Ville Komppa
Yle
Säveltäjä Julian Andersonin kevät on tavallista jännittävämpi: English National Operassa toukokuun alussa kantaesitettävä ooppera Thebans valmistui aikataulussa, ja sitä on viime viikot harjoiteltu ahkerasti. Kyseessä on säveltäjänsä ensimmäinen ooppera ja peräti ensimmäinen laajamittainen näyttämöteos.
Vuonna 1967 syntynyt Anderson lukeutuu tämän hetken merkittävimpiin ja maailmalla esitetyimpiin brittisäveltäjiin. Royal College of Musicissa ja Cambridgessä monipuolisesti kouluttautunut Anderson jatkoi sävellysopintojaan Tristan Murail’n, Olivier Messiaenin, Per Nørgårdin ja György Ligetin johdolla. Saatuaan useita palkintoja erityisesti orkesterisävellyksistään hän on vuosituhannen vaihteen jälkeen toiminut merkittävissä akateemisissa tehtävissä: tie on vienyt Royal College of Musicin sävellysosaston johtajan paikalta professoriksi Harvardiin ja sitten vuodesta 2007 takaisin Englantiin ja Guildhall Schoolin residenssisäveltäjäksi ja sävellyksenopettajaksi.
Anderson on saanut työskennellä lukuisten nimekkäiden uuden musiikin yhtyeiden kanssa ja toiminut Birminghamin ja Clevelandin sinfoniaorkestereiden sekä London Philharmonic Orchestran nimikkosäveltäjänä.
Residenssit jatkuvat, tällä erää merkittävässä kamarimusiikkikeskuksessa, Lontoon Wigmore Hallissa. Maailman merkittävimmille orkestereille useita levyllisiä orkesterimusiikkia säveltänyt Anderson kertoo, kuinka eräät hänen merkittävimmistä nuoruudenkokemuksistaan uuden musiikin parissa liittyvät suomalaiseen musiikkiin.
Suomalaisen nykymusiikin fani
Tutustuttuaan jo lapsena 1970-luvulla Aulis Sallisen musiikkiin, hän kuuli neljätoistavuotiaana – vuonna 1981 – Unescon säveltäjärostrumissa Magnus Lindbergin pianokvinteton ...de Tartuffe, je crois sekä Jouni Kaipaisen sello-piano-teoksen Trois morceaux de l'aube. Parin seuraavan vuoden aikana hän tutustui myös Kaija Saariahon musiikkiin vaikuttuen näiden nuorten säveltäjien musiikin värikkyydestä, vankasta teknisestä osaamisesta, loistokkuudesta ja todellisesta tuoreudesta eurooppalaisessa nykymusiikkikentässä.
Anderson kertoi myös kuinka hän oli paikalla Esa-Pekka Salosen suuressa läpimurtokonsertissa Philharmonia-orkesterin kanssa marraskuussa 1983. Hän luuli kuulevansa Mahlerin 3. sinfonian Michael Tilson Thomasin johtamana ja yllättyi, kun korokkeelle astelikin tämän sairastuttuaan nuori, tuiki tuntematon suomalainen. Yllätystä korosti se, että Anderson oli vain muutamaa kuukautta aiemmin kuullut säveltäjä Esa-Pekka Salosen Prix Italia -kilpailuun osallistuneen radiofonisen teoksen Baalal.
Anderson tutustui suomalaisiin syvemmin vuonna 2005 vieraillessaan Musica Nova -festivaalin profiilisäveltäjänä yhdessä Jonathan Harveyn kanssa. Hän pitää nykymusiikki- ja konserttielämäämme maailmanmittakaavassa poikkeuksellisen kiinnostavana, valovoimaisena ja elävänä – sekä tunnustautuu suomalaisen nykymusiikin faniksi.
Myös eräs Andersonin viimeaikaisista menestyksistä, orkesteriteos The Discovery of Heaven, syntyi suomalaisen myötävaikutuksella: sen tilasi Andersonilta Magnus Lindberg toimiessaan New Yorkin filharmonikojen nimikkosäveltäjänä ja nykymusiikkiohjelmiston suunnittelijana, yhdessä London Philharmonic Orchestran, Andersonin silloisen kotiorkesterin kanssa. LPO levytti teoksen pari vuotta sitten; New Yorkin filharmonikoiden ohjelmassa se on ensi kertaa nyt huhtikuussa.
Ensimmäinen ooppera on innostava seikkailu
Paraikaa Anderson jännittää ensimmäisen oopperansa, Thebans, ensi-iltaa, joka on English National Operassa Lontoon Coliseumissa toukokuun kolmantena.”Olen suuresti nauttinut teoksen kirjoittamisesta sekä yhteistyöstä upeiden laulajien ja soittajien sekä kapellimestari Edward Gardnerin kanssa. Olemme erittäin onnekkaita, että kanssamme työskentelee niinkin tunnettu ja asiansa osaava tuottaja ja ohjaaja kuin Pierre Audi”, Anderson kertoo ja jatkaa: ”Harjoitukset alkoivat joitakin viikkoja sitten, ja henki on ollut erittäin positiivinen”.
Oopperan kirjoittaminen on ollut 46-vuotiaalle säveltäjälle suuri seikkailu: ”Useimmiten suuren oopperan pariin nykyisellään päästään vasta muutaman kamarioopperan jälkeen. Itse en tehnyt niin.” Hän nostaa vastaavaksi ennakkotapaukseksi kuitenkin Kaija Saariahon, joka ei ollut ennen Kaukaista rakkauttaan työskennellyt oopperan parissa. Omalla kohdallaan Anderson mainitsee syyksi yksinkertaisesti sen, että vaikka häneltä oli pyydetty kamarioopperaa, hän oli kieltäytynyt, koska ei ollut löytänyt sellaiseen sopivaa aihetta.
”Joten, kun ENO ja Ed Gardner lähestyivät minua pyytäen kirjoittamaan täysimittaisen oopperan, vastasin heti myöntyvästi! Minulla oli mielessä heti aihe: Sofokleen kolme thebalais-näytelmää, Kuningas Oidipus, Antigone ja Oidipus Kolonoksessa kolminäytöksisenä oopperailtana.” Aihe miellytti tilaajia, ja säveltäjä ryhtyi työstämään librettoa yhdessä irlantilaisen näytelmäkirjailijan ja runoilijan Frank McGuinnessin kanssa. ”Hän kirjoitti hyvin kauniin libreton, jota sitten sävelsin seuraavat kolme vuotta. Olen kuullut teoksen nyt kokonaisuudessaan pianoversiona, ja olen oikein iloinen siitä, kuinka se toimii ja miltä se kuulostaa.”
Eniten Andersonia huolestutti ajoitus – hän ei halunnut teokseensa yhtään löysää, ja kirjoittaessaan teostaan hän joutui tekemään paljon poistoja saadakseen ajoituksen kohdalleen.
Oopperan juoni käsittelee monia sellaisia asioita, joita Anderson on käynyt läpi jo aiemmissa teoksissaan. Hänen orkesteriteoksillaan on usein inhimillisiin tai hengellisiin aiheisiin liittyviä otsikoita ja hänen kuoroteoksensa käsittelevät samankaltaisia aiheita. ”Se ottaa kantaa moniin sellaisiin aiheisiin, jotka ovat olleet mielessäni aiemmin – sosiaalisiin, hengellisiin, esteettisiin – kaikkiin yhdellä kertaa”. Kukin oopperan näytös antoi hänelle mahdollisuuden pohtia näitä aiheita eri näkökulmasta: ”se oli hyvin stimuloivaa ja sai minusta irti paljon musiikkia!”.
* * *
Julian Anderson vieraili Ajassa soi -ohjelmassa 2.4.2014 kertoen muun muassa sävellystensä estetiikasta sekä niiden aiheista, suhteestaan uskonnollisuuteen, luontoon sekä työskentelyyn muusikoiden kanssa. Ohjelma on kuunneltavissa Areenassa 1.5. asti.
