Hyppää pääsisältöön

Järjestyshäiriön kundit kertovat ensisuudelmistaan: Tapahtui 13-vuotiaana

YleX Viikonlopun Ystäväkirjaan kirjoittivat tällä kertaa Järjestyshäiriön laulaja Juho ja rumpali Mikko. Muusikot paljastivat muun muassa, keneltä saivat ensisuudelmansa.

Järjestyshäiriön Juho ja Mikko YleX Jälki-istunnon Rytmibarometrivieraana.

Jyväskylästä lähtöisin olevan Järjestyshäiriön muodostavat laulaja Juho, kitaristi Mikko, basisti Matti, rumpali Mikko sekä pari vuotta sitten bändiin liittynyt kosketinsoittaja Sirja. Yhtye julkaisee pian neljännen studioalbuminsa.

Järjestyshäiriön kundit Juho ja Mikko paljastivat YleX Viikonlopussa, keitä pussasivat ensimmäistä kertaa ja milloin se tapahtui.

- Se tapahtui 13-vuotiaana yhden Tiinan kanssa, laulaja kertoo.

- Mulla oli sama. No ei kai. Muistan sen tosi hyvin. Hän oli Riikka. Se tapahtui viidennellä luokalla Jyväskylässä. Hän asuu varmaan vieläkin siellä, Terkkuja Riikalle, rumpali sanoo.

Katso yhtyeen tuore Rantakatu-musavideo alta.

Lue myös: Järjestyshäiriö aiotusta nimenvaihdoksesta: Levy-yhtiö käski lopettaa pelleilyn

Lähteet: YleX Viikonloppu