Suomalainen vauvanvaatemerkki Reima teettää nykyään kaikki vaatteensa riskimaissa. MOT:n kyselyn mukaan Reima valmistaa vaatteensa Kiinassa, Sri Lankassa, Turkissa, Indonesiassa, Vietnamissa ja Bangladeshissa.
MOT kävi Reiman bangladeshilaisella vaatetehtaalla. Tehdas valmistaa vaatteita myös esimerkiksi ruotsalaiselle vaateketjulle H&M:lle. Tahti on kova: ompelijat tekevät kolmisen tuhatta Reiman vauvanpaitaa päivässä.
Bangladeshissa vaatetehdasalan palkat ovat Burman jälkeen maailman alhaisimmat. Minimipalkka nostettiin viime joulukuussa 28 eurosta 48 euroon. Silti se on selkeästi alhaisempi kuin Kiinassa tai Vietnamissa. Reiman tehtaalla ompelijat saavat 60 euroa kuukaudessa, ylityöt mukaan laskien. Palkka ei riitä elämiseen.
Suomen ammattiliitojen solidaarisuuskeskuksen (SASK) viestintäpäällikön Jukka Pääkkösen mukaan ompelijoitten palkat kaksinkertaistuisivat, jos suomalainen vaateyritys maksaisi 50 senttiä enemmän jokaisesta tilaamastaan paidasta.
Bangladeshilaisen ammattiyhdistysjärjestön Bangladesh Center for Worker Solidarityn toiminnanjohtajan Kalpona Akterin mukaan Reiman pitäisi hävetä.
– Reima ei oikeasti piittaa bangladeshilaisten tehdastyöntekijöiden työoloista tai turvallisuudesta, Akter sanoo MOT:n ohjelmassa Verentahrimat muotivaatteet.

Vain Stockmann on mukana Accordissa
Suomalaisista vaateyrityksistä vain Stockmann on allekirjoittanut palo- ja rakennusturvallisuussopimuksen Accordin, vaikka ainakin seitsemän suomalaista vaateyritystä valmistaa MOT:n kyselyn mukaan omia merkkejään Bangladeshissa.
Accord on uraauurtava sopimus, jossa mukana on yli 160 länsimaista vaateyritystä, ammattiyhdistysliike ja Bangladeshin viranomaiset. Accordin insinöörit tarkastavat 1 500 bangladeshilaisen tehtaan rakennus- ja paloturvallisuuden syyskuuhun mennessä. Yritykset ja tehtaat maksavat tarvittavat korjaukset yhdessä.
Bangladesh on ollut meille sellainen kokeilu. Jos me jatketaan siellä, me voidaan hyvin liittyä Accordiin.
Reiman operatiivisen johtajan Juha Alitalon mukaan Reima on niin pieni toimija Bangladeshissa, että se ei ole mukana Accord-sopimuksessa.
– Bangladesh on ollut meille sellainen kokeilu. Jos me jatketaan siellä, me voidaan hyvin liittyä siihen (Accordiin), Juha Alitalo sanoo.
Kalpona Akterin mielestä argumentti ontuu.
– Se on täyttä pötyä! Jos on pieni toimija Bangladeshissa, yritys maksaa Accord-sopimuksen mukaan vähemmän kuin isommat toimijat, Akter kommentoi.
Akter kehottaa kuluttajia painostamaan Reimaa ja muita suomalaisia vaateyrityksiä.
– Naisompelija, joka on tehnyt tämän Reima-paidan, voi koska tahansa kuolla tehtaaseen ja jättää omat lapsensa orvoiksi, hän sanoo pieni Reima-paita kädessään.
Näin ompelijan kaksi senttiä muodostuu:
Reima liittyy Accord-sopimukseen
Reima ilmoitti tiistaina 15.4.2014 liittyvänsä Accord-sopimukseen, päivä MOT:n ohjelman esittämisen jälkeen. Reima kertoi myös valinneensa Bangladeshin-sopimustehtaansa "tarkan seulonnan jälkeen".
Katso MOT: Verentahrimat muotivaatteet
Juttua päivitetty 4.5.2020: Poistettu toimimattomia lisätietolinkkejä ja lisätty infografiikka.
Lisää ohjelmasta
- Muoti-Suomen omatunto ruotii vaateteollisuuden arvoja - "Muodin nykymeno on kestämätöntä, muutos pakollinen, mutta toivoa on!"
- Vuosi Rana Plaza -onnettomuuden jälkeen
- MOT-kysely: Suomalaiset merkkivaatteet riskimaista
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta