Hyppää pääsisältöön

Suomen finaalipaikka sai Twitterin kiehumaan

Samalla kun Tanskan viisujuontajat julkistivat Softenginen viisufinaalipaikan - toiseksi viimeisenä maana - räjähti Twitter-viestien määrä hashtagilla euroviisut. Heti Suomen finaalipaikan selviämisen jälkeen twiitattiin aiheesta 300 kertaa minuutissa. Tiedot ilmenevät Ylen keräämästä Twitter-tilastotiedosta.

#euroviisut 2. semifinaalin aikana torstaina 8.5.2014
2. semifinaalin viisustatistiikka. Maan lippu osoittaa kohta jolloin esitys alkaa. #euroviisut 2. semifinaalin aikana torstaina 8.5.2014 Kuva: Yle karsinta 2 tweetit

Toisen semifinaalin ensimmäinen Twitter-piikki tuli, kun Georgia esiintyi Euroviisu-lavalla. Tuolloin viisuihin liittyvien twiittien määrä kasvoi ensimmäisen kerran yli 200:aan minuutissa. Vielä enemmän twiittejä keräsi heti perään nähty Puolan esitys.

Tämän jälkeen seuraavaa somepiikkiä saatiin odottaa Softenginen esiintymiseen saakka. Heti Suomen onnistuneen esityksen jälkeen twiittejä sateli tiuhaan tahtiin. Myös Valko-Venäjän Cheesecaken aikana twiittailtiin huomattavan ahkerasti.

Semifinaalin lopussa Sveitsi ja Kreikka saivat myös osakseen paljon Twitter-huomiota; tuolloin viisutwiittejä tuli yli 200 kappaletta minuutissa.

Itävallan Conchita Wurstin Rise Like a Phoenix ei yllättäen kerännyt twiittipiikkiä suomenkielisessä Twitterissä.

Ensimmäisen semifinaalin aikana isoin Twitter-piikki tuli Islannin Pollapönkin esiintymisen aikana.

#euroviisut 1. semifinaalin aikana tiistaina 6.5.2014
1. semifinaalin viisustatistiikka. Maan lippu osoittaa kohta jolloin esitys alkaa. #euroviisut 1. semifinaalin aikana tiistaina 6.5.2014 Kuva: Yle karsinta 1 tweetit

Lauantain Euroviisu-finaali alkaa Yle TV2:ssa ja yle.fi/euroviisut-osoitteessa klo 22. Twitterissä kanavana #euroviisut, ja Teksti-TV:n sivu 398 poimii jälleen parhaimmat twiitit tv-ruutuun.

  • Euroviisut valtasi Twitterin

    Euroviisuista lähetettiin ennätysmäärä tweettejä

    Euroviisujen finaali sai ihmiset liikkeelle Twitterissä. Lauantain aikana julkaistiin maailmanlaajuisesti jopa yli 4,5 miljoona twiittiä ja Suomessakin pitkästi yli 40 000. Kaiken kaikkiaan hashtagilla euroviisut on julkaistu Suomessa lähemmäs 100 000 twiittiä.

  • Suomi yhdestoista Euroviisuissa

    Suomen euroviisuedustaja Softengine sijoittui kappaleellaan Something Better hienosti sijalle yksitoista. Tämän vuoden Euroviisut voitti Itävallan Conchita Wurst kappaleellaan Rise Like a Phoenix. Toiseksi sijoittui Alankomaiden The Common Linnets ja kolmas oli Ruotsin Sanna Nielsen.

  • Suomen finaalipaikka sai Twitterin kiehumaan

    Suurin Twitter-piikki Euroviisujen toisessa semifinaalissa osui Suomen finaalipaikan selviämisen ajankohtaan. Tuolloin #euroviisut-twiittejä tuli noin 300 kappaletta minuutissa. Tiedot ilmenevät Ylen keräämästä Twitter-tilastotiedosta.