloista Suomeen. Se oli edullisin vaihtoehto. Vuoden 2019 valuutassa se on noin 19 000 euroa. Sen verran olisi maksanut edullisin modulaarinen analoginen syntesoija vuonna 1974, amerikkalaisen Moog-yhtiön vähittäismyyntihinnaston mukaan. En taatusti ollut ainoa, joka unelmoi saavansa jostakin yhtäkkiä kasan dollareita. Ajat muuttuvat. Nyt analogisen syntesoijan voi ostaa parilla sadalla eurolla. Nyt olisi mahdollista toteuttaa nuoruuden unelmat. Olisiko nyt oikea aika ostaa oma syntikka? Tai useampi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onko salasanasi Saatana tai Perkele?

    Hyvät salasanat suojaavat yksityisyytesi.

    Vaihda välittömästi, se ei ole riittävän omaperäinen. Suomessa kirosanat pääsevät aina yleisimpien salasanojen listan kärkeen. Sinne missä komeilevat myös 123456, qwerty ja 0000. Hyvä salasana on sellainen, joka ei tule ensimmäiseksi mieleen, eikä ole pääteltävissä esimerkiksi perhesuhteista. Siinä pitää olla erikoismerkkejä, isoja kirjaimia ja numeroita.

  • Tanssiva karhu haastaa lukemaan runoutta!

    Osallistu #tanssivakarhu25 lukuhaasteeseen!

    Ylen runopalkinto Tanssiva karhu täyttää 25 vuotta. Haastamme sinut tutustumaan nykyrunouteen. Lue Tanssiva karhu-palkittu teos ja kirjoita lukukokemuksesi alla olevaan lomakkeeseen tai jaa se tunnisteella #tanssivakarhu25. Voit myös toivoa kokoelmasta löytyvää runoa esitettäväksi heinäkuun alussa Tämän runon haluaisin kuulla –ohjelmassa.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri