Suomen viisutuomaristo puheenjohtajanaan laulaja Kaija Kärkinen, sanoittaja Saara Törmä, laulaja Clarissa, radiojuontaja Jaako Hurme ja levytuottaja Rauli Eskolin arvioivat keskiviikkona Suomen vastustajat ja antoivat pisteensä kymmenelle parhaalle maalle. Suomen menestyminen perustuu nyt siihen miten muiden maiden tuomaristot äänestivät ja torstai-iltana jaettaviin yleisöääniin. Ainakin Suomen tuomaristolla on vahva luotto oman maan edustajaan, jatkoon mennään.
Laulaja Kaija Kärkinen toimii Eurovision laulukilpailussa Suomen tuomariston puheenjohtajana. Kärkinen edusti Suomea viisuissa vuonna 1991 kappaleella Hullu yö. Viisihenkisellä juryllä on valtaa, sillä sen antamista pisteistä syntyy 50 prosentin osuus Suomen virallisesta pistejaosta. Toinen puolisko tulee tv-katsojien äänistä.
Kaija Kärkisen mukaan pojilla, eikä meillä suomalaisilla ole syytä huoleen. Suomen esitys sujui loistavasti, korjattavaa Kaija löytää vain Softenginen katsekontaktista yleisöön.
Toisen semifinaalin artistien joukossa on monia hyviä laulajia, mutta Softengine erottuu joukosta. Suomen kappale ei ole perinteinen laulukilpailukappale, mutta se tulee tuomariston mukaan innostamaan vaativan euroviisuyleisön. Tuottaja ja säveltäjä Rauli “Rake” Eskolin sanoo Suomen esityksessä olevan positiivinen ja nuorekas meininki. "Pojissa on jotain vilpitöntä".
Radio Helsingistä ja Bassoradiosta tutun DJ Jaako Hurmeen mielestä Something better on toisen semifinaalin paras biisi. Parannettavaa on hänen mukaansa vain asenteessa. "Pieni miehisyys tekisi poikaa". Eiköhän sitä iltaan mennessä löydy.
UMK:ssa kisanneen Annette “Clarissa” Lundellin mielestä kappale erottuu joukosta ja hän on iloinen poikien puolesta. "En ole yhtään katkera, että pojat voittivat UMK-kisan ja pääsivät edustamaan Suomea".Hän uskoo, että Softengine nähdään finaalissa lauantaina. Sanoittaja Saara Törmä on myös varma, että finaaliin mennään. Törmän mielestä Suomen kappale on yksi kisan parhaista.