Hyppää pääsisältöön

Ylen euroviisujuontajat

Sanna Pirkkalainen ja Jorma Hietamäki ovat molemmat tuttuja Suomen kuunnelluimmalta radiokanavalta, Yle Radio Suomesta. Jorma on jo euroviisukonkari monen vuoden ajalta, mutta Sannalle viisut ovat ensimmäiset. Molemmat ovat radiotoimittajia, mutta työtä on tehty myös television puolella. Näin he itse kertovat, millä mielellä he Kööpenhaminaan ovat lähdössä. Ainakin Lordin voittoa tuli aikoinaan juhlittua hyvin eri tavoin:

Sanna Pirkkalainen

"Viisuneitsyys menee, mutta menköön! Olen pelännyt sitä hetkeä, jolloin joudun vastaamaan kysymykseen kaikkien aikojen Suomi-viisusta. Vaan ei auta, pakko se on tunnustaa: Fredi ja ystävät "Pump, pump". Siinä sitä jotakin vaan on.

Lordin voiton muistan toki elävästi. Sairaalan aulassa ambulanssimiesten kanssa yhdessä ihmeteltiin, että siinä se nyt on,se ensimmäinen viisuvoitto. Onneksi ei ollut vakavampaa. Se sairaalassaolon syy, siis. Viisut toki ovat vakava asia, varsinkin, kun ensimmäistä kertaa pääsee tähän huumaan mukaan. Jännittää, niin kuin eka kerta aina, mutta ainoastaan hyvällä tavalla. Kunniatehtävä tämä on.

Olen työskennellyt Radio Suomen juontajana pian kaksi ja puoli vuotta. Ura alkoi aikoinaan vuonna 1995 radiosta, josta pakenin television puolelle muutaman vuoden ajaksi. Sittemmin olen tullut järkiini ja rauhoittunut juurilleni, radio on rakkaani, enkä siitä irti päästä. Työlistalla on kaikkea mahdollista, varhaisia aamun tunteja ja yön pimeitä tunteja, silkkaa tajunnanvirtaa ja tanakkaa asiaa. Parasta on kuitenkin Merisää. Sen äärellä rauhoittuu sekä keho että mieli."

Jorma Hietamäki

"Olen ollut euroviisudiggari jo "ennen muinaista Rooman valtakuntaa" mm. siksi, että Eurovision laulukilpailut on osa vuodenkiertoa ja nostalginen muisto yhtenäiskulttuurin ajalta.

Paras viisumuistoni on Ateenan keväältä 2006, jolloin Lordin voiton jälkeisenä aamuna annoin lehdistölle lausuntoja 'Tomi Putaansuuna' todeten mm. että "seuraavaksi suunnitelmiin kuuluu mennä pussaamaan poroja Lappiin".

Lufthansan lennolla sain vielä henkilökunnalta viinipullon Suomen viisuvoiton johdosta sekä aplodit kanssamatkustajilta Tomi Putaansuun itsensä täydellisellä suostumuksella.

Ihmisenä en kaiketi tunne itseäni kovin hyvin, koska keskimäärin kerran viikossa katson itseäni peiliin tarkistaakseni, että olen todellakin paikalla. Muutoin menee aika hyvin paitsi, että joskus on aika raskasta olla hyvännäköinen."

Eva Frantz och Johan Lindroos

Eva Frantz och Johan Lindroos kommenterar direktsändningarna från Köpenhamn på svenska i Yle Radio Vega och i flerjud i Yle TV2.

Euroviisujen semifinaalit ja finaali Ylen kanavilla

1. Semifinaali ti 6.5. klo 22.00 Yle TV2, Yle Radio Suomi, Yle Vega ja Yle Areena
2. Semifinaali to 8.5. klo 22.00 (mukana Suomi ja Softengine), Yle TV2, Yle Radio Suomi, Yle Vega ja Yle Areena
Finaali la 10.5. klo 22.00 Yle TV2, Yle Radio Suomi, Yle Vega ja Yle Areena

(Ennen kisaviikkoa lähetetään Euroviisujen esikatselumaraton TV2:ssa lauantai-iltana 3.5.)

Euroviisujen juontajat
Euroviisujen juontajat Kuva: Yle euroviisut

Lisää ohjelmasta

Kommentit
  • Euroviisut valtasi Twitterin

    Euroviisuista lähetettiin ennätysmäärä tweettejä

    Euroviisujen finaali sai ihmiset liikkeelle Twitterissä. Lauantain aikana julkaistiin maailmanlaajuisesti jopa yli 4,5 miljoona twiittiä ja Suomessakin pitkästi yli 40 000. Kaiken kaikkiaan hashtagilla euroviisut on julkaistu Suomessa lähemmäs 100 000 twiittiä.

  • Suomi yhdestoista Euroviisuissa

    Suomen euroviisuedustaja Softengine sijoittui kappaleellaan Something Better hienosti sijalle yksitoista. Tämän vuoden Euroviisut voitti Itävallan Conchita Wurst kappaleellaan Rise Like a Phoenix. Toiseksi sijoittui Alankomaiden The Common Linnets ja kolmas oli Ruotsin Sanna Nielsen.

  • Suomen finaalipaikka sai Twitterin kiehumaan

    Suurin Twitter-piikki Euroviisujen toisessa semifinaalissa osui Suomen finaalipaikan selviämisen ajankohtaan. Tuolloin #euroviisut-twiittejä tuli noin 300 kappaletta minuutissa. Tiedot ilmenevät Ylen keräämästä Twitter-tilastotiedosta.