Hyppää pääsisältöön

Tanssiva karhu -palkintoa tavoittelee kuusi ehdokasta

20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Tanssiva karhu -runopalkinto jaetaan vuoden parhaalle teokselle Kajaanin Runoviikolla 2.7.2014.

Palkintoa tavoittelee tänä vuonna kuusi ehdokasta: Ville Hytönen: Sotaraamattu, Harry Salmenniemi: Kivirivit, Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät, Pauliina Haasjoki: Hiukset, Sinikka Vuola: Maailman vaikein kieli ja Ralf Andtbacka: fält.

Palkintoraadin puheenjohtajana toimii tänä vuonna Harri Nordell, itsekin Tanssiva karhu -palkittu runoilija. Lisäksi juhlavuoden palkintoraadissa ovat mukana Yleisradiosta toimittaja, kirjailija J. P. Pulkkinen sekä kirjallisuustoimittajat Tarleena Sammalkorpi ja Marit Lindqvist.

Raadin perustelut:

Ville Hytönen: Sotaraamattu (Siltala 2014)
Vainajien ja helvettiläisten kirjoittama, toteaa Sotaraamatun alaotsikko. Ville Hytösen mustakantinen, väkivaltaa, syntiä, murhia ja murhetta henkivä kokoelma toimii kuin manaus tai rukous. Sota, uskonnolliset hurmosliikkeet, Teuvo Tulion melodraamat ja myöhempien aikojen kauhuteot ovat Hytösen säkeiden aineistoa. Sivilisaation kääntöpuolen kuvat nousevat outoon kauneuteen ja kokoelma on yhtenäinen ja lohdullinen paketti, kuin haudankaivajan siunaus.

Harry Salmenniemi: Kivirivit (Otava 2013)
Harry Salmenniemen kokoelman kansissa on suorakaiteen muotoiset aukot, teksti on sivuilla tasaisina palstoina, proosaruno etenee täsmällisinä havaintoina ja lukija tuntee astuneensa hyvin konkreettisten asioiden lomaan. (Kivi)rivien väleissä älyllisen viileä toteamus leikkautuu aistilliseen assosiaatioon ja huumoriin. Runon puhuja ikään kuin varjelee yksityisyyttään, varoo paisuttamasta tunteen ja kokemuksen voimaa. Askelet tulevat lähemmäksi, kohdalle, mutta kukaan ei saavu niiden mukana. Kivirivit torjuu ja vetää puoleensa, siinä on pintaa ja äkkisyvää, painoa ja keveyttä alituisesti yllättävinä yhdisteinä.

Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät (Savukeidas, 2013)
Runoissa lyö beatin nopea sydän. Karheiden ja puheenomaisten runojen kuvasto vyöryy massiivisena ja kuin-rakenteiset vertaukset pyörteilevät jopa kahdeksankertaisina. Kulmalan lievästi sanoen apea, mutta tarkkasilmäinen runoilija liikkuu niin Etelä-Euroopassa kuin kotikaupungissa Turussa.

Pauliina Haasjoki: Hiukset (Otava, 2013)
Hiukset on täynnä runouden säkenöiviä hiukkasia ja kaikkeuden fysiikkaa runoudessa. Runo vaihtelee yllättäviä tarkastelukulmiaan mikro- ja makrotasoilla. Säkeiden ja säkeistöjen ilmaisuvoima on säpsähdyttävä. Parantaa on suuri sana, mutta sitä Haasjoki tekee lukijalleen.

Sinikka Vuola: Maailman vaikein kieli (Tammi 2013)
Sinikka Vuolan tutkimusmatka mielen, myytin ja ruumiillisuuden kerrostumiin heittäytyy taidokkaisiin kielipeleihin tinkimättä hiukkaakaan havainnon välittömyydestä. Leikkisä, vakava ja hengästyttävä kokoelma sukeltaa rakkauden ja kulttuurin tarinoihin, ja olipa roolirunon henkilö mistä hyvänsä kuvastosta, ytimessä on emotionaalinen runominä, joka uskaltaa julistaa tunteen yksinkertaista evankeliumia, Maailman vaikeinta kieltä.

Ralf Andtbacka: fält (Schlidts&Söderströms, 2013)
I Ralf Antbackas dikter finns en ständig rörelse mellan och pågående undersökning av det o(be)gripbara och det (be)gripbara. Lyriksamlingen fält består av avdelningar som binds samman av en tematisk helhet, en grafisk struktur eller repetitiva ord och uttryck, och dessa fält faller sedan in i och ut ur varandra som ett fritt böljande sädesfält. Likt en cyklist (eller ett flygplan) cirklar och zoomar diktjaget in såväl det konkreta som det lyriska landskapet, och författaren (liksom läsaren) blir ett med rörelsen och rytmen.

Ralf Andtbackan runojen jatkuva liike ja pohdinta ulottuu käsittämättömästä käsitettävään. fält on jaettu temaattisen kokonaisuuden ja graafisen rakenteen sekä sanontojen yhdistämiin alueisiin. Nämä kentät liikehtivät edestakaisin kuin pelto konsanaan. Pyöräilijän (tai lentäjän) tapaan runoilija zoomaa konkreettiseen ja lyyriseen maisemaan, ja runoilijasta itsestään tulee osa sen rytmiä, niin myös lukijasta.