Hyppää pääsisältöön

Verentahrimat muotivaatteet: käsikirjoitus

Vuosi sitten kahdeksankerroksinen vaatetehdasrakennus romahti Bangladeshin pääkaupungin kupeessa. Yli tuhat ihmistä kuoli. Rakennuksessa toimi useita tehtaita, jotka tekivät vaatteita länsimaisille vaatebrändeille kuten Benetton, Mango, Walmart ja Primark.

Maailman pahin tekstiilitehdasonnettomuus ravisutti ihmisiä ympäri maailmaa. Monet uskoivat, että tämä vihdoinkin herättäisi muotimaailman ja vaateteollisuuden parantamaan työoloja halpatyömaissa, parantamaan rakennusturvallisuutta ja lisäämään avoimuutta kuluttajia kohtaan.

Pyysimme kahta helsinkiläisnuorta tekemään ostoskierroksen Helsingin keskustan suomalaisiin vaateliikkeisiin. Tarkoituksena oli selvittää yhtiöiden omien vaatemerkkien alkuperää ja yrittää saada kuluttajana tietoa missä oloissa vaatteet on valmistettu.

Nora Pakarinen:
"Mä en oo itse asiassa ikinä ees tarkastanu lappua, ennen kuin mulle kerrottiin asiasta, et joo, nyt pitäs kattoa. Sit mä oon kattonu nyt sen jälkeen vasta. Kyl mulla on ollu aina noista tietoa, että tuol on noit kauheita tehtaita sun muita."

Frida Heikkinen:
"Niin, siis kyl mä sen oon tienny, et ei näit niinkun Suomessa valmisteta näitä vaatteita, mut et en siis sinänsä niinkun oo ottanu asiasta enempää selvää ikinä."

Sokos
“Made in EU. Made in China Made in Intia. Tää on tehty Bangladeshissa. Tässä ei lue mitään.”
Kassalle: "mua kiinnostaa, kun tämä on tehty Bangladeshissa. Tiedätkö ollenkaan missä oloissa? Tai palkat?"
Sokoksen kassatyöntekijä: "Ei mulla ole tietoa. Mutta hankintaan voi ottaa yhteyttä. Hankintaan? Kyllä. "

Halonen
”Valmistettu veljekset Haloselle. Ei lue missä ne on tehty.”
Nora: "Tässä ei lukenut maata."
Kassatyöntekijä: "Mehän teetetään näitä ympäriinsä. En tarkkaa voi sanoa missä."

Lindex
Frida ja Nora: "Otetaan tämä."
Kysyvät kassalta: "Moi. Moi. Osaatko sanoa kun tämä on tehty Bangladeshissa, että minkälaisissa oloissa?" Lindexin kassatyöntekijä: "En osaa sanoa."

Texmoda
Frida ja Nora:
"Tässä ei ole valmistusmaata".

Frida ja Nora:
"Satutko tietämään missä tämä on valmistettu?" Texmodan kassatyöntekijä: "Nykyään ei tarvitse ilmoittaa. Periaatteessa mekään ei tiedetä."

Tietoja alkuperämaasta tai tehtaiden työoloista ei ollutkaan helposti saatavilla. Sillä aikaa kun Pakarinen ja Heikkinen jatkavat tiedon metsästämistä, lähden Bangladeshiin ostamamme paidat mukanani – tarkoituksena selvittää missä oloissa vaatteita tehdään Bangladeshissa vuosi Rana Plaza onnettomuuden jälkeen.

Bangladesh on Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin vaatteiden valmistaja. Maa on noussut huikealla vauhdilla globaalin muotimaailman ompelupajaksi. Valtaosa vaatteista myydään Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Suomi osti tullitietojen mukaan viime vuonna yli sadan miljoonan euron arvosta vaatteita Bangladeshista.

Bangladeshista löytyy halpaa työvoimaa. Noin 4 miljoonaa bangladeshilaista on töissä vaateteollisuudessa. Suurin osa heistä on köyhiä naisia maaseudulta. Palkat ovat maailman alhaisimmat. Kuolemaan johtaneet tehdastulipalot ja onnettomuudet ovat jo vuosia olleet arkipäivää Bangladeshissa. Huhtikuussa 2013 kaikki muuttui.

23. huhtikuuta illalla, Rana Plazan työntekijät huomasivat suuren halkeaman seinässä ja huolestuivat. Tehtaanjohto kuitenkin pakotti työntekijät töihin seuraavana päivänä. Aamulla vähän ennen yhdeksää kahdeksankerroksinen rakennus sortui. Yli tuhat ihmistä sai surmansa, 2500 ihmistä loukkaantui.

Vuosi onnettomuuden jälkeen Rana Plazan raunioilla on katupoikia ja uhrien omaisia. Pojat etsivät Rana Plazan raunioilta myytäväksi metallinpätkiä. Joskus he löytävät myös ruumiinosia.
Omaiset ja eloonjääneet tulevat suremaan.

Monet heistä eivät ole vielä löytäneet kuolleita omaisiaan.

Rana Plazan uhrin lähinomainen:
”Poikani kuoli ja meni Jumalan luo. Meillä on oikeus saada hänen ruumiinsa.”

Tämän naisen poikaa ei vieläkään ole löydetty. Hän haluaisi edes pienen luupalan pojastaan, jotta hän voisi haudata hänet. Poika oli perheen ainoa palkansaaja. Perhe ei saa minkäänlaista korvausta, ellei uhria löydetä DNA-testin avulla. Rana Plazan lähellä, slummialueella tapaan lisää omaisia ja uhreja. Tämän perheen äiti kuoli Rana Plazan onnettomuudessa.

Mukta Akhter, 16 v.:
"Menin Anam klinikkaan mutta sielläkään en löytänyt äitiäni. Hain joka paikasta, mutta ei löytynyt mistään. "

Seitsemän kuukauden jälkeen viranomaiset tunnistivat äidin ruumiin dna-testin avulla. Nyt perhe sinnittelee isän alhaisella riksha-kuskin palkalla. Perhe asuu isoäidin kanssa yhdessä huoneessa. Lasten koulunkäynnin jatko on hyvin epävarmaa.

21-vuotias Beauty on ollut töissä 10-vuotiaasta lähtien ensin kotiapulaisena sitten vaatetehtailla. Rana Plazassa hän ehti olla 8 kuukautta ompelijana kunnes tehdas romahti.

Beauty:
"Emme halunneet mennä sisään tehtaaseen, mutta esimiehemme pakottivat meidät väkivalloin. Tiesin, että talossa on paha halkeama. Pelkäsin, mutta minua ei päästetty ulos. Johtaja sanoi, että insinöörit olivat tarkastaneet rakennuksen ja että se pysyy pystyssä sata vuotta. Sähköt katkesivat kolme kertaa. Sen jälkeen generaattori käynnistyi, ja talo romahti. Olin jumissa raunioissa kolme päivää. En voinut muuta kuin itkeä. Kolmen päivän kuluttua minut pelastettiin."

Beauty sai vakavia vammoja jalkoihin, käsiin ja päähän. Hän on pää- ja korvavaurioidensa takia työkyvytön ja hänen pitäisi päästä leikkaukseen.

Beauty:
"En vaadi korvauksia, mutta kärsin vammoistani. Haluaisin vain voida tehdä työtä ja elää hyvää elämää."

Niin kuin muutkin, Beauty on saanut pientä rahallista tukea kansainvälisiltä vaateyrityksiltä, yhteensä 400 euroa. Varsinaista korvauspottia kerätään edelleen YK:n kansainvälisen työjärjestön ILO:n avulla. Tavoitteena on kerätä 40 miljoonaa dollaria omaisille ja loukkaantuneille. Tähän mennessä säätiöön on tullut vain 3 miljoonaa dollaria. Edelleen useat Rana Plazan tehtaalla toimineet vaatemerkit kuten Benetton tai Lee Cooper eivät ole maksaneet Rana Plaza uhrirahastoon. Bangladeshilaisen ammattiyhdistysliikkeen keulahahmo Kalpona Akter on raivoissaan siitä, etteivät vaateyritykset ole maksaneet korvauksia.

Kalpona Akter
toiminnanjohtaja, Bangladesh Center for Workers Solidarity:
"How greedy you can be, how much money do you need?" Inside I wanted to say, "Shame on you." This money will not bring anything for you, when you are clean. Workers on the bottom of the supply chain, making money for the top of the chain, making your face happy, that doesn't help you, you are not going to get peace. One question I'm always asking inside of me, how (do) they sleep? I cannot sleep, I feel guilty. Working as a labor activist we couldn't save these lives. I can’t sleep."
(Kuinka ahne voi olla? Paljonko rahaa ne ihmiset haluavat? Sisimmässäni haluaisin sanoa heille: "Hävetkää!" Ne rahat eivät anna mitään. Tuotantoketjun alimmaiset työläiset tahkoavat rahaa yläpäässä oleville, mutta eivät ne rahat tuo rikkaille rauhaa. Kysyn aina itseltäni, miten ne ihmiset saavat unta öisin? Jopa minä tunnen ay-aktiivina syyllisyyttä, koska emme onnistuneet pelastamaan näitä ihmisiä.)

Katastrofi sai sentään jotain liikkeelle. Bangladeshin hallitus, ammattiyhdistysliikkeet ja yli 160 länsimaista vaateyritystä ovat allekirjoittaneet historialliseksi luonnehditun palo- ja rakennusturvallisuus-sopimuksen nimeltään Accord. Syyskuuhun mennessä Accordin insinöörien on määrä tarkastaa 1500 bangladeshilaista tehdasta. Yritykset ovat sitoutuneet tehdasomistajien kanssa maksamaan tarvittavat korjaukset. Löydetyt ongelmat on luvattu julkistaa nettisivuilla. Suomen vaatealan yrityksistä vain Stockmann on allekirjoittanut sopimuksen.

Kalpona Akter:
"We urge all the Finnish companies sourcing from Bangladesh, they have equal responsibility than the ones who signed, so they should sign this Accord. Because it will help you, not only workers. It will help you to get your image back, because all of you who are sourcing from Bangladesh, you would just let these workers die in these death trap buildings."
(Kehotamme kaikkia Bangladeshista ostavia suomalaisia yrityksiä allekirjoittamaan Accord-sopimuksen. Heillä on yhtä suuri vastuu kuin muillakin. Sopimus auttaa myös yrityksiä, ei vain työläisiä. Se parantaa yrityksen imagoa. Miltä sellainen näyttää, että yritys antaa työläisten kuolla näissä kuolemanloukuissa?)

MOT:
"Even if these brands didn’t from buy from Rana Plaza?"
(Entä jos yritys ei käyttänyt Rana Plazan tehdasta?)

Kalpona Akter:
"Of course, it doesn’t matter if you are buying from Rana Plaza or not. You will never know where will be the next Rana Plaza, if you don’t act now."
(Ei ole väliä, ostiko yritys tuotteita Rana Plazasta tai ei. Jos ei toimita nyt, koskaan ei tiedä, missä on seuraava onnettomuus.)

MOT:
"I have talked to several Finnish companies and one argument is that “We buy so few clothes from Bangladesh, that’s why we don’t sign.”
(Puhuin useille suomalaisille yrityksille. He sanoivat, etteivät allekirjoita sopimusta, koska ostavat Bangladeshista niin vähän.)

Kalpona Akter:
"It’s a bullshit argument. Because, if you buy little, you just pay little to the Accord, that’s all. It should not even be an argument, if you really have better mentality to make changes and if you really care about these workers. "
(Se on roskaperustelu. Jos ostaa vähän, maksaa sopimuksesta vain vähän. Tällaisia perusteluja ei edes esittäisi, jos todella haluaisi muuttaa asioita ja välittäisi työläisten oloista.)

Lähetimme kyselyn tunnetuimmille suomalaisille vaateyrityksille. Niistä seuraavat yritykset teettävät omia merkkejään Bangladeshissa:

Stockmann /Lindex /Seppälä, S-ryhmä, Kesko, Reima, Texmoda, Halonen, L-fashion group (Luhta)

Koko kyselyn tulokset www.yle.fi/mot

SOK, Kesko ja Reima kertoivat, että ne seuraavat Accordin etenemistä eivätkä vielä ole päättäneet sen allekirjoittamisesta. Suurin osa kyselyyn osallistuneista muistuttavat, että ne kuuluvat tekstiilialan omaan sisäiseen tarkastusjärjestelmään BSCI:hin.

Kalpona Akter:
"The Rana Plaza was audited by the BSCI and we all know the history now. So how is it enough? It is not an adequate inspection system, I would say, and it is not independent, it is corporate paid inspection, which will talk for corporations, not for workers."
(BSCI tarkasti Rana Plazan ja tiedämme, miten siinä kävi. Miten se voisi siis riittää? Heidän tarkastusjärjestelmänsä ei ole tarpeeksi hyvä. Se ei ole itsenäinen, vaan yritykset maksavat sen. Se ajaa yritysten etuja, ei työläisten.)

MOT:
"I bought this T-shirt from Finland. It’s a very well known Finnish brand Reima, and it’s made in Bangladesh."
(Ostin tämän paidan Suomesta. Se on tunnetun suomalaisen yrityksen Reiman tuote ja se on valmistettu Bangladeshissa.)

Kalpona Akter:
"12,95? For this one? Kill me. My workers are not paid even one cent for this. And they are not signing the Accord?"
(12,95 euroa tästä paidasta? Uskomatonta. Työläisille ei makseta tästä edes yhtä senttiä. Eikö tämä yritys ole allekirjoittanut Accord-sopimusta?)

MOT: "No."
(Ei.)

Kalpona Akter:
"It’s unbelievable. Shame on them. They should sign this Accord. If they really care about the human faces who make these shirts."
(Uskomatonta. Heidän pitäisi hävetä. Heidän tulisi allekirjoittaa sopimus jos he välittävät ihmisistä, jotka valmistavat nämä paidat.)

Bangladeshilaisiin vaatetehtaisiin on ollut vaikea päästä kuvaamaan. Rana Plazan jälkeen suljettuja ovia on hieman alettu raottaa, jos pyyntö tulee länsimaisesta yhtiöstä. Pyysimme suomalaisilta vaateyhtiöiltä luvan kuvata heidän käyttämiään bangladeshilaisia tehtaita. Reima ja Texmoda suostuivat.

Suomalainen lastenvaateyritys Reima teettää vaatteitaan AKH groupilla, jolla on useita tehtaita köyhän kylän kupeessa Dhakan ulkopuolella. Suuren delegaation saattelemina saamme kuvata eri osastoja, mutta meitä vahditaan tarkasti emmekä saa tilaisuutta keskustella työntekijöiden kanssa. Juuri nyt täällä tehdään Hennes & Mauritzin paitoja sekä Reiman vauvavaatteita. AKH group tekee noin 120 000 vaatekappaletta päivittäin. Ompelijoita on yhteensä 5500. Reima ei ole allekirjoittanut paloturvallisuussopimusta Accordia, mutta tätä tehdasta tullaan tarkastamaan seuraavana päivänä koska Hennes & Mauritz on Accordissa mukana.

MOT:
"So I bought these shirts from Reima in Helsinki, that I bought here. Is this made here? Does it look familiar?"
(Ostin tämän Reiman paidan Helsingistä. Onko paita tehty täällä?)

Mohammed Rezaul Karim
myyntipäällikkö, AKH Knitting & Dyeing Ltd.:
"Yes, we made it."
(Kyllä, me olemme tehneet sen.)

MOT:
"Can you tell me how much it costs to make that shirt?"
(Kuinka paljon tämän paidan valmistus maksaa?)

Karim:
"I cannot give you... No, so..."
(En osaa sanoa...)

MOT:
"More or less?"
(Suurin piirtein?)

Karim:
"Umm... three dollars."
(Kolme dollaria.)

AKH:n tehdastyöntekijät tekevät 8-10 tunnin päiviä, 6 päivää viikossa. Siitä he saavat 80 dollaria eli 60 euroa kuukaudessa ylityöt mukaan lukien.

MOT:
"Tiedätkö, miten paljon Bangladeshin tehtaan työntekijät saavat palkkaa?"

Juha Alitalo,
operatiivinen johtaja, Reima (puhelimessa):
"Mun tiedon mukaan se menee sitten yli 100 dollarin. 110 dollaria on ilmeisesti siinä, tämmösessä alkupalkkatasossa."

MOT:
"No, tän tehdasjohdon mukaan he saavat 80 dollaria/kk, eli 60 euroa. Ja siinä on myös ylityöt mukana."

Juha Alitalo:
"Joo, okei, no meillä on… niin kuin sanottu se lähtee sieltä… miten käännetään, no joo, 86 dollaria oli mulla tossa, mun lukuni siihen alkupalkkaan."

MOT:
"Miltä tämmönen palkka kuulostaa?"

Juha Alitalo:
"Sehän on meidän mittapuun mukaan hirvittävän alhainen palkka."

Entä miten paljon Reiman paidasta päätyy ompelijalle?

Juha Alitalo:
"No hyvin pieni osuus tietysti yhden kappaleen hinnasta. Jos tällasen tyypillisen perustuotteen työkustannus, voi arvioida että se on ehkä joku semmonen kolmasosa siitä valmistuskustannuksesta. Niin jos me ollaan siinä 3 - 5 euron tasossa, niin silloin me ollaan… 1 - 1,5e on se työn osuus siinä. Ja sitten kun se jakautuu niille henkilöille, jotka sen työn tekee, niin per henkilö per kappale siitä jää todella vähän."

grafiikka Reiman paita: 13 euroa loppuhinta, valmistushinta 4 euroa, 1,30 euroa työn osuus – noin 70 työntekijää. Noin 2 senttiä yksittäiselle työntekijälle.

Yksi vaatekappale valmistuu yhdellä linjalla. Jokainen ompelija tekee oman osansa vaatteesta, kunnes se valmistuu linjan päädyssä. Kaikilla ompelijoilla on päivittäinen kappaletavoite. Reiman pieniä paitoja tehdään 3000 per päivä. Jotta tiukka tavoite täyttyy, ompelijoiden takana seisovat työnjohtajat pitävät kovaa kuria.

Kalpona Akter on kuullut valituksia Reiman käyttämästä AKH tehtaan työoloista…

Kalpona Akter:
"This factory they don’t treat workers well. It’s maybe a year back or so, I heard that workers were beaten by the factory management and they are hiring goons when they were trying to organise. One of the complaints is that they cannot talk, they are slamming on them, yelling on them. There are excessive production targets. "
(Siinä tehtaassa työläisiä ei kohdella hyvin. Kuulin vuosi sitten, että tehtaan johtajat hakkaavat työntekijöitä. Rikollisia on palkattu uhkailemaan heitä, etteivät he järjestäydy. Työläiset eivät saa puhua toisilleen. Heitä haukutaan. Tuotantotavoitteet ovat ylimitoitetut.)

Juha Alitalo:
"No meidän vastuu on tietysti silloin reagoida siihen asiaan ja selvittää, onko tällaista tapahtunut ja mitä on tapahtunut. Ja sitten miettiä se meidän oma roolimme, elikä kuinka me sitten vastuullisesti hoidetaan sitä asiaa. Vetäydytäänkö me sieltä vai pystytäänkö me saamaan jotain muutosta aikaan siihen asiaan."

MOT:
"Minkä takia Reima ei ole allekirjoittanut Accord-sopimusta?"

Juha Alitalo:
"Kyllä se on meidän harkinnassa, että jos me jatketaan siellä, me voidaan hyvin siihen liittyä. Elikä meillä ei mitään sitä vastaan oo, mutta on katsottu, että me ollaan sen verran pieni tekijä oltu siellä, että me ei olla vielä lähdetty siihen mukaan."

Texmoda tehdas

Ostimme Helsingistä Texmoda ryhmään kuuluvasta Moda liikkeestä kaksi paitaa, joissa ei lukenut alkuperämaata. Otin ne mukaan Wasif Knit-nimiseen tehtaaseen. Täältä Texmoda ostaa jonkun verran vaatteita.

MOT:
"What about this one?" (näyttää Texmodan paidan)
(Onko tämä paita tästä tehtaasta?)

Aminul Islam,
toimitusjohtaja, Wasif Knit Composite Ltd.:
"Yes, this is from my factory."
(Kyllä se on tehtaastamme.)

MOT:
"So what do you think about the price in Finland? 29,95 euros."
(Mitä mieltä olet paidan hinnasta Suomessa?)

Aminul Islam:
"It's too much."
(Se on liian kallis.)

Aminul Islam:
"Four euros, almost."
(Paidan valmistaminen maksaa n. neljä euroa.)

MOT:
"To make this? "
(Tämän valmistaminen?)

Aminul Islam:
"Yes."
(Kyllä.)

Aminul Islam:
"So I'm not talking, I'm not talking about only the Texmoda, all the customer. If they think that okay, we'll support the factory fifty cents more that factory can maintain all kinds of security and safety issues. To be honest with you, client don't bother about the safety and security issue. They bother only about the price issue, price and quality. "
(En puhu vain Texmodasta, vaan kaikista asiakkaistamme. Jos he suostuisivat maksamaan tehtaalle 50 senttiä enemmän, tehdas voisi huolehtia työturvallisuusasioista. Totta puhuen, asiakkaamme eivät välitä työturvallisuudesta. Heitä kiinnostaa vain tuotteen hinta.)

Tapaan kymmeniä eri vaatetehdastyöntekijöitä ammattiliittojen toimistoissa. Palkka ei riitä elämiseen. Minimipalkasta 48 eurosta, puolet menee vuokraan ja siitä lähetetään rahaa kotikylään.

Helena:
"Mieheni on sairas, joten perheeni elää vain minun palkallani. Palkka ei riitä vuokraan ja ruokaan. "

Työtahti on kova.

Beauty Begum:
"Jos työpäivän aikana ei päästä kappaletavoitteeseen, ei saa lähteä kotiin. Joudumme tekemään jopa 3 tuntia ylityötä. Jos ei suostu ylityöhön, joutuu pahoinpidellyksi."

Kuukausien mielenosoitusten jälkeen, vaatetehdastyöläisten kuukausipalkka nostettiin viime joulukuussa 28 eurosta 48 euroon. Sen jälkeen tahti on kiristynyt epäinhimilliseksi. Tehtaan johto ei maksa ylityöstä, joten sama työ pitää nyt tehdä entistä nopeammin. Tämän myötä myös kohtelu on huonontunut.

Näin kertoo yhdeksän tehdastyöntekijää, jotka ovat työssä eräällä Lindexin tehtaalla Dhakassa.

Solaiman Hossain:
"Jos menen tauolle, en ehdi tehdä minulle määrättyä työtä ennen työpäivän loppumista. Jos käyn vessassa, en ehdi tehdä 150 vaatetta tunnissa. Jokainen minuuttikin tärkeä."

Lindexin tehtaan työntekijät saavat 60 euroa kuukaudessa, ilman ylityökorvausta. He tekevät työtä kuusi päivää viikossa.

Ripon Hawladar tekee paidan kauluksia. Niitä pitää tehdä 150 kappaletta tunnissa.

Ripon Hawladar:
"Työ on niin raskasta että monet ovat sairastuneet. Meillä ei ole edes WC-taukoja."

Kaikki Lindexin tehtaalla työskentelevät kertovat solvauksista, herjauksista, uhkauksista – joskus jopa pahoinpitelystä. Samaan aikaan työ on kaikille elintärkeä – vaihtoehtoa ei ole.

Solaiman Hossain:
"Jos emme ehdi tehdä 150 vaatekappaletta tunnissa, niin esimiehet haukkuvat meitä. He kutsuvat meitä rumilla sanoilla ( ”son of a bitch” ja muuta vastaavaa) . He sanovat: ”jos et pääse tavoitteeseesi, niin ei tarvitse tulla enää töihin.”

MOT:
"Juttelin Lindexin tehdastyöläisten kanssa, jotka kertoivat, että työtahti on nyt sairaalloinen ja epäinhimillinen. Lounastaukoa lukuun ottamatta he eivät ehdi mennä vessaan tai edes juomaan, koska se tahti on kiristynyt niin paljon."

Nora Malin
viestintäpäällikkö, Stockmann:
"Meidän perusvaatimukset on, että pitää noudattaa sitä työaikalainsäädäntöä. Siihen kuuluu myöskin tauot. Se, että on lounastauot ja on mahdollisuus käydä vessassa, ihan nää normaalit ja sitten että se työ, tota, aika on se, se vaatimusten mukainen."

MOT:
"Jos työntekijä ei ehdi tehdä sitä tavoitettaan, niin hän joutuu tekemään ylitöitä ilman korvausta. Näin he kertoivat minulle. Onko tämä Lindexin ja Stockmannin kriteerien mukaista?"

Nora Malin:
"Ei ole meidän kriteerien mukaista. Meillä on aina, että ylityö on aina vapaaehtoista ja siitä maksetaan erillinen korvaus. Se on ihan näissä perusperiaatteissa."

MOT:
"Työntekijät kertovat myös, että tehdasjohto solvaa ja uhkaa heitä, psyykkinen pahoinpitely on jokapäiväistä."

Nora Malin:
"Nää ei oo mitkään meidän periaatteiden mukaista, ja tosiaan mä toivon, että jos me saadaan se tehtaan nimikin selville, niin me voimme siellä myöskin käydä läpi sitä asiaa."

Nora Pakarinen ja Frida Heikkinen soittavat eri vaateyrityksille.

" Tervetuloa Lindexiin. Paina 2 jos haluat…"

Soittaa Haloselle: "Voitko soittaa huomenna uudestaan?"

Soittaa Sokokselle: "Katsotaan jos löydän täältä. Ei täältä nyt löydy tietoa."

Kalpona Akter:
"Buy the clothes, but at the same time, be a responsible consumer. Put pressure to your companies, whose clothes you are consuming. Tell them to act now. Pay more, sign the Accord and also, our workers should have the freedom to exercise union rights. These three things can give us dignity. So remember, dear consumers, we need the jobs, because we are talking about 4 million workers and the majority of them are female workers. We need the jobs but we want the jobs with dignity."
(Ostakaa vaatteita, mutta olkaa vastuullisia kuluttajia. Vaatikaa yrityksiltä, joiden tuotteita ostatte, että niiden tulee toimia heti. Niiden pitää maksaa enemmän ja allekirjoittaa Accord-sopimus. Työläisten pitää voida liittyä ammattiliittoon. Tarvitsemme työpaikat, mutta myös ihmisarvoiset olosuhteet.)

Nora Pakarinen:
"Siis toi on ihan älytöntä toi tiedon hankinta tohon aiheeseen. Ihan liian haastavaa oikeesti. Se on... En näe järkeä."

Frida Heikkinen:
"Ei tavallinen kuluttaja, ei se nyt oikeesti jaksa tehä pitkää työtä sen eteen, et saa tietää, mistä vaatteet on kotosin. Niin ei kyl pysty tehä yhtään mitään."

Nora Pakarinen:
"Pistää just miettii sitä, että kuinka pahasti siellä on asiat vielä, kun sitä ei voida sit kertoo sitä asiaa."