Hyppää pääsisältöön

Omalääkärin vastaanotto 23.4.2014

HPV:n tarttuminen muutoin kuin yhdynnässä?

”Voiko papilloomavirus tarttua myös muutoin kuin yhdynnässä?”

Kyllä voi. Kyseessähän on inhottava virus, joka on yleistynyt ja aiheuttaa paljon syöpätapauksia, tulehduksista puhumattakaan. Ja kyllä se siis voi tarttua myös esimerkiksi kädestä tai suusta genitaalialueelle. Ikävä kyllä voi olla niinkin, että virus on tullut jo aikoja sitten, mutta kätkeytyy kaikilta testeiltä ja kokeilta, kunnes sitten yllättäen putkahtaa taas esiin.

Ehkäpä joskus saamme rokotteen avulla hävitettyä koko viruksen, toivoa sopii.

Testosteronitasot ja masennus

”Olen 50-vuotias mies, kärsin masennuksesta ja nivelkivuista ja lihasvoiman heikkenemisestä. Testosteroniarvo oli noin kahdeksan. Sain lääkityksen ja arvo nousi niin että oli noin 15. Olo helpotti ja masennus myös. Voiko matala testotaso aiheuttaa myös masennusta?”

Kyllä tällaisia tapauksia näkee aika paljonkin.

Lääke tässä on ollut testosteroni, eli mieshormoni. Tuo alhainen arvo on tukenut lääkäriä hoitopäätöksessä, kun hän noita oireita miettinyt. Ja kyllä yksi noista oireista on juuri masennus. Tuollaisia oireita, mukaan lukien seksuaalisen kipinän puute, yleinen vetämättömyys ja niin edelleen, voi kyllä olla ilman testosteroniarvon laskuakin. Mutta jos tuo arvo on alhainen, voidaan aloittaa hoitokokeilu ja jos tulokset ovat hyviä, jatkaa sitten hoitoa.

Toinenkin näkökulma on, kaikki lääkärit eivät nimittäin tunnusta lainkaan tällaista miesten vaihdevuosien olemassaoloa, vaan katsovat sen olevan vain turhaa ikääntymisen medikalisaatiota. Mutta kyllä meillä tällaisia potilaita on.

Kutiava silmä

”Silmää kutittaa päivittäin, eikä se meinaa hellittää, vaikka tippojakin olen käyttänyt. Olisiko muita keinoja vielä olemassa?”

Jos tuo on nimenomaan kuivasilmäisyyttä, ettei kyse ole vaikka allergiasta, on kosteuttavia tippoja monenlaisia. Kannattaa siis aivan ensimmäiseksi puhua farmaseutin kanssa apteekissa, olisiko joku muu tippa kenties parempi.

Ja totta kai jos on allergiahistoriaa, kannattaa pyytää siihen sopivia tippoja, niitäkin saa ilman reseptiä. Jos mitkään tipat eivät auta, kannattaa ilman muuta käydä silmälääkärissä, joka tutkii silmän ja määrää hoitoa sitten sen mukaan.

Pierun pidättäminen

”Onko pierun pidättäminen vaarallista, voiko esimerkiksi suoli revetä? Onko se yhtä vaarallista kuin aivastuksen pidättäminen?”

Suolihan siinä toki venyy, mutta ei se rikki mene. Ikävältä se tietenkin tuntuu. Varmaan jokainen tietää, kuinka se turvottaa ja käy kipeääkin. Vaaraa ei siis ole, mutta kyllähän se ilma hyvä olisi poiskin päästää. Hollantilaistutkijat ovat laskeneet, että kuudesta kymmeneen kertaa olisi hyvä määrä päivittäin rupsauttaa oikein kunnolla.

Ja totta kai jos on enemmänkin kaasuongelmaa, kannattaa selvitellä mistä se johtuu – onko kyse ruokavaliosta vai allergiasta vai mistä.

Omalääkäri Risto Laitila

Lisää ohjelmasta

perhe vanhemmat ja lapset istuvat sohvalla iloisina
perhe vanhemmat ja lapset istuvat sohvalla iloisina Kuva: Tommi Parkkinen/Yle uusperheet,parisuhde,terapia,Järvenpää,lapset (perheenjäsenet),Itsetuntemus