1960-luvun alussa Suomen yli pyyhkäisi ensimmäinen todellinen nuorisomusiikin aalto: rautalanka. Sen mukana uransa aloitti moni muusikko, kuten Pepe Willberg ja Hasse Walli. Emma-kappaleen levyttäneen The Soundsin Henkka Granö oli ensimmäinen suomalainen rockkitaratähti. Monien rautalankabändien takana hääräsi managerilegenda Jorma Weneskoski. Aivan toisenlaista kuusikymmenlukua eli taas helsinkiläisen undergroundin keskusmies Mattijuhani Koponen.
Tässä julkaisussa nähtävät haastattelut tein suomalaisen rockin historiaa 1950-luvun rock-kuningaskisoista suomalaisen progen huippuvuosiin asti käsitelleeseen Olet paha -sarjaan. Johtuen aiheen laajuudesta ja ajallisesti pitkästä välistä haastateltavien kirjo oli hyvin laaja. Kaikki haastattelut on kuvattu vuonna 1997.
Pepe Willbergin ura oli tuohon aikaan jatkunut jo yli 30 vuotta ja vaikka keikkaa riitti, hänen uransa oli pienessä aallonpohjassa. Uusi nousu seurasi pari vuotta myöhemmin yhdessä Kirkan, Hectorin ja Pave Maijasen kanssa Mestarit-keikkojen myötä.
Haastateltavana Pepe on aina ollut helppo, suorapuheinen ja konstailematon mies, joka ei liioittele tapahtuneita monen aikalaisensa tapaan.
Hasse Wallin yli kaksituntiseksi venynyt haastattelu oli yksi pisimpiä koskaan tekemiäni tv-haastatteluja. Pitkä ura käytiin huolella läpi lapsuusvuosien rumpaliajoista alkaen. Hasse oli myös poikkeuksellisen tarkka siitä, että kaikilta haastateltavilta pyytämämme kirjallinen kuvauslupa saadaan sanamuodoltaan häntä tyydyttävään muotoon. Sopimusta laadittiin pitkälle toista tuntia, ennen kuin oikeat ilmaisut löytyivät.
Pepe ja Hasse aloittivat ammattimuusikoina The Islanders -yhtyeessä, Pepe komppikitaristina ja Hasse rumpalina. Myöhemmin he soittivat yhdessä Jormas-yhtyeessä, jonka toinen laulusolisti Pepe oli, sillloin Hasse oli jo ryhtynyt kitaristiksi. Taidokkaasti soittanut ryhmä keikkaili varsin paljon myös muissa Pohjoismaissa. Jormas nimettiin nerokkaasti managerinsa Jorma Weneskosken mukaan.
Jorma Weneskoski oli Leksa Heinosen rinnalla ehkä keskeisin 1960-luvun legendaarisista managerihahmoista. Myöhemmin hänellä oli tapana raahata mukanaan valtavaa leikekirjaa, johon hän oli koonnut ilmoituksia järjestämistään keikoista. Varomattomat saattoivat joutua myöhemmin ravintola Elitessä katselemaan leikkeitä ja kuuntelemaan viereisessä Taiteilijakoti Lallukassa asuvan Weneskosken tarinoita. Sessio saattoi kestää helpostikin pari tuntia. Me kuvasimme Weneskosken leikekirjaa sarjamme kuvitukseksi.
The Sounds -yhtyeen soolokitaristi Henkka Granö oli sarjaa tehdessämme jättänyt muusikonuransa taakse jo vuosikymmeniä aiemmin. Jussi Raittisen suosiollisella avustuksella onnistuin jäljittämään Kirkkonummella ruotsinkielisen koulun rehtorina työskennelleen Henkan. Pitkään julkisuudesta poissa pysyneen miehen haastateltavaksi saaminen vaati ankaraa ylipuhumista, mutta onneksi onnistui lopulta. Granön tarinat The Soundsin Japanin keikoilta ansaitsivat tulla tallennetuksi.
Aivan toisenlainen näkymä 1960-lukuun aukesi helsinkiläisen undergroundin keskushahmon Mattijuhani Koposen kautta. Sperm-ryhmää luotsanneen ja kuuluisasta Vanhan ylioppilastalon flyygeliperformancestaan vankeustuomion saaneen Koposen tarinoissa elää Suomi, jossa viranomaiset aktiivisesti jahtaavat normien ulkopuolella elävää taiteilijaa.
Teksti: Axa Sorjanen
