Hyppää pääsisältöön

Ihminen ikuisuusperspektiivissä

Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo.
Luolasto Kansallisteatterissa. Kuvassa Alma Pöysti ja Martti Suosalo. Kuva: Kansallisteatteri/ Timo Teräväinen laura ruohonen

Laura Ruohosen Kansallisteatteriin kirjoittama ja ohjaama Luolasto - rauhanhäiritsijät maan ytimessä vie katsojan ikiaikaisiin luoliin. Siellä aika ei kulje samaa tahtia kuin maanpinnalla. Historia, nykyhetki ja tulevaisuus sekoittuvat jännittävällä tavalla. Tarina lähtee miljoonien vuosien takaa, ja jatkuu satojatuhansia vuosia eteenpäin. Luolasto risteyttää satua ja totta. Ruohosen kieli on tyyliteltyä, se lähenee runoa, lorua tai aforistiikkaa. Monia repliikkejä tekisi mieli mietiskellä pitempäänkin. 

Heikki Pitkänen, Sari Mällinen ja Markku Maalismaa. Kuva Stefan Bremer.

Luolastossa häärää monenlaista väkeä. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa etsivä hupaisa insinööri-trio (Markku Maalismaa, Sari Mällinen ja Heikki Pitkänen) seilaa ylös alas hisseillään ja hokee rytmissä mittareidensa lukemia. Välillä he puhkeavat lauluun. Arkeologi (Alma Pöysti) etsii luolamaalauksia, löytöretkeilee uhkarohkeasti köysiensä varassa. Huijariksi paljastuva šamaani (Petri Manninen) järjestää kiinnostuneille retkiä luolien uumeniin. Eniten itseäni koskettava hahmo on yksinäisessä yössä höperöityvä vartija. Martti Suosalo tekee vartijan roolin tarkasti ja herkästi, rakentaa pienten eleiden komiikkaa.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin.

Pimeydessä hiippailee myös kummia henkiolentoja, ammoisia aaveita, velhoja, lepakoita, mitä ovatkin. He kutsuvat itseään Entisiksi. Emilia Kokko, Helmi-Leena Nummela ja Katja Salminen esittävät näitä otuksia, jotka kuiskuttavat ja kiipeilevät seinillä, tarkkailevat huvittuneina luoliin tunkeutuvien kulkijoiden tuiki tärkeitä tohinoita. Pidin Entisistä kovasti. He muuttavat näyttämön aikaa. He asettavat ihmisten olemassaolon ikuisuusperspektiiviin. Samalla paljastuu yksi ihmiselämän iso ristiriita. Vartija rakastuu arkeologiin ja arkeologi vartijaan. Vartijalla on maanpinnalla vaimo. Mitä tehdä? Ikuisuuden näkökulmasta: yhdentekevää. Mutta näiden kahden epävarman ihmisen olemassaolon kannalta: ratkaisevaa, olennaista, tuhoisaa.

Väliajalla minä ja kollegani keskustelimme kokemastamme. Kumpikin jakoi saman fiiliksen, pidimme esityksestä. Kerronta tuntui kummastakin verkkaiselta, hetkittäin pitkästyttävältä, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Luolaston hämärässä viipyilevässä tunnelmassa oli viihtyisä olla, ihmetellä, ajatella, katsella. Katseltavaa totisesti riittää. Kati Lukan lavastus on upea. Kaivoshissit nousevat ja laskevat, seinille piirtyy kalliomaalauksia, insinöörien merkintöjä ja häilyviä varjoja. Syntyy hieno illuusio siitä, että koko ajan painutaan syvemmälle ja syvemmälle.

Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään?

Tekninen maailmankuva asetetaan näytelmässä humanistista maailmankuvaa vasten. Mitä varten luolamaalaukset on tehty? Yhdistääkö meitä esi-isiimme taide, kauneudenkaipuu, musiikki – vai pyrkimys täsmälliseen viestintään? Muinaiset kalliomaalaukset rinnastuvat näytelmässä merkkiin, joka on on piirrettävä ydinjätehaudan suulle. Millainen se voisi olla, kysyy näytelmässä toimittaja Japanista, Fukusimasta. Viestin on oltava selvä vielä 100 000 vuoden kuluttua: hengenvaara. Tajusin esitystä katsoessani, että luotan tosimaailman ydinjäteluolaa suunnitteleviin instansseihin tasan yhtä paljon kuin näihin näytelmän laulaviin puuhapeteihin.

Alma Pöysti. Kuva Stefan Bremer.Toisella puoliajalla rauhanhäiritsijöiden tie vie liian pitkälle. Kati Lukka on rakentanut mystisen tippukiviluolan muovipulloista – miten nerokas, komea oivallus! Tuhannet pullot kimaltavat luolan katossa kuin tähdet, kuin timantit. Insinöörit ja arkeologit ovat hautautua luolan perukoille, kun tippukivet ropisevat alas katosta. Ydinjätteen loppusijoituspaikkaa ei löydy: tämä kehno kakkosluokan maapallo vuotaa, valittavat insinöörit. Rakkauskin hautautuu luolaston syvyyksiin. Komeaa teatteria, kerta kaikkiaan.

 

Kansallisteatteri: Luolasto – rauhanhäiritsijät maan ytimessä. Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen. Lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simonen, musiikki Riikka Talvitie, valot ville toikka, äänet heidi soidinsalo, videot timo teräväinen, koreografinen assistentti liisa risu, naamiointi Jari Kettunen. Rooleissa Heikki Pitkänen, Katja Salminen, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Emilia Kokko, Sari Mällinen, Helmi-Leena Nummela (TeaK), Alma Pöysti, Martti Suosalo. Ensi-ilta oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 5.3.2014.


Laura Ruohonen kertoo näytelmän synnystä radio-ohjelmassa Taiteilijaelämää.

Luolasto-näytelmän tv-versio näytetään Yle Teemalla 18.6.2015.

Penkkitaiteilija

  • Väinämöinen ei tiennyt soittavansa kansanmusiikkia

    Kansanmusiikki on käsitteenä melko nuori, soitettu on aina

    Muinaiselle muusikolle soitto ja laulu olivat keinoja olla yhteydessä jumaliin. Musiikilla oli myös heimoa yhdistävä vaikutus osana erilaisia rituaaleja. Nämä eivät ole vieraita musiikin käyttötapoja nykyäänkään.

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluita festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa. Mukana muun muassa tanskalaistähti Pilou Asbaek, omaperäiset suomalaisohjaajat Hannaleena Hauru, Jesse Haaja, Jukka Kärkkäinen ja Elina Talvensaari, sekä Myrskyn jälkeen -sarjan tekijät Kaarina Hazard ja Leea Klemola.

  • Onko kirja kertakäyttö- vai kestokulutustuote?

    Kirjan lyhyt elinkaari huolestuttaa

    Moni kaltaiseni lukutoukka huomaa tilan loppuvan kirjahyllyissään. Viimeistään muuttolaatikoita raahatessa sadattelee vuosikymmenten aikana kertynyttä pölyistä ja painavaa kirjakokoelmaa. Jos päättää luopua rakkaista kirjoistaan, törmää toiseen pulmaan: kukaan ei halua ottaa kirjoja vastaan, tai ei ainakaan maksaa niistä. Kuinka jokin niin tärkeä ja arvostettu voi muuttua niin turhaksi ja arvottomaksi?

  • Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

    Kaksi miestä, yksi nainen ja sata salaisuutta.

    Éric-Emmanuel Schmittin Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta. Viiden teatterin yhteistuotantona toteutettu tulkinta on sujuva ja viihdyttävä, mutta jää pintatasolle.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Väinämöinen ei tiennyt soittavansa kansanmusiikkia

    Kansanmusiikki on käsitteenä melko nuori, soitettu on aina

    Muinaiselle muusikolle soitto ja laulu olivat keinoja olla yhteydessä jumaliin. Musiikilla oli myös heimoa yhdistävä vaikutus osana erilaisia rituaaleja. Nämä eivät ole vieraita musiikin käyttötapoja nykyäänkään.

  • Hätä on tullut Karjalohjalle, mutta onneksi kyläläiset auttavat

    Maamme kirja 2017: Uusimaa

    Sakari Topelius perheineen vietti kesiä Karjalohjalla. Siellä hän myös viimeisteli Maamme kirjansa ja allekirjoitti kirjan esipuheen. Karjalohja oli Topeliukselle Uudenmaan helmi. Tänä päivänä karjalohjalaiset kiistävät Topeliuksen väitteen, jonka mukaan Karjalohjalla ei ole koskaan hallaa eikä hätää.

  • Siri Kolu: Niskavuoren Hetan Suomi

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori?

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluita festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa. Mukana muun muassa tanskalaistähti Pilou Asbaek, omaperäiset suomalaisohjaajat Hannaleena Hauru, Jesse Haaja, Jukka Kärkkäinen ja Elina Talvensaari, sekä Myrskyn jälkeen -sarjan tekijät Kaarina Hazard ja Leea Klemola.

  • Salon seudulla maa vajosi 1800-luvulla – ja vajoaa yhä

    Maamme-kirja 2017: Varsinais-Suomi

    Mikä on parasta Suomessa? Sen kertoo Sakari Topelius Maamme kirjassa: Valitaan kallio Ahvenanmaan saaristosta, rakentaja Pohjanmaalta, leipä Uudeltamaalta, voi Savonmaalta, omena Varsinais-Suomesta, hevonen Karjalasta, pellava Hämeenmaasta, rauta Satakunnasta, turkki Lapinmaasta – ja ystävä kaikista maakunnista. Toimittaja Jakke Holvas lähti maakuntiin etsimään Topeliuksen suosikkeja.

  • Elektroninen sarjakomputaattori ja kummitekoneistoja. Avaruusromua 24.9.2017

    Amiga-musiikkia, ite-oopperaa ja minimalismia

    Vuonna 1954 Teknillisessä korkeakoulussa alettiin rakentaa ensimmäistä suomalaista tietokonetta, elektronista sarjakomputaattoria. Vielä ei puhuttu tietokoneista, vaan matematiikkakoneista tai sähköaivoista. Sitten koitti 1980-luku ja alkoi tapahtua: MikroMikko, IBM PC, Atari, Commodore, Amiga, Apple, Tandy… Etenkin Commodore 64 ja saman valmistajan Amiga 500 olivat meillä valtavia menestyksiä. Niillä tehtiin musiikkia - ja tehdään edelleen. Avaruusromussa Amiga-musiikkia, ite-oopperaa, konstruktivismia, minimalismia ja kummitekoneistoja. Toimittajana Jukka Mikkola.