Suomi pääsi Euroviisujen finaaliin. Torstaina 8.5.2014 käydystä toisesta semifinaalista valittiin kymmenen maan edustajat finaaliin. Suomen lisäksi finaaliin tiensä lauloivat Sveitsi, Slovenia, Puola, Romania, Norja, Kreikka, Malta, Valko-Venäjä ja Itävalta.
Suomen euroviisuedustaja Softengine pääsi kappaleellaan Something Better Euroviisujen finaaliin Kööpenhaminassa pidetystä toisesta semifinaalikarsinnasta.
"Aivan huikea fiilis! Ykköstavoite eli finaaliin pääsy on saavutettu. Mahtavaa päästä vetämään biisi toisen kerran täydelle katsomolle ja yli sadalle miljoonalle kuulijalle", riemuitsee yhtyeen laulaja Topi Latukka heti tuloksen selvittyä.
Softengine-yhtye koostuu viidestä nuoresta seinäjokelaisesta, johon kuuluvat laulaja Topin lisäksi Ossi Mäkelä, Eero Keskinen, Henri Oskár ja Tuomo Alarinta.
”Softenginen menestys on hyvä asia myös Uuden Musiikin Kilpailulle, joka saa nyt varmasti lisää uskottavuutta musiikin tekijöiden keskuudessa”, Ylen tuottaja Anssi Autio iloitsee.
Finaaliin paikan lunastivat myös Sveitsi, Slovenia, Puola, Romania, Norja, Kreikka, Malta, Valko-Venäjä ja Itävalta. Suomen kilpakumppaneina finaalissa ovat myös ensimmäisestä semifinaalista jatkoon päässeet Montenegro, Unkari, Venäjä, Armenia, Azerbaidzan, San Marino, Ukraina, Ruotsi, Alankomaat, Islanti. Suoraan paikkansa ovat saaneet isäntämaa Tanska sekä Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Iso-Britannia.
Finaali nähdään Ylen kanavilla lauantaina 10.5. klo 22 alkaen.
Voit kommentoida TV-ohjelman aikana esityksiä Twitterissä #euroviisut. Ylen Teksti-TV poimii tweettejä osaksi TV-lähetystä sivulla 398.
Laulujärjestys lauantain finaalissa
1) Ukraina
2) Valko-Venäjä
3) Azerbajdzjan
4) Islanti
5) Norja
6) Romania
7) Armenia
8) Montenegro
9) Puola
10) Kreikka
11) Itävalta
12) Saksa
13) Ruotsi
14) Ranska
15) Venäjä
16) Italia
17) Slovenia
18) Suomi
19) Espanja
20) Sveitsi
21) Unkari
22) Malta
23) Tanska
24) Hollanti
25) San Marino
26) Iso-Britannia