Hyppää pääsisältöön

Valta, uskonto ja vallankumous. Syyrialaissyntyisen runoilijan Adoniksen näkemyksiä.

Vaikka Syyrian sisällissota on jo jatkunut useita vuosia, on ollut vaikeaa löytää syyrialaista kannanottoa, joka ei edusta sen paremmin hallituksen kuin sitä vastaan taistelevan opposition näkemyksiä. Rankka sota on selvästi jakanut mielipiteitä kahtia. Nyt tunnettu syyrialaissyntyinen arabirunoilija Adonis on julkaissut Ranskassa teoksen, joka omalla tavallaan vastaa tähän haasteeseen.

Ali Ahmar Said Esber syntyi Qassabinessä Pohjois-Syyriassa shialaiseen perheeseen 1930 Ranskan siirtomaavallan aikana. Hänen isänsä oli kiinnostunut kulttuurista ja poika julkaisi ensimmäiset runonsa jo 17-vuotiaana vähän sen jälkeen kun Syyria itsenäistyi. Hän opiskeli filosofiaa Damaskoksen yliopistossa 1950-luvun alussa, mutta ajautui ristiriitaan 1956 silloisen Baath-puolueen hallinnon kanssa ja pakeni Libanoniin. Hän perusti Beirutissa Yusuf-al-Khalin kanssa runoilijaryhmän Chi´rin ja ennen pitkää samannimisen aikakauslehden. Tällä lehdellä on sanottu olleen suuri vaikutus arabirunouden kehitykseen.

Kun Libanonissa puhkesi sisällissota 1980-luvun puolivälissä, Ali Ahmar Said Esber, joka oli ottanut runoilijanimen Adonis, pakeni Pariisin kuten monet muut libanonilaiset intellektuellit. Hän on sen jälkeen asunut pääasiallisesti Pariisissa ja saanut Ranskan kansallisuuden. Hän julkaisee kuitenkin runojaan jatkuvasti arabian kielellä ja joidenkin mukaan hän on viime maailmansodan jälkeen johtava arabirunoilija.
Adonis on kirjoittanut runojen ohella esseitä ja lehtiartikkeleja. Tämän vuoden alussa Ranskassa julkaistu teos ”Printemps arabes. Religion et révolution” perustuu lähinnä vuosien 2010 ja 2013 välillä arabian kielisissä lehdissä painettuihin artikkeleihin ja haastatteluihin. Siihen sisältyy myös avoimet kirjeet presidentti Assadille ja häntä vastaan taistelevalle oppositiolle. Tämä puheenvuoro perustuu tähän kirjaan ja runoilijan haastatteluun tunnetun ranskalaisen sanomalehden Le Monden kirjallisuusliitteessä.
Runoilija Adonis ei ole välttämättä kovin pidetty kaikkien arabien keskuudessa ja hänen teoksiaan on uhattu jopa polttaa. Kun hän vastustaa ”autoritaarista fundamentalismia” ja uskonnollista fundamentalismia sekä kannattaa monimuotoisuutta ja naisten aseman parantamista, monien arabimaiden johto ja toisaalta niitä vastustavat ääriliikkeet eivät pidä hänen ajatuksistaan.
Lopussa tarkastelen lyhyesti Syyrian kulttuuriperinnön kokemia tuhoja ja maan kriittistä vesitilannetta.

Syyrian asemasta ja monimuotoisuudesta

Adonis näkee Syyrialla olevan keskeinen asema Lähi-Idässä:

”Juuri Syyriassa on arabimaiden historia ollut tihein ja monimutkaisin ja sen mullistukset näkyvät selkeimpinä. Syyria on ollut perinteisesti sivilisaatioiden virtausten kohtauspaikka. Siellä on ilmennyt jo 5000 vuotta luovuutta ja itsensä ylittämistä. Samaan aikaan siellä on kuitenkin ilmennyt haurautta ja riskejä sekä nousuja ja laskuja. Ehkä riittää tässä mainita esimerkkinä, että siellä keksittiin nykyaikaiset aakkoset ja merien valloitus”.

Hänestä paljastuu perinteinen arabinationalisti, joka ei halua ulkovaltojen puuttuvan arabimaiden sisäisiin asioihin. Vallitseva sota Syyriassa on mennyt huonoon suuntaan, kun ulkovallat ovat sekaantuneet siihen yhä enemmän:

”Amerikkalaiset ja länsimaiset juonittelut suuntautuvat Lähi-Idän islamia vastaan. Jotta pystyttäisiin rajoittamaan kiinalaisia pyrkimyksiä ja vähentämään Venäjän vaikutusvaltaa, nämä juonet pyrkivät välineellistämään sitä mitä kutsutaan ”islamilaiseksi valtamereksi”, koska siellä on öljyvaroja ja muita luonnonvaroja”.

Hän moittii Syyrian oppositiota mm. siitä, ettei se kiinnitä riittävää huomiota Syyrian pitkään historiaan sekä maan etniseen, kielelliseen ja uskonnolliseen monimuotoisuuteen:

” Olen korostanut jatkuvasti, ettei assyrialaisella, kaldealaisella ja syyrialaisella kristityllä, maroniittikristityllä, katolisilla, ortodoksilla tai protestantilla ole mahdollista olla Syyrian presidentti. Mutta mitä perusteita on tällaiselle kiellolle? Hehän ovat Syyrian kansalaisia. Jos eläisimme todella tasa-arvoisessa ”siviiliyhteiskunnassa”, voisimmeko hyväksyä tällaisia kieltoja”?
Adonis huomauttaa, että silloisessa Syyriassa annettiin tilaa osmani-imperiumin keskuksessa vainotuille armenialaisille eli oli kiinnostusta vähemmistöjen asemaa kohtaan, mutta nykyään tilanne on huonompi:
”Kun ajatellaan siirtymäkautta, tarvitaan asiakirjaa, jossa määritetään Syyrian useiden etnisten, kielellisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeudet. Juuri nämä kuten muslimit, kristityt, arabit, kurdit, circassilaiset ja turkmeenit muodostavan maan yhteiskunnallisen mosaiikin. Erityisesti täytyy suojella perinteisiä yhteisöjä kuten kaldealaisten, assyrialaisten ja syyrialaisten kristittyjen yhteisöjä, sillä nämä käänsivät aikanaan antiikin Kreikan kirjallisuuden arabian kielelle ja loivat näin humanistisen sillan Syyrian kulttuuriperinnön ja nykyhetken välille”.

Autoritarismi vallitsee

Adoniksen mukaan kalifaatin ja kalifin perintö elävät edelleen arabimaailmassa ja jopa uudet jihadistit haaveilevat kalifaatista:

”Tiedämme hyvin, että osmani-imperumin kalifaatin hajoaminen synnytti monenlaisia poliittisia järjestelmiä arabimaissa. Mutta jokainen näistä perustui tavalla tai toisella osmanimalliin, eikä puututtu olemassa olevaan yhteiskuntajärjestelmään, jonka uskonnollinen ja heimoperusta nojautui keskiaikaiseen maailmankuvaan. Kansalaisten ja vallan suhde nojautui suljettuun kehään, jonka perustana olivat sukulaisuussuhteet ja muut vastaavat sitoutumiset. Koska näkemys siviiliyhteiskunnasta puuttui, nämä poliittiset järjestelmät loivat paradokseja, sillä samalla saatettiin harjoittaa mitä pahinta autoritarismia, mutta puhuttiin absoluuttisesta vapaudesta. Toisaalla vallitsi erioikeutettujen vapaudet, mutta samanaikaisesti oli erilaisia monopoleja, harjoitettiin kidutusta ja tehtiin joukkomurhia”.
Sen sijaan demokratia on istunut huonosti arabimaihin:

”Me arabit emme ole kyenneet historiamme aikana perustamaan kansalaisten valtiota. Tämä on valtio, jossa kaikki kansalaiset ovat samanarvoisia lain suhteen riippumatta heidän yhteiskunnallisesta, uskonnollisesta ja intellektuaalisesta taustastaan. Tämän sijaan olemme perustaneet heimoihin ja ideologisiin oppijärjestelmiin nojautuvia valtioita, joissa on vallinnut voimakas lahkolaisuus. Tämä on muuntunut puolestaan yhden puolueen ja yhden ja ainoan johtajan vallaksi”.

Arabimaihin iskostunutta perinteistä mentaliteettia on vaikea muuttaa:

”Syyrian nykyhallinto kuten muut alueen hallinnot perustuu arabimentaliteettiin liittyviin syihin ja tekijöihin. Jos ei pystytä poistamaan tämän mentaliteetin juuria, uusi hallinto jatkaa ennen pitkää samaa linjaa. Sama pätee Marokon, Jordanian tai Saudi-Arabian kuningashuoneiden kaatumiseen mikäli perinteiset uskomukset ”uskovaisten valtakunnasta” ja ”perinteellisestä kuningaskunnasta” eivät muutu.”

Uskonnon muuntuminen politiikan välineeksi

Adonis näkee menneisyyden harmonian korvautuneen ristiriidoilla ja sotaisuudella:

”Sivilisaatioiden kehityksen alussa Välimeri kylpi ilmakehässä, jossa Taivaan arvot olivat harmoniassa Maan arvojen kanssa. Mutta nykyään tilanne on muuttunut ristiriitaiseksi. Taivas on muuttunut aseiksi, jotka taistelevat Maan päällä. Taivas, joka ei ollut kuin mielikuvituksessa, on nyt hampaisiin asti aseistettu”.

Adonis myöntää olleensa väärässä, kun hän aikoinaan innostui Iranin vallankumouksesta:

”Uskonnollinen despotismi on vakavampi, koska se kokonaisvaltainen: se ottaa haltuunsa ruumiin ja hengen”.
Nyt hän kritisoi rajusti Iranin nykyhallituksen tuomioita tunnettuja taitelijoita kohtaan:

”Nämä tuomiot muistuttavat keskiajan Euroopasta, mutta myös 1900-luvun totalitaristisista diktatuureista”.

Hänen mukaansa käsite poliittinen islam on ristiriitainen käsite:

”Koska ei ole poliittista islamia, vaan muslimeja, jotka välineellistävät islamin politiikan palvelukseen”.

Uskonnollinen fundamentalismi elää menneisyydessä:

”Uskonnollinen fundamentalismi arabimaissa koostuu aineesta, maaperästä ja realiteeteista. Mutta se on ollut ”nukkuvassa tilassa” riippuen historiallisista vaiheista. Koska historia ei nuku, se on herännyt historiallisen kehityksen myötä. Uskonto sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole vaikuttanut tähän. Sillä ei ole ollut uutta islamilaista luentaa viimeaikaisista maailman muutoksista”.
Vallankumouksen harhat
Arabimaiden vallankumoukselliset ovat halunneet vallan itselleen, mutta vallankumouksen jälkeinen kehitys on ollut pettymys toisensa jälkeen:

” ´Arabikevät ´ kuvaa hyvin näitä kehityskulkuja. Niitä kuvaavat hyvin myös ns. edistykselliset vallankumoukset arabimaissa viime maailmansodan jälkeen. Nämä vallankumoukset väittivät edustavansa menneisyyden kahleista vapauttavaa lähetystehtävää, muttei ole näkynyt jälkiä ihmisen edistyksestä. Ei ole näkynyt jälkiä kansalaisten arvon ja oikeuksien kunnioittamisesta, naisen vapautumisesta, kulttuurin muutoksesta, demokratiasta sekä uskonnon ja valtion erottamisesta toisistaan”.

Adonis näkee kuitenkin toivoa kahdessa pienessä Välimeren alueen arabimaassa Libanonissa ja Tunisiassa :

”Libanon on arabimaissa esiintyvän vapauden mahdollisuus. Maa on avoin ja siellä esiintyy inhimillisyyden ja luovuuden piirteitä. Siellä ei ole sulkeuduttu menneisyyden pakkopaitaan. Mutta paremmin kuin maa, Libanon on tulevaisuuden projekti ja se on valo pimeydessä. Se on kuin Tunisia, joka näyttää meille esimerkkiä ja toivoa paremmasta”.

Lopuksi

Kuten Adonis kirjoittaa Syyriassa on hyvin laaja ja monimuotoinen kulttuuriperintö, joka on kerrostunut monelta eri aikakaudelta. Jo 2000-luvulla ennen länsimaista ajanlaskua alueella vallitsivat Ugaritin ja Marin kuningaskunnat ja sieltä nousivat foinikialaiset kauppakaupungit. Tämän jälkeen Kaksoisvirran alueen imperiumit ja Persian suurvalta tunkeutuivat sinne ja näitä seurasi hellenistinen Seleukos-valta, jolloin Antiokia ja Palmyra olivat keskeisiä kaupunkeja. Roomalaiset valloittajat perustivat Syyrian maakunnan v. 64 ennen länsimaista ajanlaskua. Rooman valtaa seurannut Bysantin valta säilyi siellä 600-luvulle asti, jolloin arabit valloittivat alueen, ja omaijadien noustua valtaan Damaskos oli uuden arabi-imperiumin keskus 661-750. Idästä tulleet mongolit hävittivät kuitenkin Aleppon ja Damaskoksen 1300-luvulla. Niinpä osmaneilla ei ollut vaikea valloittaa aluetta 1500-luvun alussa. Osmanivaltaa seurasi puolestaan Ranskan siirtomaavalta 1918-1946.
Kun Syyrian sisällissota alkoi, Syyrian hallinto oli oppinut jotain aiemmasta Irakin sodasta ja se siirsi osan kulttuurimuistomerkeistä turvallisiin paikkoihin. Osa näistä on kuitenkin jäänyt sodan jalkoihin ja merkittäviä tuhoja on ilmennyt. Samalla tavalla kuin Irakissa on siellä tapahtunut kulttuurimuistomerkkien ryöstelyä ansaintatarkoituksissa. On väitetty, että ulkomaiset taistelijat ovat suhtautuneet selvästi välinpitämättömimmin syyrialaisiin kulttuurimuistomerkkeihin kuin kotimaiset taistelijat.
Syyrian vakavia vesiongelmia ei ole juuri käsitelty tiedotusvälineissä. Jotkut ovat väittäneet, että Syyrian kärsimä kuivuus vuosina 2006-2010 olisi ollut tärkeä tekijä v. 2011 puhjenneen kapinan taustalla. Tällöin 1,3 miljoonaa maaseudun asukasta kärsi kuivuudesta. Kun hallitus samanaikaisesti leikkasi maataloustukia, 300 000 turhautunutta maaseudun asukasta siirtyi kaupunkeihin Pohjois-Syyriasta pelkästään v. 2009! Syyrian oli siirryttävä viljan tuontiin 2008, juuri samaan aikaan kun viljan hinta nousi kansainvälisillä markkinoilla.
Syyriassa on porattu lisää yhä syvempiä pohjavesikaivoja, mutta pohjavesivarannot uhkaavat tyhjentyä. Kun yli puolet kastelluista viljapelloista perustuu pohjaveteen, Syyria on menossa kohti vakavaa vesi- ja elintarvikekriisiä.
Turkin yksipuolinen politiikka Eufratin latvajuoksulla pahentaa Syyrian vesitilannetta. Turkki on ryhtynyt rakentamaan kysymättä alajuoksun mailta suuria patoja Tigrisin ja Eufratin latvoille ja ryhtynyt myös laajentamaan voimakkaasti kasteluviljelyä Anatoliassa. Tästä ovat kärsimässä ja tulevat kärsimään syyrialaiset ja irakilaiset. Turkki on myös eräs niistä harvoista maista, jotka ovat vastustaneet johdonmukaisesti YK :n laatimaa sopimusta valtioiden rajat ylittävien pinta- ja pohjavesien käytöstä.
Kun myös Libanonissa on kärsitty kuivuudesta viime vuosina, on huutava tarve saada aikaan alueellinen vesisopimus Lähi-Idässä.

11.4.2014 Jussi Raumolin

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta