Hyppää pääsisältöön

Äitinä vauvalle, murkulle ja muutos mummiksi

A-raportin Äidillä on puheenvuoro –insertit vuodelta 1982 seuraavat äitiyden vaiheita lasten kasvaessa. Elämästään kertovat vastasyntyneiden, leikki-ikäisten, murrosikäisten ja aikuisten lasten äidit.

Matka alkaa Kätilöopistolta, josta tavataan kaksi vastasyntyneiden lasten äitiä. "Toivon, että voisin antaa hänelle hyvän kodin, hyvän hoidon ja olemaan hyvä äiti hänelle", pohtii yksi äiti. Toinen äideistä tuntee leijuvansa vielä pilven reunalla, vaikka vanhasta kokemuksesta jo tietää, millainen vauva-arki kotona odottaa.

Kotona puolivuotiasta lastaan hoitavalla Päivi Ignatiuksella turvallinen sairaalamaailma on enää joskus kaihoisana mielessä. Arkiäidin päivää hallitsevat pyykinpesu, kodinhoito ja ennen kaikkea pojan hoitaminen. Päiville raskainta ovat olleet yövalvomiset ja neuvot ovat olleet ristiriitaisia: lääkärin mukaan lapsen voi antaa yöllä huutaa, sillä ei lapsi yöllä nälkää itke. Mutta neuvolassa on sanottu, että nimenomaan nälkäänsä lapsi yölläkin itkee.

Kotiäidille myös henkinen väsyminen on tuttua, ja joinan aamuina Päivikin olisi halunnut nukkua velvollisuuksien ohi. Oman lapsen hoitaminen pitkään kotona on kuitenkin ilo, ja Päivi säälittelee äitejä joilla vain muutama vuosi sitten oli äitiyslomaa ainoastaan pari kuukautta ja pikkuvauvan äidin täytyi lähteä töihin.

Kun lapsi menee hoitoon

1980-luvun alussa kaksi kolmasosaa äideistä palasi takaisin työelämään ja siirtyi uudelle juoksuradalle kodin, työpaikan ja hoitopaikan välille. Tuolloin vain puolet alle kouluikäisistä lapsista pääsi kunnallisiin hoitopaikkoihin, ja monet perheet joutuivat etsimään yksityisiä hoitopaikkoja ja palkkaamaan hoitajia. Yhteiskunta ei tukenut yksityisille maksettuja päivähoitomaksuja verotuksessa.

Puskaloiden perheelle pojan ensimmäinen vuosi tarhassa oli kaikkein vaikein, kun lapseen tarttuivat kaikki taudit. Joka sairauden vuoksi ei voinut olla töistäkään poissa ja perheen piti järjestää kotiin hoitajia. Silloin äidistä tuntui kurjalta jättää lapsi aivan vieraalle.

Taloudellisesti Puskalat olivat väliinputoajia, jotka eivät automaattisesti saaneet kunnallista hoitopaikkaa. Nyt perheen poika oli äidin hyväksi kokemassa kunnallisessa päiväkodissa, mutta joka vuosi hoitopaikkaa oli jouduttu erikseen hakemaan ja sama oli jälleen edessä. Pojalla oli tärkeitä ystäviä päiväkodissa ja äitiä huoletti, jos lapsi tässä kehitysvaiheessa joutuisi taas vaihtamaan hoitopaikkaa.

Murkun äidistä mummiuteen

Murkkuikä on viimeistään vanhemmille kasvatuksen puntari. Asiat eivät kulje enää pelkästään vanhempien tahdon mukaan, vaan viimeistään nyt lapset osoittavat oman tahtonsa. Kukkaro on koetuksella, kun kulut kasvavat, äidin päättämä vaatemaku hylätään ja myös harrastukset imevät rahaa.

Eeva Autio kertoo yksinhuoltajaäidin arjesta kahden murrosikäisen pojan vanhempana. Eeva kertoo käyttäneensä paljon voimavarojaan poikien elämän tasapainottamiseksi eromurheiden keskellä. Äiti piti murrosvaihetta kuitenkin antoisana ja mielenkiintoisena aikana, kun poikien kanssa saattoi keskustella, vaikka välillä nuorempi poika räiskyi ja vanhempi puolestaan vetäytyi yksinoloon.

Äidin rooli oli vaihtunut mummin rooliin leskeksi jääneellä Irja Eskolinilla. Tyttärensä liki 20 vuoden avioliittovuoden aikana on jo ehtinyt kasvaa ulos äidin roolista ja nyt aika keskittyä mummiuteen. Irja Eskolin kertoo nauttivansa mummina olosta ja tyttärenpoika on mummin silmäterä. Lapsenlapsensa hän arvelee olevansa rauhallinen poika siksi, että tämä sai olla kotirouvaäitinsä kanssa kotona kouluikään saakka. Mummi katsookin murheissaan lapsia, joita äidit retuuttavat aikaisin aamulla päiväkotiin.

Eskolinin oma äitiysaika oli raskasta sodan keskellä. Vaikka 1980-luvun äideillä ei ollut enää puutetta materiasta, näki Eskolin uuden ajan äideillä olevan valtavasti vastuuta, koska lapset kehittyivät nopeammin kuin ennen. ”Voisi sanoa, että lapsilla ei ole enää lapsuutta. Kun ne tulee koulunpenkistä ne on jo täysoppineita kaikessa… Ovat jo aika varttuneita, vaikka olisivat vasta 12–13-vuotaita.”

Sitten kun yksin pärjääminen ei enää onnistu, Irja Eskolin toivoi, että tytär voisi ottaa hänet luokseen. ”Mutta jos musta tulee höppänä, enkä enää tiedä mitä teen, niin silloin toivon, että hän huoltaa mut jonnekin.”

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto