YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!
Kuka? Tiësto (feat. Matthew Koma): Wasted
Mitä? Hollantilainen huippu-DJ ja tuottaja Tijs Michiel Verwest taiteilijanimeltään Tiësto julkaisee kesäkuussa jo viidennen studioalbuminsa. Tänään Rytmibarometrissa kuullaan A Town Called Paradise nimisen levyn toinen single Wasted. Kappalessa fiittaa jenkkiläinen laulaja Matthew Koma. Biisin musiikkivideon voit tsekata TÄÄLTÄ!
Tiësto on jo kerran aikaisemmin onnistunut voittamaan Rytmibarometri-viikon. Keväällä 2012 YleX:n kuulijat peukuttivat voittoon Tiëston ja jenkkiläisen DJ:n Wolfgang Gartnerin kappaleen We Own the Night.
Hä? YleX kertoi vastikään kuinka Tiësto joutui perumaan keikkojaan Yhdysvalloissa ikävän loukkaantumisen takia. Artisti oli kävellessään miksauspöytänsä taakse kolauttanut päänsä näyttöruutuun ja pyörtynyt. Tikkien ja pienen huilin jälkeen mies on taas täydessä iskussa.