Hyppää pääsisältöön

Sähköautoradalla kisa on totista mutta vauhti vaaratonta

Pienoissähköautoilu alkoi levitä ympäri Suomea 1960-luvun alussa. Miniradoilla surisevista vauhtihirmuista tuli lasten lahjasuosikkeja ja vähän isommille vakavaa urheilua.

Tietolaatikko

Pienoisautot jaetaan kahteen luokkaan, autoradan urassa kulkeviin ura- eli slottiautoihin sekä radiolla kontrolloitaviin RC-autoihin. Ura-autoja ajetaan suljetuilla (usein silmukanmuotoisilla) radoilla sisätiloissa, RC-ajokkeja sekä sisällä mattoradoilla että ulkona asfalttiradoilla. RC-auton liikkeitä kontrolloidaan nimensä mukaisesti radio-ohjaimella, kun taas slottiradalla voidaan säädellä ainoastaan ajokin vauhtia. Ura-autot on tehty pienempään mittakaavaan kuin RC-autot. RC-autoissa käytetään sähkömoottoria tai polttomoottoria, slottiautoissa pelkästään sähkömoottoria. Ajoneuvot ovat miniatyyriversioita todellisista tai kuvitelluista autoista. Molemmissa luokissa kilpaillaan suurelta osin itse rakennetulla kalustolla.

Pienoisautoiluharrastusta edistivät etenkin seurakunnat, kuntien nuorisolautakunnat ja "oikeat" autoklubit. Esimerkiksi Riihimäen seurakunnan poikakerho sai vuonna 1967 autoradan, joka keräsi harrastuksen pariin toista sataa innokasta lasta. Se oli käytössä vielä 2010-luvulla. Vuonna 1972 Kouvolan kaupunki ja seurakunta kustansivat harrastajille 30-metrisen radan.

Tiettävästi Suomen ensimmäiset isommat pienoissähköauto- eli psa-kisat pidettiin Karhulassa joulukuussa 1961. Yhteiskoulun tiloissa järjestetyissä ajoissa oli mukana seitsemän kolmehenkistä joukkuetta. Joukkueen jokaisen jäsenen auto sai ajaa viisi kierrosta, ja joukkueen tulos oli näiden kierrosten yhteenlaskettu aika. Kilpailun johtajana toimi nuoriso-ohjaaja Yrjö Vento, joka levitti harrastusta aktiivisesti myös lehtiartikkeleillaan.

Alkuvuosina myös lajin SM-kilpailuja televisioitiin, mutta lähetyksiä ei enää ole tallessa. Lehtitietojen mukaan osanottajat kävivät kisan kypärät päässä, ja kilpailujen johdossa ja tuomaristossa nähtiin ralli- ja jääratatähtiä.

Vuonna 1968 televisio antoi ohjeita kotitekoisen sähköautoradan valmistamiseen. Ohjelman selostusääni on valitettavasti kadonnut.

Tuulitunneleita ja mielikuvitusautoja

1990-luvun slottiautovälähdyksissä nähtiin lasten sijasta usein pikemminkin asialle vihkiytyneitä aikuisia. Urheiluruudun Tapio Suominen haastatteli vuonna 1993 EM-kuljettaja Leo Hongistoa, jonka harrastuksen vakavuutta ilmensi mm. ajokkien testaamista varten rakennettu tuulitunneli. Ajopelien virittely ja rakentaminen olivat pienoisautoilun keskeinen osa.

Pisimmälle kehitetyt mallit eivät enää muistuttaneet olemassaolevia kilpa-autoja. Niiden kierrosnopeus painui 47-metrisellä radalla alle kahden sekunnin. Rahaakin harrastukseen sai uppoamaan, sillä huippukuskien ajokaluston arvo nousi n. 30 000 markkaan (vuoden 2014 rahassa n. 7000 euroa).

Lempäälässä avattiin vuonna 2006 Suomen siihen asti suurin, kahdeksankaistainen psa-rata. Käyttäjiä oli kaikista ikäluokista, mutta hanke oli lähtenyt liikkeelle nimenomaan aikuisten harrastuksesta. Kun isot miehet lähtivät kisaamaan, ei homma pysynyt leikkinä vaan oli totista totta, myönsi Lempäälän Urheiluautoilijoiden edustaja Seppo Jokinen.

"Ihanaa säveltä kuunnella"

"Autourheilun ei aina tarvitse olla vaarallista ja bensankatkuista", alkoi Hämeen uutisten juttu Nokia-renkaiden henkilöstökerhon pienoisautoradasta. Scaletrixin 1960-luvulla valmistama 33-metrinen Super 124 oli tiettävästi kokoluokkansa ainoa kasassa oleva rata maailmassa.

Lajin kansainvälisiä mittelöitä on Suomessa käyty ainakin 1990-luvulta alkaen. Kouvolan EM-kisassa 2004 hurjasteltiin 120–140 kilometrin tuntinopeuksilla. "Se on ihanaa säveltä kuunnella", sanoo Autourheilun keskusliiton edustaja Tenho Iso-aho uutisjutussa.

Laihian EM-kilpailuun 2012 osallistunut Klaus Jungblatt aikoi palauttaa pienoisautoilun suosioon kotimaassaan. Harrastus oli Saksasta päässyt häviämään, koska sitä pidettiin siellä aivan liian kalliina.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto