Hyppää pääsisältöön

Melkein kuin oma hevonen

Hevonen ja kouluratsastaja talvella
Hevonen ja kouluratsastaja talvella Kuva: Laura Kaikkosen kotiarkisto melkein kuin oma hevonen

Niin kauas kun jaksan muistaa olen halunnut oman hevosen.

Olin harrastanut viisi vuotta ratsastuskoulussa, johon isäni vei minut joka tiistai tunnille. Ystävälläni oli jo useamman vuoden ajan ollut ylläpitoponi, jota pääsin hänen kanssaan katsomaan. Olin kateellinen, kun hän sai rapsutella ponia joka päivä ja lähteä maastoon, kun siltä tuntui.

Eräänä päivänä ystäväni kertoi samalla tallilla ponin etsivän vuokraajaa. Soitin ponin omistajalle – Roosalle - ja sovin tulevani katsomaan Jere-ponia. Muistan kuinka vatsassa väänsi ennen kokeilua, siellä oli perhosten lisäksi varmasti koko muukin eläintarha.. Kokeilu meni hyvin, Jere oli kaikkea mitä pieni ponityttö toivoikin; herkkä, pieni ja söpö! Niin paperit kirjoitettiin ja minulla oli elämäni ensimmäinen vuokraponi.

Vuokraaminen oli uutta ja ihanaa, mutta myös hyvin jännittävää. Minulle siirtyi kaksi kertaa viikossa ponin kokoinen vastuu. Ensin minua myös jännitti. Osaanko hoitaa ponia yksin? Miten ratsastan tänään? Huomaanko, jos sillä on joku hätänä?

Jälkikäteen vasta ymmärsin, kuinka en olisi selviytynyt ilman auttavaa ja aikuista talliporukkaa. Kun Jere ei halunnut ottaa kuolaimia suuhun ja nosti päänsä korkealle, tuli joku aina auttamaan. Ylipäänsä oli tilanne mikä tahansa, apua oli aina tarjolla.

Ponin omistajan lomaillessa ulkomailla oli poni kokonaan vastuullani, siis koko viikon oma poni! Vapaus ratsastaa ja kehittyä itsenäisesti oli huumaavaa. En tiennyt mitään hauskempaa, kuin kaverin kanssa maastossa käyminen ja yhdessä kentällä treenaaminen. Jere oli paljon herkempi kuin opetushevoset ja kehitykseni pyrähti nousuun. Vuokraponilla pääsin harrastamaan kaikkia lajeja, kouluratsastuksen ohessa sain viikoittain maastoilla ja omistajan valvoessa myös hypätä. Kotitallillamme järjestettiin pieniä kisoja, joihin pääsin myös osallistumaan. Varma ja ketterä poni toi aina maaliin ja palkintojenjakoon. Kunniakierros meni vedet silmissä vauhdista ja naurusta. Pääsin siis seuramaan sivusta, millaista hevosen omistaminen oli. Heräsin aamuisin kukonlaulun aikaan auttamaan kisoihin ja koin onnistumisten ilot omistajan kanssa.

Hevonen ja ratsastaja menossa ratsastamassa tallille
Hevonen ja ratsastaja menossa ratsastamassa tallille Kuva: Laura Kaikkosen kotiarkisto melkein kuin oma hevonen

Monia uusia ystäviä

Vuokraponista tuli minulle tärkeä. Se ei ollut pelkkä harrastuskaveri, joka vaihtuu viikoittain vaan päivittäin rapsuteltavissa oleva ystävä. Kaiken ilon jälkeen jouduin myös kokemaan surua ja itkua, kun poni jouduttiin myymään sen jäädessä omistajalleen pieneksi. Oli siis edessä uuden vuokraponin etsintä. Uusi poni löytyikin välittömästi, sillä nuoren new forest-ponin omistajat kysyivät halukkuuttani alkaa vuokraamaan tammaa kerran viikossa. Se onkin täältä blogista tuttu, eli Ronjan Mira-poni! Vuokrasin Miraa, kunnes jalkani menivät sen ympäri ja oli aika vaihtaa ratsu hevoseen. Siitä eteenpäin minulla oli paljon erilaisia hevosia. Nuoria ja varttuneita. Raakoja ja osaavia.Laiskoja ja kuumia. Kilttejä ja pukittelijoita, joiden kanssa tuli tutkisteltua kentän pohjan rakennetta. Kehittymiseni kannalta ne kaikki ovat olleet tärkeitä.

Hevonen ja tyttö lähikuvassa
Hevonen ja tyttö lähikuvassa Kuva: Laura Kaikkosen kotiarkisto melkein kuin oma hevonen

Loputonta oppimisen riemua

Jokainen hevonen opettaa sinua. Nuorelle hevoselle sinä opetatuusia asioita ja kokenut hevonen opettaa sinua ratsastamaan oikein ja kiitokseksi saat liitäviä askeleita sekä laukanvaihtoja. Laiskat hevoset opettavat kuinka hevosen saa herkäksi ja kuumeneva hevonen opettaa rauhallisuutta ja pieniä apuja. Kiltti hevonen hyväksyy virheesi ja painaa päänsä syliin, kun taas villi tapaus saa sinut lopulta pysymään pukeissa, nauramaan ja jatkamaan.

Klinikalta kilpailuihin

Seuraavaksi minua onni potkaisi oikein kunnolla ja löysin vuokrahevosen, jolla pääsin myös kisaamaan. Vuokrasin Foxy-tammaa kolme vuotta. Foxyn omistaja Inari kisasi tammalla esteitä ja minä puolestaani kouluratsastusta. Aikaan liittyi paljon yhdessä oppimista hevosen kanssa - hevosen ehdoilla. Kun Foxysitten loukkaantui, kävin joka päivä Inarin kanssa hoitamassa tammaa, vaikka oli paukkupakkanen ja sormet jäässä. Yhdessä kuntoutimme hevosen taas kisakuntoon ja yhdessä autoimme toisiamme kehittymään. Tiiminä kiersimme kisoja ja alkuvaikeuksien jälkeen meistä tuli ruusukkeita kotiintuovaratsukko.

Opin tämä aikana mielettömän paljon hevosista seuraamalla miltei päivittäin ystäväni vierestä hevosen omistamisen iloja ja suruja, kilpailumenestyksestä klinikkareissuihin. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja oli aika myydä Foxy uuteen kotiin sen omistajan aloittaessa opiskelun. Se saikin parhaan mahdollisen kodin, jossa saa nauttia elämästään kilpaillen ja maastoillen -toivottavasti koko loppuelämänsä.

Hevonen ja ratsastaja tallin edessä
Hevonen ja ratsastaja tallin edessä Kuva: Laura Kaikkosen kotiarkisto melkein kuin oma hevonen

Askel kerrallaan kohti omaa hevosta

Olen vuokrannut monia eri hevosia ja kaikista niistä on jäänyt lämpimät muistot ja omat opetuksensa. Vuosien ratsastuksen ja hevosten vuokraamisen jälkeen koin olevani valmis ottamaan askeleen lähemmäksi unelmaani, omaa hevosta. Tätä nykyä minulla on ylläpitohevonen, Herra Pee. Vastaan siis yksin sen jokapäiväisestä liikunnasta ja hoidosta sekä vastuullani on myös ruokinnan suunnittelu, raspaukset, rokotukset, kengitykset, valmennukset ja kisat.

Hymy nousee kasvoille joka kerta, kun mietin miten kaiken jälkeen minulla on nyt oma kilpahevonen, ihan omassa käytössäni. Tietenkin kaikki tämä omistajan suostumuksella, joka luottaa arviointikykyyni sekä taitoon ratsastaa sekä hoitaa hevosta. Hassua miten minä olen nyt se aikuinen, joka auttaa tallin hevostyttöjä laittamaan ponille kuolaimet suuhun ja kiristää pullistelevan ponin satulavyön.

Nyt minä vuorostani etsin ruunalle vuokraajaa, joka on valmis ottamaan hevosen kokoisen vastuun kaksi kertaa viikossa.

  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.