Hyppää pääsisältöön

Ulos luontoon -sarjan Minna kävi retkellä Utössä

Utön saari
Utö on Suomen eteläisin asuttu saari. Utön saari Kuva: Yle/Minna Pyykkö saaristomeri

Luontotoimittaja Minna Pyykkö iloitsee kevään tulosta. Yksi Minnan suosikkiretkikohteista on Utön saari Saaristomeren laidalla.

Minna pitää keväästä - nimenomaan talven jälkeen. Vuodenaikojen vaihtuminen on hauskaa seurattavaa. Keväässä innostaa koko ajan käynnissä oleva muutos.

- On kiva retkeillä samoilla paikoilla ja nähdä miten kaikki muuttuu. Aamuisin pihalle on ilmestynyt uusia lintuja, yhtäkkiä punarinta on paikalla, tai västäräkki.

Tällä hetkellä Minna odottaa kovasti näkevänsä tervapääskyjä ja tiiroja. Kevään seuraaminen ei ole Minnalle kuitenkaan mitään suorittamista. Viime vuosina innostumiseen ovat riittäneet yhä enemmän aivan tavalliset asiat, kuten se, että keväällä kaikki on taas uutta ja vihreää.

Karuissa oloissa huomaa kevään etenemisen

Minna vietti pääsiäisen Utön saarella. Siellä hän on ollut monena muunakin keväänä muuttolintuja vastaanottamassa. Saaren karuissa pelkistetyissä oloissa näkee erityisen hyvin kevään saapumisen. Tänä vuonna pääsiäinen oli hämmästyttävän lämmin ja tyyni. Rantakäärmeet ja kyyt olivat lämmittelemässä auringossa, haahkat mourusivat merellä, leskenlehdet kukkivat.

On liikuttavaa ajatella että sekin, alle 10 gramman painoinen höyhenpallo on sinnitellyt meren yli.
Minna seuraili pitkään väsynyttä hippiäistä joka puuhaili aivan jalkojen juuressa.

- On liikuttavaa ajatella että sekin, alle 10 gramman painoinen höyhenpallo on sinnitellyt meren yli.

Utö on lintuharrastajien suosima retkikohde. Saari sijaitsee otollisella paikalla lintujen muuttoreittien varrella ja hyvillä tuulilla muuttolintuja saapuu massoittain.

Näytä kartalla (Google)

Utössä näkee hylkeitä

Pääsiäisenä oli niin tyyntä ja aurinkoista että Minna pääsi myös meriretkelle katselemaan hylkeitä.

- Oli ovelan tuntuista lähteä katselemaan hylkeitä ja huomata yhtäkkiä, että niiden päitä kohoilee joka puolelta veneen ympäriltä. Asetelma tuntui muuttuvan niin, että harmaahylkeet olivatkin yleisönä tarkkailemassa meitä veneessä olijoita.

Utön saarella on värikäs historia

Utön karu luonto tarjoaa retkeilijälle runsaasti elämyksiä, mutta saari on myös historiansa puolesta kiehtova retkeilykohde. Jo ainakin 1600-luvulta lähtien Utö on ollut luotsien, majakanvartijoiden, tullimiesten ja sotilaiden tukikohtana. Nykyisin saaressa asuu vakituisesti noin 50 ihmistä. Kesällä väkimäärä kasvaa moninkertaiseksi.

Tutustu myös:
Kevät ulkosaaristossa on huikea kokemus
Utön saareen pääsee yhteysalus Eivorilla
Utön koulun blogi: Pienen saaren pienessä koulussa